Jääkiekko on osa yhteiskuntaa

En haluaisi ikinä lukea, että kiekkokaukalon tapahtumat johtavat lastensuojeluilmoitukseen. Näin on nyt kuitenkin käynyt. Miten tähän on tultu?

Muutamat ystäväni ovat jo pitemmän aikaa kehoittaneet minua kukkahattukaupoille johtuen mielipiteistäni kaukalossa tapahtuviin, väkivaltaan liittyviin asioihin. Tehdään nyt aluksi kuitenkin selväksi, että rakastan fyysistä jääkiekkoa siinä kuin taitokiekkoa. Arvostan kovia, puhtaita taklauksia. Jopa silloin, kun taklattava loukkaantuu. Yleensä silloin taklattava ei ole hoitanut tai osannut hoitaa omaa rooliaan taklauksen vastaanottajana. Se kuuluu peliin.

Sen sijaan sääntöjen vastaiset taklaukset suorastaan kuvottavat minua. Selkään ajelut. Laitataklaukset. Päähän kohdistuvat taklaukset. Myöhästyneet taklaukset. Näistä viimeksi mainitusta on Ruudun Lehkoseen kohdistamassa taklauksessakin kyse. Jotkut Jokeri-kannattajat kertovat kirkkain silmin kuinka taklaus oli puhdas, mutta tuli vain myöhässä. Miten taklaus voi olla puhdas, jos se tulee myöhässä, kohdistuu kiekottomaan pelaajaan ja on siten sääntöjen vastainen? Säännöissä muuten todetaan, että pelaaja on kiekollinen niin kauan kunnes kiekko koskettaa seuraavaa pelaajaa eli myös sen ajan kun syöttö on matkalla vastaanottajalle.

Tämän tapauksen tiimoilta kiekkovaikuttajat (mm. Ismo "Artturin isä" Lehkonen ja Pasi Kuivalainen) ovat jälleen olleet vaatimassa tapauksen pitämistä erillään muusta maailmasta.

- Asiaan sekaantuvat ihmiset, jotka eivät ymmärrä tämän pelin henkeä.

Näin toteaa isä-Lehkonen Savon Sanomissa.

Jos pelin henki on se, että kaukalossa saa tehdä mitä tahansa ja se tulee käsitellä vain kiekon sisäisen säännöstön ja koodiston mukaisesti ollaan vaarallisilla vesillä. Missä kulkee raja, jolloin yhteiskunta normaaleine lakeineen saa asioihin puuttua? Saako vastustajan käden murtaa mailan iskulla? Saako kaukalossa tappaa?

Artturi Lehkonen tarvitsee luvan vanhemmiltaan, jotta saa pelata jääkiekkoa SM-liigassa. Sopimuksen tekemiseen tarvitaan vanhempia.

Nuorempi Lehkonen on myös vielä lapsi. Mikäli lapseen kohdistuu väkivaltaa, on siihen viranomaisten puututtava ihan virkansa puolesta lain asettamin velvoittein. Aivan samoin viranomaisten ja virkavallan on puututtava asioihin, joista lain mukaan voidaan tuomita vähintään tietynlainen rangaistus. Näihin perustuvat Suomen laki sekä Suomen lastensuojelu, jonka periaatteena on suojella lapsia tältä julmalta maailmalta. Koska he ovat lapsia.

Isä-Lehkonen on siis sitä mieltä, että tämä laki lastensuojelusta on turha.

Lehkonen myös väittää, että Artturi-poika "tietää kyllä pelin uhkat ja vaarat ja on hyväksynyt ne". Varmasti tietää ja hyväksyy, mutta en usko että välttämättä on vielä tarpeeksi kypsä ymmärtämään mitä seurauksia loppuelämälle voi olla sillä, että saa alle parikymppisenä muutaman aivovamman (kyllä, aivotärähdys on oikeasti aivovamma) järjettömien, sääntöjen (ja jopa Suomen lain) vastaisten toimien seurauksena. Tämä tosin on vain minun omaa spekulointia, en tunne Artturi Lehkosta.

On totta, että tapaus tuntuu äkkiseltään hölmöltä. Mutta täytyy muistaa, että jääkiekko nauttii suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävästä asemasta, johon kuuluu myös merkittävää tukea yhteiskunnalta. Kalpakin pelaa kaupungin omistamassa ja ylläpitämässä hallissa. Yhteiskunnalla on oikeus ja tässä tapauksessa jopa velvollisuus puuttua epäkohtiin sekä suoranaisesti lain edellyttämällä tavalla, mutta myös välillisistä seikoista johtuen.

Toisaalta on myös kysyttävä pitäiskö taklaajan joka kerta ensin analysoida ketä on taklaamassa? Onko pelaaja alaikäinen? Ei pidä, mikäli taklaus on sääntöjen mukainen. Silloin seuraukset eivät ole taklaajan vastuulla. Jos tarkoituksena on vahingoittaa pelaajaa, tulee miettiä. Ja mikäli tarkoitus on todellakin vahingoittaa vastustajaa, tulisi kyseisen "taklaajan" lopettaa jääkiekko saman tien.

Mikäli vanhemmat päästävät lapsensa alaikäisenä aikuisten peliin, tulee myös heidän kantaa vastuunsa päätöksestään. Harmillisen yleistä nyky-yhteiskunnassa on etsiä syyllisiä muualta ja olla kantamatta itse vastuuta omista päätöksistään ja tekemisistään - tai tekemättä jättämisistä.

Isä-Lehkonen korkkasi kossupullon nähtyään pojan "kolaamisen". Itse olisin isänä toiminut vastaavassa tilanteessa toisin.

Toivon Artturi Lehkoselle pikaista toipumista, terveyttä ja hyviä kiekkopelejä jatkossa.

Tämä kirjoitus on jatkoa aiemmalle tekstille "Penalttia".

Sananvapaudesta

Valitettavasti (?) siviilielämän kiireet ovat pitäneet viime aikoina melko kiireisenä, joten on tämä blogin kirjoitus jäänyt vähemmälle. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö olisi urheilua seurannut - päinvastoin. Sen vähän vapaa-ajan olen onnistunut kuluttamaan melko mukavasti livenä jalkapallon ja jääkiekon parissa sekä television edessä jenkkifutista seuraten.

Viime aikojen kotimaisen kiekkoliigan valmentajien (aiheelliset?) valitukset tuomarityöstä ovat kirvoittaneet mieltä sen verran, että aiheesta on pitänyt jo monesti aloittaa kirjoitus, mutta sekin saa nyt vielä odottaa, ainakin hetken.

Sen sijaan koin pakottavaa paloa vastata Jatkoajan entisen päätoimittajan Emil Elon kolmuniin otsikolla "Eteläkorealaiset ovat loikkaamassa Pohjois-Koreaan", jossa Elo käsitteli asiallisesti sananvapautta suomalaisessa jääkiekkoskenessä.

Summaten Elo harmitteli sananvapauden puuttumista jääkiekkopiireissä viitaten tuomari Tom Laaksosen saamaan kahden ottelun hyllytykseen sekä kiekkopersoona ja valmentaja Juhani Tammisen saamaan monisäikeiseen tuomioon ja vertasi kiekkomaailmaa Pohjois-Koreaan.

Mutkat oikaisten juuri tästä onkin kyse, sananvapauden rajoittamisesta. Mutta jos Elo ja muutkin jaksaisivat miettiä asiaa muutaman askeleen pidemmälle voisi lopputulema olla vähän toisenlainen.

IS:n jääkiekkokirjeenvaihtaja Juha Hiitelä jaksoi jo radioaikoinaan toistaa mantraa "jääkiekko ei ole yhteiskunnasta irrallinen osa"juuri liittyen rangaistuksiin ja sanktioihin, lähinnä tappeluiden ja tahallisten vahingoittamisten suhteen. Tätä lausetta olen sittemmin monesti miettinyt sekä pureksinut ja tullut siihen lopputulemaan ettei sen enempää Hiitelä olisi voinut asiassa olla. Toista ei saa lyödä sen enempää kaukalossa kuin sen ulkopuolellakaan.

Mutta tällä kolikolla on myös toinen puoli ja se tulee esiin juuri tässä sananvapaus-asiassa. Mikäli kuka tahansa meistä sanoisi julkisesti työhönsä liittyvistä asioista, Tom Laaksosen tapauksessa maksavista asiakkaista, tuohon sävyyn olisi lopputulemana minimitapauksessa kirjallinen varoitus. Aihetta olisi jopa ihan suoriin potkuihin. Laaksonenhan totesi 99,9% maksavista asiakkaista olevan tiukassa paikassa housuunpaskojia. Siinä ei auttaisi sananvapauteen vetoaminen yhtään kun vastapuolella työnantaja toteaisi työntekijän tehneen suurta vahinkoa asiakassuhteisiin. Laaksonen oli kyseissä tilanteessa selkeästi töissä eikä esittänyt kantaansa yksityishenkilönä vaan SM-Liigan edustajana. Siis työnantajansa tai vähintään palkkionmaksajansa edustajana.

Nyt siis työnantaja rankaisi työntekijäänsä sopimattomasta käytöksestä ja sitä käytöstä Laaksonen saa miettiä kahden ottelun ajan.

Tammisen tapaus on periaatteessa samanlainen vaikkei Mestis eli Jääkiekkoliitto olekaan Tammisen työnantaja. Katto-organisaationa liiton on nähtävä isompi kokonaisuus ja puolustettava tuotteen etua tässä tapauksessa Tammisen tunnekuohuissa heitetyiltä mielipiteiltä. Verrattuna Laaksosen tapaukseen Tammisen tuomio liikkuu kieltämättä enemmän harmaalla alueella, mutta olen melko varma että liiton ja TuTon välinen sopimus sisältää pykälän asiallisesta ja soveliaasta käytöksestä organisaation edustajilta ja tätä pykälää oli mielestäni aiheellista tässä tapauksessa käyttää.

Olen Elon kanssa täysin samaa mieltä, että sananvapautta ei tule missään tapauksessa rajoittaa. On vain eri asia puhua asiaa analyyttisesti ja hyvin perustellen kuin ottelun jälkeisessä tunnekuohussa. Molemmissa ym. tapauksissa henkilöt purkautuivat epäonnistumisen jälkeen paineistetussa tilassa. On täysin henkilöiden omaa heikkoutta, etteivät he osanneet itseään hillitä vaan laukoivat suorilta sen mitä mieleen sillä hetkellä juolahti.

Niin ja muuten siitäkin olen Elon kanssa samaa mieltä, että Laaksonen olisi ansainnut hyllytyksen ihan jo tuomarointityöskentelynsä perusteella. Tuolla tasolla ei voi tuomari(sto) vain yksinkertaisesti tehdä tuollaista virhettä.

Tammisella oli ihan aihetta purkaukseen ja on sääli että epäkohta ja eturistiriita jäi nyt tämän hälinän alle. Olen kuitenkin varma, että mikäli kumpi tahansa herroista olisi antanut muutaman päivän kuluttua tapahtuneesta rauhallisen, analyyttisen ja hyvin perustellun kannanoton ei näitä episodeja rangaistuksineen olisi ikinä tarvinnut läpikäydä.

Tai sitten olen vain naivi ja tuomiot olisivat tulleet silti, mutta sitähän me emme saa koskaan tietää...

Penalttia

Mistään muustahan ei jääkiekkomaailmassa Suomessa ole viime päivinä puhuttukaan kuin SBA-casesta. Siis siitä Semir Ben-Amorin suorittamasta takomisesta Ville Peltosen päähän.

Viimeistään Iltasanomien julkaiseman videon jälkeen ei pitäisi olla mahdollista kenenkään väittää etteikö käskytystä olisi tapahtunut.

Tällöin jopa suuremmassa vastuussa teosta on päävalmentaja Lämsä. Jos valmentaja hyväksyy, kannustaa ja jopa pakottaa tuollaisiin tekoihin, on hänen myös kannettava vastuu. Tätä mieltä on (onneksi) ainakin myös liigan kilpailutoimenjohtaja, entinen liigatuomari, Arto I. Järvelä.

Lämsän toimitsijakiellon tulee olla pitempi kuin Semir Ben-Amorin pelikiellon. Ja SBA:n pelikiellon tulee kestää vähintään jouluun.

Ja mikäli toimitsijakieltoa ei liigan puolesta Lämsälle tule, Jokereiden tulisi erottaa valmentajansa. Oikeastaan Jokereiden tulisi erottaa päävalmentajansa joka tapauksessa. Ja mikäli näin ei tapahdu, hyväksyy myös Kekäläinen ja Harkimo tämänkaltaisen toiminnan.

Vielä kommenttina niille kaikille (mm. Kalervo Kummola), jotka sanovat ettei poliisin tai oikeastaan kenenkään muun pitäisi puuttua kaukalossa tapahtuneisiin asioihin. Miksi kaukalossa saisi tahallisesti ja tarkoituksellisesti vahingoittaa toista ilman pelkoa normaalin yhteiskunnan rangaistuksista. Saako toisen pelaajan tappaa kaukalossa ilman yhteiskunnan langettamaa rangaistusta? Millä tavalla jääkiekko on erillään normaalista yhteiskunnasta?

Niin, ja mistä Jokerit saa uuden päävalmentajan vain muutama päivä ennen kauden alkua?

Money, money money

Tuomareiden arvostelu kuuluu lähes jokaiseen urheilulajiin. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Viimeisimmän kritiikin salibandyn tiimoilta on nostattanut liigaerotuomareiden palkkioneuvottelut, joista kirjoitti mm. Tuomo Reponen Jatkuvaa syöttöä-blogissa. Hauskaa sinällään, että kerrankin ei valiteta vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä.

Mietin muutaman päivän kirjoittaako vastinetta tuohon melko raflaavaan tekstiin ja jos kirjoitan niin mistä lähtökohdasta. Eilen illalla tulin siihen tulokseen Pääkallo-sivuston jatkettua aihetta, että peliin on puututtava - siksi irvokkaita yleistyksiä, harhaluuloja sekä totaalisia väärinkäsityksiä esiintyi sekä molemmissa kirjoituksissa että varsinkin kommenteissa.

Koska Salet (Salibandyn liigaerotuomarit ry) eikä käytännössä kukaan yksittäinenkään erotuomari halua (ymmärrettävästi) kommentoida keskeneräisiä neuvotteluita, ajattelin "erotuomari evp" -ominaisuudessa hieman valottaa taustoja. Josko vaikka joku niitä täältä lukisi ja miettisi sitten asioita uudestaan uudesta näkökulmasta.

Omasta taustastani sen verran, että itsellä ei rahkeet riittäneet nousta tuomariksi absoluuttiselle huipputasolle. Kykyjen puolesta arvion saa tehdä joku muu, mutta omasta puolestani voin sanoa, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt edes pitämään vaadittua kuntotasoa yllä. Puhumattakaan siitä, että olisi voinut seurata (mielellään paikan päältä) tarpeeksi huippusalibandyä ja tämän lisäksi vielä viheltämään määrällisesti tarpeeksi alempia sarjoja ollakseen valmiina huipulle. Vyöltä löytyy 4 ykkösdivarin matsia sekä saman verran naisten liigapelejä. Hengissä selvisin, kuitenkin. Ja ainakin toistaiseksi voin sanoa, että ura loppui omalla huipulla (viimeisin vihelletty ottelu Ruskeasuolla M1-matsi syksyllä 2010). Sitten työelämä vei toiseen maahan, jossa salibandyä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata kovin vahvaksi lajiksi.

Mutta asiaan. Ensinnäkin on täysin turhaa verrata pelaajia tässä yhteydessä erotuomareihin. Molemmat neuvotelkoot omat sopimuksensa ja pitäkööt huolta omista asioistaan. En minäkään työelämässä mene sanomaan pomolleni että haluan saman palkan kuin toisen osaston kollega. Menen sanomaan, että haluan korkeamman palkan koska olen mielestäni sen arvoinen. Ja sitten on perusteluiden syytä olla kunnossa, muuten ei sitä palkankorotusta tipu. Ja toisaalta taas on pomon (tässä tapauksessa Salibandyliigan) asia arvioida olenko sen korotuksen arvoinen ja mitä seuraa siitä jos korotusta tai muunkaltaista sopimusta ei saada aikaan. Olenko sen jälkeen enää motivoitunut? Voisiko pomo motivoida minua jollain muulla tavalla? Yleensä työntekijä (tai erotuomari), joka ei ole motivoitunut ei myöskään suorita parhaalla mahdollisella tavalla. Liigatuomarit kokevat olevansa aliarvostettuja (rahallisesti) ja siksi heille pitäisi heidän mielestä maksaa enemmän. Joko siis heille maksetaan enemmän, tarjota jotakin muuta joka heitä tyydyttää tai sitten heille täytyy perustella miksei heille makseta enempää. Ja tuo perustelu on tehtävä sillä tavalla, että liigatuomarit sen perustelun pystyvät hyväksymään. Minä henkilökohtaisesti pystyn hyväksymään pomon kieltäytymisen palkankorotuksesta esimerkiksi sillä perusteella, että yritys tekee tappiota.

Salibandytuomarointi huipputasolla (miesten ja naisten liiga sekä miesten ykkönen) ei ole enää pelkkä harrastus. Samoin kuin ei ole pelaaminenkaan tuolla tasolla. Salibandyyn käytetyt tunnit ovat huipputuomareilla todella merkittäviä.

Lähtökohdista on syytä muistaa, että pelaajan ura alkaa noin 10-vuotiaana ja huipulle päästään noin 20-vuotiaana. Suurin osa pelaajista lopettaa ainakin huipputasolla päälle 30-vuotiaina. Tuomariura ei voi alkaa ennen kuin on täyttänyt 15 vuotta. Huipulle pääsee keskimäärin päälle 30-vuotiaana eli siinä vaiheessa kun pelaaja on jo ripustanut tai ainakin ripustamassa mailaansa kaulaan. Absoluuttinen totuus tämä ei tietenkään ole, mutta pysykää nyt matkassa. Kyllä te pointin ymmärrätte, eikö?

Elämä ikävuosien 20-30 välillä on melko erilaista kuin välillä 30-40 vuotta. 20-30 ikävuoden välillä pääsääntöisesti opiskellaan ja/tai tehdään töitä, harrastetaan, ehkä seurustellaan ja hengaillaan kavereiden kanssa. Ripeimmät ehkä alkavat perustamaan perhettä. 30-40 ikävuosien välillä käydään töissä, ollaan naimisissa, kasvatetaan lapsia ja tehdään uraa. Kun tähän 30-40 ikävuoden väliin yhdistetään vielä huippuerotuomarointi, ollaan jo mielenkiintoisessa yhtälössä. Miettikää niitä satoja tunteja, jotka huipputuomarit ovat poissa perheidensä ja lastensa luota joka kausi, jotta liigaa saadaan pelattua. Selkeä vähemmistö pelaajista kuitenkin joutuu uhrautumaan näiden asioiden suhteen vaikka heitäkin toki jonkin verran on. Todellinen hatunnosto heille, sekä pelaajille että tuomareille.

Käyttääkö huippuerotuomari sitten paljon aikaansa salibandyyn vai onko huippuerotuomarointi vain kypsien hedelmien poimimista eli palkkioiden nostamista kerran viikossa? Vastaus on yksiselitteinen: aikaa palaa moninkertaisesti verrattuna itse ottelutapahtumaan kuluvaan aikaan.

Huipputuomarin kausi alkaa välittömästi vanhan kauden päätyttyä. Jotta selviää läpi kuntotesteistä (joita käsittääksen liigatuomareille järjestetään tätä nykyä 2 tai 3 kertaa kaudessa) täytyy olla jatkuvassa hyvässä fyysisessä kunnossa. Kokemuksesta tiedän, että tähän ei riitä se, että käy kesällä juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Juoksulenkkejä (min. 1h/kerta) täytyy tehdä vähintään 4-5 kertaa viikossa läpi vuoden jonka lisäksi omatoimista harjoittelua, erityisesti jalkojen lihaskunnon parantamiseksi, on suotavaa tehdä säännöllisesti. Lisäksi on käytettävä aikaa sekä peli- että kilpailusääntöjen opiskeluun, sääntöjen soveltamisen opiskeluun unohtamatta PeliMaailman ja KisaMaailman sääntöjä. Lisäksi on osattava toimitsijaohjeet sekä divari- että liigaotteluihin liittyvät erityismääräykset (ns. sarjamääräykset).

Ja itse kouluttautumisesta puhumattakaan, huipputuomarit viettävät vuodessa muutaman viikonlopun Eerikkilän urheiluopistolla koulutettavana. Silloin ollaan jo öitä pois kotoa eikä illanviettoon todellakaan kuulu Forssan makkaramarkkinat.

Ja mitä tulee itse ottelutapahtumaan, niin se on todellakin muutakin kuin 2h matolla seisoskelua. Jo pelkästään säännöt edellyttävät, että tuomareiden on oltava paikalla ottelutapahtumassa tunti ennen ottelun alkua. Käytännössä paikalla ollaan, varsinkin matkapeleissä, vähintään 1,5h ennen tapahtuman alkua. Tämä siksi, että matkan aikana tuleviin yllättäviin tilanteisiin (esim. auton hajoaminen) on varauduttava. Lisäksi ottelun jälkeen on otteluvalvojan palautetilaisuus ja suihkussakin on tapana käydä. Itse ottelutapahtuma siis vie vähintään 4 tuntia. Ja matkustus päälle.

Paljon on väännetty peistä myös matkakulukorvauksista sekä päivärahoista. Näitä ei todellakaan tule nyt sekoittaa tai laskea mukaan tuomaripalkkioihin. Matkakulukorvaukset ovat korvauksia, eivät palkkioita. Näistä maksetaan polttoaineet, vakuutukset, autoverot, huollot sekä auton arvon aleneminen. Päivärahat taas ovat tarkoitettu niiden kulujen kattamiseen, joita syntyy siitä että ollaan pois kotoa. Eli kun käydään siellä ABC:lla syömässä se 15 euron buffeepöytä pariin kertaan. Jos matkaa ottelupaikkakunnalle on vaikka 200km menee matkoihin helposti 4 tuntia. Ja kun se yhdistetään otteluun kuluvaan aikaan tulee yhteisajaksi 8 tuntia. Silloin on syytä sitä pastaa tuomarinkin tankata pariin kertaan että jaksaa. Niin ja hartsportit päälle.

Nykyinen korvaus on siis 160 euroa ottelulta. Jos sen jakaa neljällä tunnilla saadaan tuntipalkaksi 40 euroa. Miinus verot, luonnollisesti. Niitä ei edes voi kiertää liigatasolla vaikka näin on jossakin kommenteissä väitetty tehtävän. Maksu hoidetaan keskitetysti verokorttia vastaan. Sivutulokortilla nettopalkaksi jää noin 20 euroa tunnilta. Toki parempi kuin keskivertoduunarin palkka, mutta sitä "hyvää" palkkaa maksetaankin vain kahdelta tunnilta. Ei koko kuulta.

Ja onhan tuomaroinnista myös kuluja. Käsittääkseni huipputasolla tuomariasu tulee "viran puolesta", mutta kenkiä, pillejä ja hikinauhoja ei osta kukaan muu kuin tuomari itse. Ovat toki verovähennyskelpoisia. Lisäksi jokainen koulutus sekä kurssi maksaa ja lisenssikin täytyy ostaa. Vakuutuksetkin on syytä olla kunnossa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta kun jalka murtui kesken Suomen cupin finaaliottelun (juujuu, haastajafinaali mutta kuitenkin).

Paljon on huudeltu myös "rakkaudesta lajiin"-kommentein palkkioiden perään. Nykyisellään ja myös ainakin vähän korotetuin palkkioin huipputuomarit tekevät työnsä todellakin rakkaudesta lajiin. Se kentällä ja parhaimmillaan myös seuraavan päivän lehdestä tuleva ulosteen määrä on varmasti myös mieltä ylentävää ottaa vastaan. Itse en päässyt tuota puolta kokemaan kuin seurojen omien nettisivujen palautteen muodossa, lehdistö sentään jätti rauhaan.

Ja vielä kerran. Pelaajat käyttävät vielä enemmän aikaa lajiin ja saavat ehkäpä keskimäärin vielä vähemmän rahaa lajista. Mutta nyt ei ole kyse pelaajista vaan tuomareista. Nyt puhutaan siitä ovatko tuomarit tuon tai korotetun palkkion arvoisia eikä siitä mitä pelaajille kuuluisi maksaa. Nämä asiat ovat erillisiä, vaikkakin rahalähde onkin sama (liigan ja liigaseurojen yhteistyökumppanit sekä maksavat katsojat). Normaaleissakin työpaikoissa toiset tienaavat enemmän kuin toiset eikä salibandy ole erillinen osa yhteiskuntaa.

Kuten alussa mainitsin, minusta ei tullut huipputuomaria. Olisi ehkä voinut tulla, jos olisin pystynyt/halunnut siihen panostaa omaa (palkatonta) aikaa enemmän kuin 10-15 tuntia viikossa, mikä on ehdoton minimimäärä tuomarihuipulle päästäkseen. Kuitenkin sen verran lähelle huippua pääsin, että näin ja ymmärsin mitä se vaatii. Salibandytuomaroinnin huipulla voidaan sanoa edelleen olevan harrastus, mutta se vaatii todella rankkaa sitoutumista.

On täysin oikeutettua vaatia huipputuomareilta hyviä suorituksia. Jos ei nyt palkkioihin vedoten niin ainakin jo ihan liigan yleiseen tasoon vedoten. Liigaa tai divaria ei yksinkertaisesti voi tuomaroida vasemmalla kädellä eikä sitä myöskään yksikään huipputuomari tee. Huipulle pääsee vain pieni, erittäin laadukas joukko motivoituneita ja kykynsä todistaneita yksilöitä. Nämä absoluuttiset huipputuomarit tekevät illasta toiseen lähes virheetöntä työtä, mutta valitettavasti kovin usein tuo "lähes" nostetaan framille. Joskus se virhe sattuu sellaisessa paikassa ettei sitä huomaa kukaan muu kuin tuomari itse ja joskus taas sellaisessa paikassa, missä sen huomaa jopa se makkaranmyyjä. Näistä virheistä ei päästä ikinä eroon, mutta niitä pyritään jatkuvasti vähentämään. Ja siinä koko tuomarijärjestelmä on onnistunut. Ja sen eteen tuomarikunta kouluttajineen ja otteluvalvojineen tekee jatkuvasti valtavan määrän työtä. Ja tuosta työstä palkkioita maksetaan vain minimaalisesti (otteluvalvoja saa pienen korvauksen, samoin kuin kouluttaja pitämistään koulutustunneista).

Jokaisen huipputuomarin tavoite on viheltää täydellinen ottelu. Siihen ei ole kukaan vielä pystynyt.

Aftermath comment: Täsmennyksenä mainittakoon, että konteksti tekstini alussa vähän heittää. Itse Pääkallo.fi:n jutussa ei ollut mitään irvokasta vaan asia oli esitetty objektiivisesti hyvää journalistista tapaa noudattaen tiedustelemalla kommentteja molemmilta osapuolilta. Sen sijaan kommenteissa oli heitelty melko provokatiivista ja jopa täysin väärää informaatiota ja tämän tekstin tarkoitus on siis valaista yleisölle mitä tarkoittaa huipputuomarina toimiminen ja miksi siitä maksetaan palkkioita. Mielestäni on hyvää ja tärkeää saada keskusteluun myös toisen osapuolen näkökulmaa. Vaikken itse ole enää aktiivituomari (enkä siis siellä ihan terävimmällä huipullakaan viheltänyt) niin olen sentään kulissien taakse päässyt kurkistamaan.

Lineaarista optimointia

Luin lukiossa pitkää matematiikkaa viiden kurssin verran kunnes totesin että vapaa-ajan voi käyttää muuhunkin kuin laskutehtäviin. Yksi mieleenpainuvimmista asioista joita noiden kurssien aikana opin oli lineaarinen optimointi. Noin yleistettynä kyse on siitä, että miten tietyillä alkuarvoilla saadaan aikaiseksi mahdollisimman hyvä lopputulos.

Esimerkki:
Jos sinulla on esimerkiksi käytössä 20 metriä köyttä, niin miten saat sillä mahdollisimman ison aitauksen?
Aitauksen sivut ovat 5 metriä ja 5 metriä eli pinta-ala on 25m2.
Aitauksen sivut ovat 6 metriä ja 4 metriä eli pinta-ala on 24m2.
Aitauksen sivut ovat 7 metriä ja 3 metriä eli pinta-ala on 21m2.
Aitauksen sivut ovat 8 metriä ja 2 metriä eli pinta-ala on 16m2.
Aitauksen sivut ovat 9 metriä ja 1 metriä eli pinta-ala on 9m2.


Samaa periaatetta, joskin vähän laajennettuna ja monimutkaistettuna voidaan noudattaa myös jääkiekkohallin täyttämisessä. Mitä korkeammat lipunhinnat niin sitä vähemmän katsojia. Ja toisaalta, mitä alhaisemmat niin sitä varmemmin halli tulee täyteen.

Optimaalisin tilanne on siis saada halli täyteen mahdollisimman korkealla lipun hinnalla ja sillä oletuksella, että kansan kitinöillä ei ole mitään väliä. Tai hallin tunnelmalla joka johtuu taas tietyistä seikoista.

Jottei taas kenellekään jäisi epäselväksi, niin myös minunkin mielestäni liput Suomen peleihin ovat pöyristyttävän kalliita. Hannu Jortikan heitto siitä, että formulakisojen lipunhinnat ovat karanneet käsistä oli typerä koska hänellä ei selvästikään ollut mitään käsitystä niistä. Itse ostin heinäkuun Hockenheimin kisaan viikonloppulipun hintaan 99€ eli sisältää moottoriurheilua sekä markkinoita 3 päivän edestä. Ei vain 2 tunnin vaan ihan oikeasti kolmen päivän edestä. Tosin toki seisomakatsomoon, mutta formulamaailman Kale eli Bernie Ecclestone ymmärtääkin lineaarisen optimoinnin päälle ja laittaa erihintaisia lippuja saataville jotta tupa saadaan varmasti täyteen. Kyllähän toki F1-lipustakin saa maksaa tuhansia euroja, jos haluaa!

Hartwall-areenan kapasiteetti on jääkiekko-otteluissa 13349 henkeä (lähde: Hartwall-arena). Kahdessa Suomen ensimmäisessä ottelussa halli on ollut lähes täynnä (Valko-Venäjä -ottelu 12345 katsojaa ja Slovakia - ottelussa 12885 katsojaa). Tähän suhteutettuna kitinä kovista lipunhinnoista Suomen otteluihin on ollut jokseenkin turhaa. Halli on ollut lähes täynnä eli pulinat pois. Toki täytyy muistaa, että ilman tämänpäiväistä päätöstä pudottaa Ranska- ja Kazakstan-otteluiden lipunhinnat neljäsosaan alkuperäisestä katastrofi olisi ollut ovella tuolla.

Mutta todellinen ongelma ja aito epäonnistuminen lepää ihan jossain muualla. Ainakin lineaarisen optimoinnin näkökulmasta. Oikeastaan kaikki muut ottelut paitsi yllä mainitut Suomen-ottelut, ovat pelattu enemmän tai vähemmän tyhjille katsomoille. Kansainvälisen mm-tason jääkiekko-ottelun pelaaminen reilun tuhannen katsojen silmien edessä hämmästyttää. Toisaalta, en minäkään olisi valmis maksamaan 35 euroa Ranska-Kazakstan ottelusta. Tosin kunnioitettavat 8673 henkeä olivat (tiedetään, peli myyty osana pakettia eikä hallissa ollut todellisuudessa kuin muutama tuhat katsojaa).

Hämmästystä herättää myös Kanada - USA ottelun yleisömäärä eli 6842. Kaksi joukkuetta todella kirkkaita NHL-tähtiä eikä tuon enempää katsojia! Syksyllä sama halli oli loppuunmyyty noin kaksi kertaa kalliimmilla hinnoilla kun osittain samat pelaajat aloittivat NHL-kautta. Tätä vasten peilattuna kitinä kovista lipunhinnoista on turhaa, mutta olennaisin asia on luonnollisesti Leijona-pelien lippuhinnat.

Miksi sitten halli olisi tärkeätä saada täyteen jokaiseen peliin? Ensinnäkin tunnelman takia. Tästä on ollut puhetta jo niin monessa mediassa etten jaksa näitä perusteita ja latteaa tunnelmaa käydä tässä läpi.

Mutta toisekseen ja tärkeimmäksi, jotta liiton kassaan kilahtaisi lisää rahaa. Jos hallilla on reilut 13 tuhatta henkeä 3 pelissä päivässä, se tarkoittaa tuhansien ja taas tuhansien eurojen oheismyyntiä. Olut virtaa, pizzapalat suhahtavat naamaan ja matkaan tarttuu jos jonkin moista kisakrääsää. Ja tämän takia epäonnistunut lippuhinnoittelu ennen kaikkea kaikissa muissa kuin Suomen peleissä on liiton rahavirran kannalta katastrofi.

PS. Pitihän sen vasemmistolaisen sporttiministeri-Arhiksen päästä sitten ne irtopisteet keräämään. Vaikkakin ihan asiaa puhuukin, mutta popularisoi ihan kivasti.

Jännityksen huipentuma

Tänään iltapäivälehdet ovat olleet täynnä tarinoita SM-liigan ratkaisseesta finaalista, sankareista ja taustoista. SM-liiga siirtyi kesälomalle joka päättyy suunnilleen pitsiturnauksen aikoihin heinäkuussa. Kausi kuitenkin jatkuu. NHL:ssä play-offit ovat vasta ensimmäisellä kierroksella eikä siellä(kään) yllätyksiltä ole vältytty. Neljästä ensimmäisestä Pittsburgin ja Philadelphian välisestä pelistä saisi vähintään yhden blogitekstin jokaisesta. Eikä ihan lyhyitä tekstejä. Jotain niistä peleistä kertoo se, että olen nyt katsonut kolmannen kohtaamisen kahdesti viikon sisällä enkä muista katsoneeni ikinä yhtään jääkiekkopeliä ennen tuota kahteen kertaan. Enkä ainakaan viikon sisään.

Mutta unohdetaan NHL ja SM-liiga. Ja MM-kisoista en jaksa kirjoittaa riviäkään, sillä tämän asian käsittelin kattavasti (ja kovin osuvastikin) jo tammikuussa.

Nyt keskitytään olennaiseen eli DEL-liigan finaaleihin.

Tarkoitus oli mennä katsomaan kolmesta voitosta poikki menevän sarjan neljättä ottelua jossa mestaruus oli katkolla Adler Mannheimille. Edullisimmat liput olivat 28€ eikä sitä voi pitää pahana hintana finaalilipusta. Mutta kun sen kertoo perheen nuppiluvulla niin päästään jo toiselle sadalle eli finaali jäi sitten väliin. Varsinkin kun reilua viikkoa aiemmin olimme perheen voimin katsomassa välieräottelua ja käytimme reissuun fanituotteineen, ruokineen ja juomineen yli 200 euroa.

Lötä jäähän ja pelit käyntiin.

Adler johti kolmannen erän alkupuolella jo 5-2 ja mestaruus näytti vahvasti  jäävän Mannheimiin. Mutta ei jäänyt koska Adlerin pelaajat pissivät alleensa. Kuulemma. Työkaveri kertoi, oli ollut paikalla. Vastustaja eli Berliinin Jääkarhut väänsivät matsin jatkoajalle jossa puskivat vaadittavan maalin ja siirsivät ratkaisun siihen kuuluisaan game fiveen.

Täytyy sanoa, että tuntuu jotenkin käsittämättömältä istua täydessä (13600 katsojaa) SAP-Arenassa joka pitää sellaista meteliä että ihan oikeasti tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Olut virtasi, tunnelma nousi erä erältä ja kun kotijoukkueen voittoa ei vastustaja pystynyt estämään oli lauantainen iltapäivä lähellä täydellisyyttä.

Missattu finaalipeli ei lopulta onneksi ihan niin paljoa jäänyt harmittamaan Adlerin tappion myötä. Nyt mestaruus ratkaistaan Berliinissä tänään.

Ja Berliini on aivan liian kaukana kotoa, saatika Dresdenistä minne saavun muutaman minuutin kuluttua.

Oksat pois

Ei ei, kyse ei ole maalivahti Mika Oksasta vaan karsinnoista, liigakarsinnoista.

Ilves vastaan Sport. Ilveksellä kotietu kuten asiaan kuuluu kaikesta tammiskritiikistä huolimatta. Ilveksellä ylivoimainen materiaali. Budjettikin vähintään kaksinkertainen. Miksi siis pelata näitä pelejä, kuten Ilveksen puheenjohtaja Hannu Meskanen kyseli?

Siksi, että Ilves tullaan yllättämään housut kintuissa. Siksi, että Sport on valmis voittamaan Ilveksen. Siksi, että Sport on oppinut viime keväästä. Siksi, että Ilvekseltä puuttuu valmennusosaamista. Siksi, että Ilves kuvittelee selviävänsä karsinnoista nimilistalla ja rutiinilla.

Ei onnistu. Ilves tulee olemaan todellisessa pulassa. Sport haluaa voittaa ja Ilves haluaisi selviytyä kesälomille.

Puhutaan peli-ilmeestä ja sen parantumisesta. Tätä kirjoitettaessa kuuntelen radiosta Ilveksen Samuli Kivimäen haastattelua voitetun HPK-ottelun jälkeen. Pelkään, että HPK-voitto tuo vain hyvänolon tunteen ja aiheuttaa lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Todellisuudessa Raimo Helminen on valmentanut Ilvestä lähes koko kauden. Helminen ei ole valmis SM-liigavalmentaja jos hänestä ikinä sellaiseksi onkaan. Pikkuleijonat pärjäsivät kohtuullisesti Helmisestä huolimatta. Ensi kaudella, joko liigassa tai Mestiksessä, nähdään Helmisen taidot lopullisesti. Potkut ovat kova paikka annettavaksi, oli urheilullisessa johdossa sitten Hiitelä tai kuka tahansa muu.

Niin. Kaikesta huolimatta en jaksa uskoa Sportin liiganousuun. Mutta nyt jos koskaan se todellakin on mahdollista. Toivottavasti sydämentykytykset ovat riittävän isoja ilvesläisille, jotta saavat seuransa kuntoon.