F1-kauden avaus (ja blogin lämmitystä)

Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen F1-kausi sai todellakin arvoisensa startin Bahrainissa viime viikonloppuna. Paalulta voittoon laukkasi Charles Leclerc aisaparinsa Carlos Sainz nuoremman tullessa toiseksi. Mutta mitä muuta kisasta tarttui tulevaan kuin Ferrarin vahva avaus?

Mersun moottorit

Tehoja puuttuu ja tämä näkyy sekä Mersun omissa autoissa kuin kaikissa asiakastallien autoissa. Verrattuna Red Bulliin (jolla siis heidän oma moottorinsa, joka toki on Hondan rakentama) täytyy muistaa vanha formulatotuus: luotettavuutta on helpompi korjata kuin puuttuvaa nopeutta. Kaudesta voikin tulla melkoinen Via Dolorosa Mercedeksen moottoreita käyttäville talleille.

Kehäkettujen paluu

K-Mag eli Kevin Magnussen ja Niiiiiiiicooooo Hüüüüüüüüüüüülkenberrrrg eli Nico Hülkenberg tekivät paluun kisakuskeiksi. Ensiksi mainittu koko kauden ajaksi ja jälkimmäinen perinteiseksi keikkakuskiksi Bahrainin kisaan koronasairasta Sebastian Vetteliä paikkaamaan. Magnussen ei olisi voinut paremmin kautta aloittaa sijoittumalla 6 sijaa tallitoveriaan korkeammalle viidenneksi. Hülkenberg ei aivan samaan suoritukseen surkealla Aston Martinilla yltänyt, mutta voitti silti tallitoveri Lance Strollin aika-ajoissa, ei huono suoritus sekään.

Kilpailemisen paluu

Ne muutamat kierrokset kun Leclerc ja Verstappen vaihtoivat johtopaikkaa yhtenään olivat parasta mitä F1 on tarjonnut sitten, noh, viime kauden päätöskisan. Vaikka ohituksista huokui aavistuksen Ferrarin paremmuus, oli radalla ihan aitoa kilvanajoa ja ohituksia. Kylmät väreet käsivarsissa oli hienoa seurata taistelua ja todeta samalla sääntömuutosten olleen onnistuneita. Edellä ajavaa autoa on helpompaa seurata ja ohittaminen on tullut sen ansiosta taas piirun verran helpommaksi.

Suomalaiskattaus

Valtteri Bottas nappasi messevän pistesijan heti kärkiviisikon takaa sijoittumalla kuudenneksi. Suoritus oli vahva osoitus Bottaksen kyvyistä sekä kokemuksen tuomasta rauhasta. Startti meni nätisti sanottuna reisille, mutta kiipeäminen noinkin hyvään loppusijoitukseen oli rautainen osoitus osaamisesta. Moni voisi tässä yhteydessä todeta jotain tuurista (turva-auto) ja muiden epäonnesta (Verstappen, Perez, Gasly), mutta Bottas pystyi hyödyntämään muiden huonoudet parhaiten.

Bottasta lukuunottamatta muita suomalaisia mahdu tällä hetkellä F1-lähtöruudukkoon. Tilanteeseen ei ole myöskään tulossa muutosta aivan lähivuosina (jos koskaan!). On täysin mahdollista, ettei Suomesta saada enää kasvatettua F1-tason kuljettajaa. Positiivista oli seurata F1-sarjassa pitkästä aikaa myös suomalaisten tekemisiä (Niko Kari ja William Alatalo), mutta surkealla Jenserillä ei kannata haaveilla yhtään paremmista sijoista kuin mitä Alatalo sai sunnuntain pääkilpailusta napattua.

Suoratoistopalveluista

Niin minä kuin moni muukin päätyi V Sportin sijasta F1:n omaan F1 TV-ratkaisuun, joka on hinnaltaan noin kolmasosa V Sportin palvelun hinnasta. V Sport tarjoaa toki samaan pakettiin paljon muutakin kuin formuloita, mutta jos siihen muuhun ei ole kiinnostusta tai aikaa, niin vaaka kallistuu toisaalle. Kieltämättä tuli ikävä Oikarisen viiltäviä analyysejä sekä Vilanderin asiantuntevia kommentteja ja samoin jäi kutkuttelemaan mitä annettavaa Häkkisellä ja Coulthardilla viikonloppuun olisi ollut. 

Lisäksi F1 TV:n appin lievä keskeneräisyys ja sekavuus ei jättänyt kovin positiivista kuvaa. Ehkä V Sport vielä saa mahdollisuutensa, mutta hinnalle heidän olisi hyvä tehdä tarkistusta.

Yhteenveto

Kaunis kevätsää kilpaili formulaviikonlopun kanssa omasta ajastani ja paikoin ulkoilma voitti päristelyt. Katsomatta jäivät lauantain vapaat harjoitukset sekä sunnuntain F2- ja F3-kilpailut (nämä toki tarkoituksena vielä jälkilähetyksinä katsoa), mutta muutoin viikonloppu tuli melko tiiviisti istuttua ruudun äärellä. Pahimmat vieroitusoireet katosivat, mutta toisaalta taas tuli uusia tilalle. Entistä enemmän tekisi mieli päästä uudestaan paikan päälle todistamaan tuota sirkusta.

Vastine Aamulehdelle

Viitaten toimittaja Lauri Lehtisen kolumniin Aamulehdessa, Sporttia ja urheilua päätti tarttua härkää sarvista ja vastata Lehtisen kolumniin. Ensin kannattaa lukea Lehtisen kolumni tästä ja sitten vasta lukea alla oleva vastine.


Maksaisitko Aamulehden lukemisesta? Minä en – Aamulehti kirjoittaa kuolettavan tylsästi

Kolumni: On suuri sääli, mikäli Aamulehti ei kykene kirjoittamisen ohessa viihdyttämään lukijoitaan.

Kun istuin tiistaiaamuna keittiössä ja luin Aamulehdetä, ajatus pulpahti mieleen. Eikä ensimmäistä kertaa viime viikkoina.

Maksaisinko tämän lehden lukemisesta täyden hinnan? kysyin itseltäni. Ollakseni rehellinen, vastasin nopeasti: en, en maksaisi.

Mielestäni paikallislehden viihdearvo koostuu toimittajien, kirjoitustavan ja toimituksen toimittamien lehtien viihdearvosta.

Aamulehti reputtaa monet näistä mittareista. Jopa paikalliskilpailija Tamperelainen on näin marraskuussa kiinnostavampi kokonaisuus.

Toimittajat:

Aamulehden, ja erityisesti urheilusivujen, lukijat ovat saaneet nauttia viime vuosina Suomen kuumimmista ja vetovoimaisimmista lehdentekijöistä – toimittajista, joiden tekstejä kaikki haluavat lukea.

Jorma Pokkinen, Santtu Silvennoinen, Elina Paasonen olivat viihdepakkauksia tuotteen sisällä. He huusivat lehtien sivuilla: "Lukekaa minua!"

Nyky-Aamulehdellä on kyllä taitavia pelaajia.

Esimerkiksi Lehtinen, Aalto, Gynther ja Kares ovat paperilla A-kategorian toimittajia nykypäivän meidaan. On palkintoja, hurjia artikkelimääriä ja MM-kisaedustuksia. Yksikään heistä ei kuitenkaan tällä hetkellä loista sivuilla, ei huo'u intohimoa tai valovoimaisuutta.

Haluaisin elää maailmassa, jossa elämänsä tarinaa kirjoittava Lehtinen myy irtonumerot loppuun. Nykymaailma ei ole vielä siihen valmis.

Aamulehdestä on hyvin vaikeaa löytää myöskään räiskyviä persoonia. Särmikkäimmät sepät, elokuvakriitikko Eronen ja palkittu Otsamo, ovat taantuneet. Ei hyvä.

Kirjoitustapa:

Aamulehden tylsyydestä ja konemaisesta kirjoitustavasta on puhuttu vuosikaudet. Monelle tylsä on sanana synonyymi Jussi Tuulensuulle tai/ja Aamulehdelle. Minusta yleistys on typerä.

Aamulehti kirjoitti esimerkiksi Jouko Jokisen alaisuudessa todella viihdyttävääkin tarinaa ja Jokisen sekä Tuulensuun aikakausina kirjoitustapa on ollut useimmiten selkeä, tunnistettava ja se on saanut toimittajistaan parhaan irti. Vihaat uutta ulkoasua tai et, selkeys teki Aamulehdestä luotettavan kumppanin.

Nyt tilanne on toinen. Tuulensuu vaikuttaa muokanneen Aamulehden kirjoitustapaa useampaan otteeseen jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana, eikä selkeää konseptia ole ollut helppoa havaita.

Kuten jo aiemmin käytiin läpi, kirjoitustapa ei myöskään ole nostanut yksilöitä esiin. Kun Johanna Vehkoo lähti Tampereelta Long Play:n, hänestä tuli uusi vapahtaja. Long Playssa ja myöhemmin Ylen Valheenpaljastajana vuodet ovat tuoneet menestystä ja palkintoja.

Aamulehti on siis kehittänyt toimittajia, muttei ole saanut heistä parasta irti. Vehkoon tapauksessa hedelmät kerätään nyt maailmalla.

Mitä Aamulehden kirjoitustavan luomaan tunteeseen ja intohimoon tulee, voidaan kysyä, mikä tunne ja intohimo?

Aamulehden toimittajisto ehdottomasti yrittää toimituksessa, siitä ei ole kyse. Näppäimistöpainallusten raivokkuus, puhelut, sanankäyttö, sanavalintojen päättäväisyys ja nopeus, suoraviivaisuus, toimituksen yleisilme... Monet asiat kuitenkin osoittavat, että Aamulehdestä ei löydy tunteiden paloa. Suurin osa vastuusta menee päätoimituksen piikkiin.

Tilanne muuttunee talven kuluessa, mutta se ei lohduta maksanutta lukijaa sateisena marraskuun aamuna. Kotona netistä voi sentään lukea Ilta-Sanomia.

Lehdet: 

Aamulehti on pystynyt luomaan kiinnostavan tuotteen viime vuosina ja tänä alkukautena tuottamalla pirusti lehtiä. Nyt lehti on neljän päivän julkaisuputkessa.

Toimittajat eivät ole onnistuneet nostamaan tasoaan niissä lehdissä, joiden merkitys on ollut korkeimmillaan. Viime viikon kolme niin sanottua erikoisnumeroa olivat vaisuja esityksiä.

Ja Aamulehti on viime vuosina osoittanut kykenevänsä toimimaan aivan erilaisella tavalla – viihteenkin näkökulmasta – juuri näissä "isoissa lehdissä". Esimerkiksi Jokisen Aamulehden ja Kari Vainion Turun Sanomain vertailussa viihdyttävämpiä tekstejä en hetkeen muista lukeneeni.

Nyt tuo turbovaihde on pysynyt piilossa.

Jaan positiivista palautetta Aamulehden Morolle, joka on Tampereen olosuhteet huomioiden erittäin laadukkaalla tasolla. Moron viihdyttävyys ei kuitenkaan poista muita puutteita.

Aamulehden syvimpänä tehtävänä on toimittaa juttuja Tampereelta, mutta lehti on samalla osa meidaviihdebisnestä, joka maksaa toimijoiden palkat. Aamulehti parantaa varmasti tasoaan kevään lähestyessä, mutta miten käy viihdearvon?

Olisi sääli, mikäli näin kovatasoinen lehti ei kykenisi toimituksellisen työn ohessa myös viihdyttämään lukijoitaan.

Pölyjen pyyhintää

Reilut kolme vuotta hiljaiseloa tarkoittanee sitä, ettei kukaan enää edes muista tätä blogia. Kukaan ei enää tilaa blogin syötettä. Eikä ketään kiinnosta. No ehkä hyvä niin.

Mutta hengissä ollaan. Ja kohti uusia, noh, pettymyksiä?

Koska tähän aikaan vuodesta on jokaisessa itseään kunnioittavassa mediassa kausiennakko jääkiekon SM-liigasta (huom! kirjoitusasu tarkoituksellinen), niin löytyy se myös tästä blogista. Sen suurempia perustelematta, koska ainakaan kärkijoukkueen valinta ei vaatine suurempia perusteluita. Ja jos joku niitä perusteluita kaipaa niin vilkaiskoot muiden medioiden perustelut.

Muilta osin mennään lähinnä musta tuntuu-mentaliteetilla, olkaa hyvät.

1. Tappara
2. HIFK
3. Jyp
4. TPS
5. Kärpät
6. HPK
7. Lukko
8. Pelicans
9. Ässät
10. Ilves
11. Ässät
12. Jukurit
13. Saipa
14. Kookoo
15. Kalpa

Runkosarjan päätyttyä voi sitten tämän tekstin kommentteihin laittaa ne "mähän sanoin"-kommentit.

Mukavaa kautta!

Miten tässä näin kävi?

Hiljaiselon tämän blogin suhteen rikkokoon nyt sitten tämä kirjoitus, joka tulee tällä kertaa vähän henkilökohtaisemmasta näkökulmasta.

Perheen kanssa vietimme vajaat kolme vuotta Saksassa, joka joistain lähteistä poiketen ei ole ollenkaan p***a maa. Lopetin tai laitoin hyllylle, miten nyt vaan, reilut 10 vuotta kestäneen salibandyerotuomariurani ja keskityin työ- ja perhe-elämään. Tarkemmin omasta tuomaroinnistani olenkin jo aiemmin vähän summaillut tässä blogissa. Oikeastaan olin täysin ja lopen kyllästynyt koko lajiin, monestakin syystä. Otteluiden henki ei ollut mielestäni hyvä, lajiin oli alkanut pesiytyä politikointia ja monia asioita tehtiin liian tosissaan. Tuon kolmen vuoden aikana kävin katsomassa yhden salibandyottelun Suomessa ja muutaman ns. salibandyottelun eteläisessä Saksassa. Väliin jäivät MM-kisat ja niiden finaalit kuin myös kaikenlainen salibandyn seuraaminen.

Kun keväällä 2013 paluu Suomeen alkoi olla entistä ajankohtaisempi, palautui mieleen myös salibandy ja ennen kaikkea tuomarointi. Mietin kevään ja kesän omaa intoani ja lopulta tulin siihen tulokseen etten ainakaan mitään häviä, mikäli erotuomarikurssille syksyllä menen. Otin yhteyttä Tapparan-mies Jani Mäckliniin (Sisä-Suomen erotuomarialuevastaava) ja Jani näytti ajatukselle vihreätä valoa eikä minun täytynyt lähteä liikkeelle edes aloittavien erotuomareiden kurssilta, vaikka sääntöjen ja pykälien mukaan toki näin olisi pitänyt tehdä.

Elokuisena iltana armon vuonna 2013 kävelin koulutustilaan muiden dinosaurusten (kuten Pekka "Volvo" Markkanen) kanssa ajatuksena suorittaa kurssi ja viheltää kauden aikana muutama satunnainen aladivariturnausottelu. Ilmaan mitään valmistautumista tai sääntöjen kertausta sääntökoe meni kerrasta läpi ja muutenkin tuli hyvä fiilis nähdä vanhoja tuttuja. Mikään ei ollut näiltä osin muuttunut.

Tilaisuuden päätteeksi alueen koulutusvastaava Pasi Nurmi tarttui vielä hihasta ja kysyi haluani toimia mentorina alueen lupaaville tuomarinaluille ja opastaa heitä kohti parempaa tuomarointia sopivien otteluiden myötä. Toimisin siis parina heille sopivan haastavissa peleissä. Näin heti tilaisuuteni tulleen, pääsisin välttämään ne sunnuntaiaamun M6D-ottelut! Ja vielä ilman mitään lisävelvoitteita! Tähän täkyyn oli pakko tarttua. Tuomarointia motivoituneiden, lupaavien naisten ja miesten kanssa sopivan haastavissa peleissä.

Kausi alkoi jo elokuussa C1-poikien karsintaturnauspeleillä. Olipa vauhdikasta menoa miehelle, joka ei ollut edes nähnyt salibandyä kolmeen vuoteen! Vaikka viimeisin peli ennen näitä syksyn ensimmäisiä matseja oli M1D-ottelu, niin se oli kyllä vain kaukainen muisto vuodelta 2010. Jännitys oli ennen pelejä ehkä kovempi kuin ikinä tuomariuralla. Vauhti peleissä oli kovaa ja allekirjoittanut oli kohtuullisen jäykkänä ensimmäiset 10 minuuttia. Mutta sieltä se homma sitten tuli, selkärangasta.

Pitkin syksyä tuli vedettyä huippukollegoiden kanssa lähinnä turnausmuotoisia pelejä, väliin mahtui vain yksi yksittäinen ottelu C1-poikia. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että se oli siinä vaiheessa syksyä aivan maksimitaso, millä pystyin viheltämään.

Kaikki muuttui tammikuussa. Asetteluissa luki:

Enpä olisi arvannut millaisia seurauksia tällä ottelulla tulisi oleman. Parina huippulupaava ja rauhallinen Rosnellin Jarno ja Koskisen Janne lupautuneena tulla paikalle valvomaan ottelua tarkkailemaan Jarnoa. Ja tietty siinä ohessa allekirjoittanutta. Vastakkain TSM:n kaksi huippujoukkuetta osin liigavahvistuksilla ja vedettiin Jarnon kanssa kieltämättä todella hyvä matsi. Samaa mieltä oli myös otteluvalvoja Koskinen.

Tämän ottelun jälkeen alueen erotuomaripäättäjät ja -asettelijat alkoivat asettelemaan minulle enenevässä määrin kovempia, yksittäisiä otteluita turnausmuotoisten alasarjaotteluiden sijaan. Sekaan mahtui niin C1-poikia kuin TSM-pelejä. Ja pääosin homma sujui koska kentällä oli aina mukana loistava, motivoitunut ja lupaava pari.

Normaalisti alue-erotuomarin kausi päättyy maaliskuulla, kun viimeisetkin alasarjojen turnaukset on saatu kahlattua läpi. Hämmästykseni olikin kohtuullisen kokoinen, kun asetteluihin paukahti maaliskuun puoliväliin TSM-puolivälieräottelu Koovee-JoKa, parina ei enää niin lupaava vaan kykynsä jo todistanut Tuomo Timonen.

"Mitähän tässäkin tapahtuu?", miettii tuomari. Kuva (C) Esa Takalo

Tuomon kanssa olemme tunteneet toisemme kohta kahden vuosikymmenen ajan, mutta kentällä olemme heiluneet ennen tätä kevättä vain muutaman kerran vuosia sitten. Hengissä selvittiin. Tai oikeastaan meni ihan hyvinkin. Ja meni varmaan muidenkin mielestä hyvin, sillä tätä ottelua seurasi asettelulistassa ensin TSM-karsintapeli Classic-Tiikerit ja sen perään sitten kirsikkana TSM-välieräottelu Koovee-KaPa-65. Niin unohtamatta M2D-nousukarsintaottelua. Alkoi jo tällaista jäähdyttelevää tuomaria huimata, kun kausi vain jatkui...

Ja tästä tilanteesta sitten Classic-Tiikerit ottelussa tuli rankkari. Kuva (C) Esa Takalo

Ennen Koovee-Kapa-65 ottelua tunnelma oli rento, mutta asiallinen. Oikealla päätuomari ja vasemmalla avustava.
Kuva (C) Esa Takalo

TSM-pelit ainakin vielä tällä kaudella aseteltiin alueellisesti. Tämä tarkoitti sitä, että Kooveen raivattua tiensä finaaleihin saakka, tuli meidän Sisä-Suomen alueelle aseteltavaksi 3 finaalia: ensimmäinen, kolmas ja mahdollinen viides ja viimeinen finaali. Vaikka TSM-playoffit olivatkin menneet mukavasti, niin oletuksena pidin että Naisten liigapelejä kauden tahkonneet alueemme tuomarit (Petri Suhonen, Teemu Rannikko ja Tuomo Timonen) hoitavat jo tämän kategorian pelit. Jotta tämän kauden osalta kaikki sattumat ja taivaan kappaleet olisivat olleet juuri niissä asennoissa kuin ne olivat, niin kuvaan astui mm. Yle. Erinäköisten sattumien ansiosta sekä naisten finaali että TSM-finaali olivat samana päivänä, peräkkäin. Ja koska Petri ja Teemu ovat tällä hetkellä parhaat naisten salibandypelejä viheltävät tuomarit tässä maassa niin heidän kunniana on palvella peliä finaaleissa. Joten paikat finaaleihin numerot 3 ja 5 aukenivat kuin varkain allekirjoittaneelle!

Näkymä, jota en edes kuvitellut näkeväni kauden alussa!

Ennen kuin mennään finaaleihin on syytä palata alkuun. Ennen kautta tavoitteita ei ollut tuomaroinnille. Piti lähinnä omaa kuntoa ylläpitäen vihellellä silloin kun aikaa muulta elämältä liikenisi. Uskomattomien käänteiden, erilaisten valintojen, lukuisten sattumien ja tapahtumien olinkin tilanteessa, jossa aloitin valmistautumisen urani kovimpiin peleihin! Yht'äkkiä motivaatio tuomarointiin oli palannut täyteen kukkaansa, vanha(?) mies oli intoa täynnä valmiina vastaamaan haasteeseen! Mikä fiilis!

Kuten yllä tuli kerrottua, niin ensimmäisen finaalin palvelivat Petri ja Teemu. Ja korkealle riman sitten asettivatkin. Vaikkei ehkä jokainen tuomio jokaista hallilla ollutta täysin miellyttänytkään en voinut itse kuin ihailla sitä rutiinia ja tyyliä jolla herrat homman kotiin hoitivat. Tuli paineita. Mutta tuli myös lisää intoa. "Minäkin pystyn tuohon kun vain laitan kaiken likoon!".

Kolmas eli itselle ensimmäinen finaali pelattiin torstai-iltana 10.4.2014. En ole ikinä pitänyt arki-illan peleistä, sillä niihin keskittyminen on aina ollut jotenkin vaikeaa. Niin myös tälläkin kertaa, vaikka koitin tehdä valmistautumisen paremmin ja huolellisemmin kuin koskaan. Laitoin ns. toimiston kiinni ajoissa iltapäivällä, tankkasin vähän hiilihydraateja koneeseen ja otin pienet torkut. Ykköset niskaan ja kohti hallia. Olo oli silti vähän nuutunut. Alkulämmön jälkeen tuomarikamat niskaan, alkurutiinit ja peli käyntiin.

Pallon sentään näin menevän maaliin. Kuva (C) Esa Takalo

Vaikka matsi ehkä kohtuullisesti menikin, ei itselle jäänyt ottelusta kovin hyvä fiilis. Jotenkin meno oli tukkoista ja unista. Ja ainakin toisen joukkueen valmennusporras oli tämän havaitsevinaan. Näin ei tietenkään ikinä saisi käydä. Tämän tason peleihin pitäisi pystyä tulemaan äärimmäisen hyvin valmistautuneena, tarkkana ja skarppina. Mutta aina se vain ei onnistu ja tästä viisastuneena päätin valmistautua seuraavaan otteluun eli mahdolliseen viidenteen ja ratkaisevaan finaaliin vähän eri tavalla.

Koovee tasoitti puntit Porvoossa neljännen finaalin jatkoaikavoitolla, joten edessä oli mestaruuden ratkaiseva Game 5. Aikaa valmistautua alle vuorokausi. Onneksi peli oli sunnuntaina, joten koko päivän pystyi omistamaan vain tuolle pelille ilman häiritseviä tekijöitä.

Aamu alkoi tuhdilla brunssilla hyvin ja pitkään levätyn yön jäljiltä. Vaimoa kädestä ja kohti puutarhamessuja Pirkkahalliinja tämän jälkeen pieni välipalalounas. Kahvia. Seuraavaksi katsomaan naisten finaalia kollega Timosen kanssa. Kahvia. Ja hallilta toiselle eli Spiral-saleille. Kahvia. Ajoissa paikalla, tarinan iskemistä molempien joukkueiden valmennuksen kanssa, menneiden pikaista läpikäyntiä ja hyvän pelin toivotukset tasapuolisesti molemmille joukkueille. Lenkkivarusteet päälle ja ulos ottamaan hikeä pintaan. Olin hereillä. Erittäin hereillä. Ja erittäin latautunut. Kaikki oli valmista, peli alkakoon.

Päivän palkinnot - pokaali ja erotuomarimitalit. Kuva (C) Esa Takalo

Päätimme kollega Timosen kanssa jättää kaikki kentälle, mitään ei tarvinnut enää säästellä sillä kyseessä oli kauden viimeinen pelimme (tai no, ei ehkä sitten kuitenkaan ihan mutta tästä lisää tuonnempana). Vetää kauden paras peli kauden tärkeimmällä hetkellä. Yleisö, valmentajat, seurojen muu henkilöstö, salibandy lajina ja ennen kaikkea pelaajat ansaitsevat tässä vaiheessa kautta vain ja ainoastaan parasta. Halusimme antaa pelaajien pelata ja ratkaista mestaruus. Sovittelimme päällemme näkymättömyysviittaa.

Välillä se näkymättömyysviitta taisi vähän sieltä raottua, mutta pääosin se pysyi hyvin päällä. Pelaajat pelasivat ja kolmannessa erässä pääsimme jopa kohtuullisen hyvään flow-tilaan, jossa peli soljui sujuvasti eteenpäin kaikkien osapuolten keskittyessä omiin tehtäviinsä. Ja myös luottaen siihen, että jokainen osapuoli pitää huolta omasta ruudustansa.

Vaikka meiltä ehkä jotain jäi näkemättä, niin uskalsimme silti tehdä ne ratkaisut joita piti tehdä. Kaikki edellä kirjoitettu käy myös ilmi ottelun tilastoista. Rangaistuslaukaus tuli tuomita, koska maalintekotilanteessa puolustaja nosti mailaansa ja siten esti hyökkääjää pelaamasta palloa maaliin.

Allekirjoittaneen mielestä tässä tilantessa keltainen #74 esti korkealla mailalla mustaa pelaamasta maalia kohti tulevaa palloa. Kuva (C) Esa Takalo

Rangaistus annettiin kun se piti antaa, vaikka se kuinka tulikin jatkoajan lopulla ja antoi täten PSS:lle loistavan mahdollisuuden ratkaista mestaruus jo tuolloin. Ja toisaalta "paikkojäähy" jätettiin antamatta, koska siihen ei ollut syytä. Vapaalyönti riitti. Koovee kuitenkin taisteli tiensä vielä jatkoajalle.

Jatkoajalla tosiaan annoimme Koovee:lle vielä rangaistuksen (mailasta) kiinnipitämisestä, mutta mikään ei pelastanut ottelua menemästä rangaistuslaukauskilpailuun. Tämäkään ei ratkaissut peliä helpolla, vaan jokainen etukäteen ilmoitetusta kymmenestä pelaajasta sai suorituksensa tehdä. Meinasipa käydä jopa niin hauskasti, että teikkauksessa käytetty 2 euron kolikko ei suostunut kaatua kummallekaan puolelleen vaan oli jäädä kyljelleen. Niin tasainen ottelu oli.

Rangaistuslaukauskilpailu päättyi viimeisen laukaisija, PSS:n kapteenin suoritukseen joka johti maaliin ja PSS:n mestaruusjuhliin. Ja samalla Koovee:n pelaajien kyyneliin. Itse en ole pelaajana ikinä kokenut kumpaakaan noista tunteista, joten on mahdotonta tietää miltä pelaajista tuntuu. Voi vain kuvitella. Pitkä kausi takana ja se viimeisin kruunu tai sen saamatta jääminen on kiinni lopulta yhdestä laukauksesta!

Tämä oli meidän tuomareiden mielestä kiinnipitäminen vastustajan mailasta. Entä sinun mielestä?
Kuva (C) Esa Takalo

"Onnen kyyneleet, takin kaulukseen..." Kuva (C) Esa Takalo

Peli oli oman urani rankin fyysisesti, ehkä jopa henkisestikin. Hallissa oli kohtuullisen lämmin ja kostea ilma joka entisestään lisäsi kuormitusta. Aina puhutaan siitä, kuinka väsyneitä pelaajat ovat ja miten väsymys vaikuttaa suorituksiin. Mutta sama pätee toki myös tuomareihin. Vaikkemme kentällä joudukaan vaihdon aikana spurttaamaan täysillä toistuvasti pallon perään tai parempaa paikkaa hakemaan, niin jatkuvassa liikkeessä siellä askissa olemme. Ja me emme pääse vaihtoon.

Alkulämpöineen kaikkineen sykemittari kertoi armottomasti ottelutapahtuman aikana kuluneen lähes tarkalleen 2000kcal:ia. Tämä siis vastaa karkeasti keskivertoaikuisen koko päivän aikana kuluttamaa energiamäärää. Tai vastaavasti kahdesta BigMac-ateriasta saatavaa energiamäärää. Keskisykkeeni oli 136 ja maksimi käväisi 169:ssä. Kollegan matkamittari näytti matkaa tulleen reilusti yli 8 kilometriä ottelun aikana. Illalla tulin todistaneeksi myös vääräksi väitteen, että voimistelijat venyttelee. Minä venyttelin.

Myös näkymättömyysviittaa kantaneet palkittiin. Kuva (C) Esa Takalo

Kausi päättyi. Vai päättyikö sittenkään? Niin vielä tuolla hetkellä luulin kunnes puhelin soi pari päivää ottelun jälkeen. Ajatukset tuli kääntää kesäharjoittelusta vielä kerran takaisin tuomaroinnin syvimpään ytimeen, sillä pitkänä perjantaina eteen tulee vielä yksi koitos: B-poikien SM-pronssiottelu. Josko sitten sen jälkeen.

Mutta mitä tästä kaikesta sitten seurasi tai seuraa? Pitkään mietittyäni päätin lähteä vielä jäähdyttelemään muutamien alasarjavihellysten pariin mutta päädyin vetämään pisimmän kauteni tuomarina ikinä joka päättyi tyttöjen finaaleihin ja B-poikien pronssipeliin! Matka ja tarina oli melkoinen, onnekas ja ehkä vähän taidokaskin.

Eikä siinä vielä kaikki.

Sähköpostiin kolahti kauden päätyttyä meili. Lyhykäisyydessään meili piti sisällään kutsun naisten Salibandyliigan tuomariryhmään tutustujajäseneksi.

Kutsu kävi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevalla kaudella ei enää riitä jäähdyttelijän asenne vaan panostus tulevaan kauteen on käytännössä aloitettu jo kuukausi sitten heti kutsun saavuttua. Jotenkin epätodellinen tunne, että tie vie uudestaan kohti tuomaroinnin huipputasoa. Mutta sitäkin motivoituneempana uusia haasteita kohti.

No mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä seuraavien lähiviikkojen ajalle?

No tätä:

PS. Iso kiitos Esa Takalolle, joka ystävällisesti antoi luvan käyttää loistokkaita otoksiaan tämän tekstin ohessa!

Joustavaa?

Pikaisesti. Kun alkoi ärsyttämään.

Muutaman vuoden ajan ovat tamperelaiset kiekkoseurat kinanneet kaupungin kanssa joustokaukalon hankkimisesta Hakametsään. Luonnollisesti seuroilla ei aluksi ollut haluja kaukaloa hankkia, sillä he odottivat (ja odottavat edelleen) uuden hallin rakentamista/rakentamispäätöstä.

Selitykset vaihtelivat kovasta kustannuksesta hallin omistajaan vetoamiseen. Kuten täältä voi esimerkiksi lukea. Ja lisää esimerkkejä vuosien varrelta löytyy kun vain vähänkin internetiä tonkaisee.

Ensi kaudeksi joustokaukalo onneksi Hakametsään saadaan, kiitos pitkälti Liigan lisenssiehtojen. Kaukalon hinta peritään seuroilta takaisin kohonneina vuokrakustannuksina. Kohtuullisen luonnollinen malli, miksei muuten tullut kenellekään aiemmin mieleen?

Mutta sitten siihen hassun ristiriitaiseen osioon. Väittäisin, että yhtälailla kuin kaukalon niin hallin omistaja (Tampereen kaupunki) omistaa myös muut hallin rakenteet. Kuten katsomot. Kuitenkin seurat (Ilves ja Tappara) päättivät yhdessä C1- ja D1-katsomoiden muuttamisesta seisomakatsomoiksi ja nykyisten seisomakatsomoiden poistamisesta (veikkaisin muuten niiden tilalle tulevan lisää VIP-tilaa). Siis toimitusjohtaja Leinosen sanoin ilman kaupungin lupaa:

"Tampereen Keskusareenan rakentamisen viivästyminen tarkoittaa sitä, että Hakametsää pitää jälleen kohentaa ja saada sen palvelut vastaamaan nykyaikaista vaatimustasoa. Katsomon osalta olemme yhdessä Ilveksen kanssa suunnitelleet, että hallin C1- ja D1-kulmiin tulee seisomakatsomot. Samalla vanhat puurakenteiset kulmaseisomakatsomot poistuisivat."

Mitenkäs tämä nyt näin helposti onnistuu toisen omistamaan halliin? Poistuvatko penkit kulmista ilman kuluja? Poistuuko vanha seisomakatsomo ilman kuluja? Rakentuuko vanhan seisomakatsomon tilalle jotain ilman kuluja? Kuka kuluista vastaa? Mistä näihin luvat saadaan? Ja mistä näihin kuluihin löytyi rahaa kun siihen keskinkertaisen tsekkipelaajan vuosipalkan verran (sori Plihal, ei mitään henkilökohtaista) maksaneeseen joustokaukaloon ei löytynyt rahaa?

Ja kyllä, edelliset kysymykset olivat sarkastisia.

Todellinen ulkoilmaklassikko

Ratinasta ja jääkiekon Liigan ulkoilmaottelusta Tapparan sekä Ilveksen välillä on kotiuduttu ja päällimmäisenä mieleen jäi suuren suuri pettymys. Älkääkä luulko, että valitan turhasta. En todellakaan, olin varautunut.

Olosuhteet Ratinassa eivät olisi voineet olla paremmat kuin ne olivat. Noin viiden asteen pakkanen ja poutakeli takasivat hyvän lähtökohdan illan ottelulle.Jalassa muutama kerros housuja, kenkinä kunnon vuorelliset talvikengät, päässä pari pipoa ja yllä 4 kerrosta tavaraa ylävartalossa. Komeuden kruunasi kunnon rukkaset lämmityksellä! Seurana oli perhettä ja sukua, yhteensä 7 hengen edestä.

Tutustuin järjestäjän etukäteisinformaatioon huolella. En ottanut mukaan mitään kiellettyä, saavuin ajoissa (tuntia ennen ottelun alkua) paikalle ja lompakko pullisti käteisestä rahasta. Kortit kun eivät kuulemma kävisi kuin anniskelualueella.

Liput olimme ostaneet ennakkoon muutama viikko sitten Tapparan kotiottelusta. Lipunoston yhteydessä meille koitettiin väkisin myydä lippuja C-päätyyn vaikka halusimme "Tappara-päätyyn" eli D-osioon. Myyjän mukaan C-pääty oli "Tappara-pääty" ja liput voisimme toki hankkia siihen "vääräänkin" päätyyn mutta "olen ainakin varoittanut". Onneksi veljeni tiesi mitä halusi ja vastoin myyjän ohjetta osti lipun siihen oikeaan päätyyn. Ehkä tästä olisi pitänyt aavistaa jo jotain järjestelyiden suunnasta.

Itse olin varautunut siihen, että peliä ei todellakaan pystyisi seuraamaan yhtä hyvin kuin normaalia liigaottelua jäähallissa. Tärkeintä olisi kuitenkin tunnelma, niin pienet rajoitteet näkökentässä eivät ennakkoon jaksaneet juuri murehdituttaa. Mutta en ollut uskoa silmiäni kun paikalleni pääsin. Rivi 5, katsomo D5, hinta yli 30€. Ja mitä näkyi? Ratinan kaiutintoplla, etäisesti screeni josta peliä näytettiin, nurmikkoa, speedway-radan reuna-aitaa ja rakennelma joka oli käsittääksen kaukalo. Pelaajia ei juuri näkynyt ja kiekon vain silloin kun se pelaajien toimesta roikkona ammuttiin siten, että se ylitti pleksilasien yläreunan.

Näkymä yli 30€ maksaneelta paikalta (klikkaa kuva isommaksi). Alemmilla riveillä ei enää kukaan käytännössä istunut, sillä niiltä ei nähnyt enää tämänkään vertaa. Niidenkin lippujen hinnat olivat yli 30€ ja niiden paikkojen omistajan seisoivat ylätasanteella peliä seuraamassa.

Ennen peliä kävimme nauttimassa juomatarjoiluista ja pienen väkimäärän ansiosta saimme juomamme suhteellisen ripeästi. Tämän jälkeen menimme paikoillemme seuraamaan ottelu alkuseremonioita jotka eivät pettymykseksemme käytännössä poikenneet millään tavalla normaalista. Missä olivat videoklipit vanhoista peleistä Koulukadulta? Missä oli legendaaristen pelaajien haastattelut? Missä oli tunnelman kohotus? Maamme-laulu Sami Hintsasen esittämänä oli lähinnä pakollinen manööveri joka piti hoitaa alta pois.

Pelin kulun seuraaminen oli mahdotonta. Pleksien läpi ei kenttää hyvin nähnyt ja rangaistus-/toimitsija-aition aiheuttama toinen pleksilasikerros (kuvassa kaiutintolpan takana) esti näkyvyyden täydellisesti noin neljäsosaan kentästä. Lippua ei meille myyty mitenkään näkörajoitteisesti vaan täyteen hintaan.

Erätauon alettua juoksimme luonnollisesti kohti vessoja. Ratinan omat, aurinkokatsoman alla olevat vessat olivat suljettuna. Samoin katsomon päädyssä olevat parakkivessat olivat suljettuna. Paikalle oli tuotu bajamaja-vessoja. Niitä oli koko päätykatsomon (arviolta 3000-4000 henkeä) yhteensä 12 kappaletta. Ruuhkat ja jonot olivat mielettömät! Tämä johti luonnollisesti siihen, että merkittävä osa miespuolisista asiakkaista teki tarpeitaan pitkin Ratinan stadionalueen pusikoita. Näinpä eräänkin sankarin pissivän järjestysmiehen vieressä (!) verkkoaidan läpi. Erätauon aikana ei ehtinyt tästä johtuen enää virvokkeita nauttimaan. VIP-alueella sen sijaan oli 40 vessaa, vaikka väkimäärä oli vain murto-osa tuosta 3000-4000 hengestä. Meniköhän jako ihan oikein...

Takaisin katsomoon ja toiseen erään. Pelin ainoan maalin syntymisen tajusimme siitä, että pääkatsomosta osa alkoi maalia tuulettamaan samalla kun loistavasta äänentoistosta alkoi soida Tapparan maalilaulu. 1-0. Jokunen minuutti tämän jälkeen peli sitten keskeytettiinkin jään petettyä. Yleisölle tästä tiedotettiin vasta 10 minuutin kuluttua, kun pelaajat siirtyivät pukusuojaan. Yleisö sai siis ihmetellä minuuttitolkulla sitä, että 2 joukkueellista pelaajia tuli kentälle lämmittelemään. Mehän emme siis nähneet ollenkaan sitä, että kentän laidassa oli ryhmä henkilökuntaa jäätä korjaamassa.

Päätimme lähteä hakemaan juomia odotellessamme. Juomajono kesti tällä kertaa yli 30 minuuttia. Tuota samaa noin 3000-4000 ihmisen massaa oli palvelemassa yhteensä 10 henkeä juomapisteillä. Voin vain kuvitella millaiset menetyksen myynnissä järjestävä taho kärsi tämän takia. Lisäksi henkilökunta oli selvästi ammattitaidotonta vaikkakin ystävällistä. Tilausten käsittely kesti tolkuttoman kauan vaikka ottelun puolessa välissä tarjolla ei ollut enää muuta kuin tölkkiolutta, tölkkisiideriä ja pullolonkeroa. Muut juomat (Jekku, minttukaakao ym.) olivat jo siinä vaiheessa loppuneet. Ongelmia tuli myös siitä, että muuten loistava äänentoisto ei kuulunut yhtään anniskelualueelle eli meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä tilanne jään suhteen oli ja oltiinko peliä jo mahdollisesti jatkamassa. Koomista oli myös se, että korttimaksu ei ollut mahdollista toisessa päädyn juomapisteissä, sillä korttimaksulaitteet olivat ilmeisesti pakkasesta johtuen hyytyneet. Tämä ehkä toisaalta kyllä pelasti ainakin vähän, sillä mikäli ihmiset olisivat juomiaan korteilla maksaneet, niin toimitus olisi kestänyt varmasti vähintään kaksinkertaisen ajan.

Luonnollisesti peliä päädyttiin jatkamaan juuri siinä vaiheessa kun olimme jonotuksen jälkeen juomat saaneet. Tämän havaitsimme katsomon kulkuaukon läpi näkyneestä screenistä, joka paljasti pelaajien kävelevän kohti jäätä.

Todella iso osa ihmisistä ei jaksanut odottaa pelin uudelleenkäynnistymistä vaan äänesti jaloillaan ja lähti kotiin. Katsomo oli ehkä puolillaan ottelun toisen puoliskon ajan.

Puolityhjää pääkatsomoa toisen erän jäänkorjaustauon jälkeen (klikkaa kuvaa isommaksi).

Illan kruunasi sinällään näyttävä ilotulitus, mutta se ei paljoa enää jaksanut innostaa. Siksi huonosti tapahtuma oli järjestetty.

Ihmettelen suuresti järjestävien tahojen toimintaa. Lisäämällä myyntipisteitä ja -henkilökuntaa, olisi myynti saatu varmasti vähintään tuplattua. Vähintään. Hämmentyneenä ihmettelin myös sitä, ettei seuroilla näyttänyt olevan mitään myyntiä tapahtumassa. Laittamalla pieniä myyntipisteitä Ratina täyteen ja myymällä yksinkertaisia tuotteita yksinkertaisella hinnoittelulla (tyyliin Pipo 10€, huivi 10€) olisi kassaan kilahtanut takuuvarmasti muutama tuhat euroa lisää. Mutta se ei kiinnostanut.

Kärjistetynä voisi sanoa, että asiat joihin järjestäjät pystyivät vaikuttamaan menivät täysin pieleen ja asiat joihin he eivät voineet vaikuttaa onnistuivat (eli sää). Luulen, että Ratinasta poistui todella iso määrä erittäin pettyneitä ihmisiä. Ainakin me 7 olimme sellaisia.

12 joukkueen Liiga

Lempiaiheestani eli Tampereen Ilveksestä ei ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Homma on näyttänyt loksahtaneen monien vuosien rämpimisen jälkeen uomiinsa, peli kulkee ja yleisö käy hallilla. Tilastojen mukaan Ilves onkin käytännössä ainoana seurana merkittävästi kasvattanut yleisömääriään verrattuna viime kauteen.

Kunnes tänään sitten otettiinkin jälleen kirjaimellisesti ja niin monitahoisesti paluu vanhaan. Ilveksen hallitus ilmoitti, että aiesopimus Marko Sjöblomin kanssa on purettu ja pääomistaja Vincent Manngard on tämän järjestelyn muiden pääomistajien ohella hyväksynyt.

Toisin sanoen, Ilveksessä ei ole sittenkään muuttunut mikään sitten viime kevään paitsi sijoitus sarjataulukossa. Mutta sekin on tällä menolla kyllä katoavaista, sillä tämänkaltainen sekoilu vaikuttaa herkästi, muttei välttämättä, myös joukkueen esityksiin.

Hallihuhuissa kuulin jo jonkin aikaa sitten, että Sjöblom olisi ollut vähintäänkin närkästynyt siihen, että omistaja Manngard oli kaivellut taskuistaan pitkin kesää uusia ja uusia maksamattomia laskuja. Sjöblom oli näiden huhujen mukaan itsekin vakavasti vähintäänkin harkinnut koko hankkeesta luopumista ja aiesopimuksen purkamista. Sekä Sjöblomilla että seuran hallituksella/Manngardilla oli tähän täysi oikeus sopimuksen mukaisesti.

Nyt vain seura ehti ensin ja luulen tämän johtuneen siitä, että Sjöblom oli selvästi tuonut esiin tyytymättömyytensä hänelle seurasta kerrottuihin asioihin. Tai siis ennen kaikkea niihin asioihin mitä ei oltu kerrottu silloin kun esisopimusta oli sorvattu. Hyvin todennäköisesti tuo aiesopimus olisi siis purkautunut joka tapauksessa.

Tiedotteessaan Ilves, jälleen kerran, vetosi ilves-henkisyyteen ja laajaan tukeen eri suunnilta. Tämä on kuultu niin monta kertaa aiemmin etten ole itse enää pysynyt laskuissa. Valitettava tosiasia on se, että (pyhällä) hengellä ei elä. Ilves tarvitsee rahaa. Ja sitä ei ole kuulunut näiltä Ilves-henkisiltä ihmisiltä. Käsittääkseni kassavirta- ja varanto on tällä hetkellä hieman lohdullisempi kuin aikoihin johtuen hyvistä yleisömääristä sekä (uusista) sponsorisopimuksista, niin silti täytyy muistaa että sillä kassalla täytyisi elää sitten pitkälti tätä kautta ja toivottavasti kuitata takaisin myös vanhoja velkoja.

Ehkä koomisinta päivän koko jupakassa oli Ilves-tiedotteen allekirjoitus:

Ilves Hockey Oy, Viiri Viidessä Vuodessa
Vesa Kainulainen
hallituksen puheenjohtaja

Käsittääkseni tuo "Viiri Viidessä Vuodessa" (miksei tuota ole muuten voitu kirjoittaa kieliopillisesti oikein vaan jokainen sana on aloitettu isolla kirjaimella? toim. huom.) oli nimenomaan Sjöblomin aikaansaannos ja toisaalta myös luonnollinen jatkumo Ilveksen kaikenlaisille erilaisille projekteille kuten "Poika ja Ilves". Ei näistä sen enempää.

Ilveksen tavoitteet tähän kauteen olivat taloudellinen nollatulos sekä jumbosijan välttäminen. Mikäli joukkue ei ihan täydellisesti romahda, niin jälkimmäinen toteutuu ja sitä myöten myös ensimmäinenkin saattaa olla lähempänä kuin vuosiin. Mutta se ei silti auta tätä kautta pitemmässä juoksussa. Rahaa ja rahoitusta tarvitaan lisää eikä sitä todellakaan ole näköpiirissä. Säästettävää ei enää ole sillä Ilves operoi Liigan pienimmällä pelaajabudjetilla. Kyllä, pienemmällä kuin SaiPa. Ja kyllä, 40% pienemmällä kuin Hakametsän käytävän toisessa päässä (lähde: YLE).

Jokereiden lähtö itää kohti lienee jo selvä. Ja mikäli on uskominen Liigan sisältä kuuluneisiin huhuihin siitä, että Mestiksestä ei nostettaisikaan yhtään joukkuetta vaan sarja suljettaisiin, niin ensi kaudella saatetaan pelata 12 joukkueen Liigaa. Se olisi oikea joukkuemäärä Liigaan mutta sen ei kuuluisi tapahtua Ilveksen konkurssin takia.