perjantai 28. tammikuuta 2011

Reagointi


Tammikuun loppu lähestyy uhkaavasti ja samalla umpeutuu SM-liigan siirtoaika. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että joukkueet pyrkivät vielä vahvistamaan joukkueitaan viime hetkillä. Ongelma vain on se, että niitä kiekollisia rightin puolen pakkeja ja maalintekijöitä ei jostain syystä ole montaa tarjolla. Joten seurat tyytyvät siihen, mitä hyllystä löytyy.

Ja sieltähän löytyy. Ja koska jokaisessa seurajohtajassa tai urheilutoimenjohtajassa tai pelaajakoordinaattorissa asuu sulovilen, niin kun kerran halvalla saa niin täytyyhän sitä ostaa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Viimeisin esimerkki tuli Espoosta. Palkkasivat Nathan Robinsonin Adler Mannheimista, Saksan DEL-liigasta.


Nathan Robinson

Yleensä allekirjoittaneella ei ole mitään käsitystä näistä Suomeen raahattavista ulkomaalaisista pelaajista, sillä tällaisella kiekkoamatöörillä harvemmin on aikaa seurata kaikkia maailman kiekkosarjoja, saatika niiden yksittäisiä pelaajia. Tällä kertaa asia meni kuitenkin vähän eritavalla.

Olin kuun alussa katsomassa paikanpäällä Mannheimissa ottelua Adler - Freezers (Hampuri), jossa kyseinen herra Robinson pelasi kotijoukkueen riveissä. Tarkoitukseni on saada aikaan oikea jättireportaasi tuosta ottelusta, joten siitä ei tässä yhteydessä sen enempää. Mutta Robinsonista sen sijaan pari sanaa.

Mies erottui kentällä kolmesta syystä: tummasta ihonväristä, harhasyöttöjen määrästä ja heikosta kiekonkäsittelytaidosta. Ensimmäisellä asialla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa, mutta kahdella jälkimmäisellä on.

DEL-liigan taso on selvästi SM-liigaa heikompi. Tempo on hitaampaa, volttilähtöjä haetaan paljon oman maalin takaa ja kiekonkäsittely oli suorastaan surkeaa. Epäilin jo jossain vaiheessa jään laatua, mutta siitä ei tainnut kyllä olla kyse.

Ja sama päti Robinsoniin, mies jakeli hyvän nipun syöttöjä huonolla osoitteella, pompotti kiekkoja ja esiintyi muuten täysin mitäänsanomattomasti. Tällainen kaveri ei todellakaan ole vahvistus SM-liigassa missään joukkueessa, en uskoisi hänen mahtuvan edes pelaavaan kokoonpanoon monessakaan joukkueessa. En myöskään Bluesissa.

Toki itselläni ei ole kokemusta miehestä kuin yhden ottelun verran, mutta jotenkin tuntuu siltä että se on enemmän mitä Bluesilla oli hankitaa tehtäessä. Toivon olevani väärässä, Bluesin kannalta.

Mutta miksi näitä hankintoja sitten tehdään? Seurat kertovat tiedotteissaan korulausein kuinka pelaaja on vahva siinä ja siinä asiassa, kuinka hän tuo leveyttä kevään pudotuspeleihin, kuinka tällä halutaan herätellä joukkueen pelaajia pelaamaan paremmin ja taistelemaan pelipaikoista ja niin edelleen.

Sanon nyt tämän suoraan. Seurajohto hankkii tällaisilla hankinnoilla vain suojakilven itselleen jos menestystä ei tulekaan.

- Ulkomaalaishankintamme eivät vastanneet odotuksia vaan alisuorittivat, totesi seurapomo kauden jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Näillä hankinnoilla vain pyritään osoittamaan, että kaikki tarpeellinen on koitettu tehdä menestyksen eteen. Hienoa tässä vain on se, että nykyään fanit jo alkavat ymmärtää mistä näissä hankinnoissa on kyse eikä se syyttävä sormi välttämättä fanin suunnasta osoitakaan "epäonnistunutta" ulkomaalaishankintaa kohti vaan sitä seuran toimiston ovea kohti.

Valistunut ennustukseni on, että Robinson ei mahdu Bluesin pelaavaan kokoonpanoon kevään edetessä. Ja edelleen, Bluesin puolesta toivon olevani väärässä.

torstai 20. tammikuuta 2011

Lainauksia

Joskus lainataan ohimennen, joskus harkiten. Joskus luvan kanssa ja joskus luvatta. Tällä kertaa vähän kaikkea edellämainittua.

Vuosien varrella olen käyttänyt minuutin jos toisenkin vapaa-ajastani lueskellessani lainauksia IRC:sta. Ja tässä vaiheessa jokainen IT-alan ammattilainen haluaa muistuttaa mikä ero on IRC:lla ja IRC-Gallerialla. Minä en nyt jaksa, jos kiinnostaa niin KVG.

Mutta takaisin aiheeseen. Olen tosiaan vuosien varrella kerännyt muutaman lainauksen tuolta IRCQuoteseista joka taas on paikka johon kerääntyy IRC:ssä lauotut parhaat tarinat. Kannattaa käydä muutenkin tutustumassa, jos haluaa päiväänsä piristystä.

Mutta tässä siis teille, rakkaat lukijani, parhaita paloja kunnon blogikirjoitusta odotellessa.

#ratsastus (1577) [62016]

ukon duunikaveri kerto eilen ihan helmen läpän. Se oli ollu jonottamas kaivohuoneelle, ku olli jokinen oli rymistelly sinne jonon eteen. Olli oli alkanu uhoo pokelle et "etkö tiedä kuka mä oon?" poke oli sanonu et "ihan sama, mut tänään ei kukaan pääse jonon ohi". Olli oli huutanu et "mul on enemmän rahaa ku tol jonolla yhteensä!". Sit oli sen duunikaverin takaa joku pieni mies huutanu et "tuu nyt vaan jonottaan sieltä!", oli ollu Mika Salo ;D

#arkku.gather (301) [133183]
http://ircquotes.fi/?62016
tost tuli miele yks juttu kimmo timosesta
kimmo timone oli menny johonki baarii ja sit nähny jonku kissa siel tiskil
no se oli menny se kissa luo jutuil ja kysyny et tieks et ketä mä oon
muija oli vaa pudistanu päätää jote timone oli kertonu kuka on
sit se muija sano et eihä noi lyhyet voi pelata änärissä
timone sano siihe et haluutko et meen seisoo mun lompakon päälle
muija lähti mukaa

#sm-liiga (231) [133185]
2002 sain ekan varotuksen ku menin tunkee vitun tappara-fanun nassuu sen mustan makkaran mitä se heilutti virvelillään meidän fanikatsomon yllä

#sm-liiga (-88) [60962]
jos sm-liigassa tulee työsulku nii voiko sm-liiga pelaajat mennä nhl:ään siksi aikaa pelaa?

#amiszätti (643) [113084]
<+XaVaX> Heh.. Leila liftas tampereelle. Kysyin sitten siltä että kenen kyydissä se tuli. "En mää tiä. Jotain se sano olevansa Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja." Näytin sitten sille Kummolan kuvaa. "Juu. Toi se oli"...

#wossap.net (659) [99131]
lueskelin tossa tän päivän aamulehden etusivua ja siinä oli juttu Suomen kiekkopronssista. Jutun otsikkona "Tiukka peräpää katkaisi neljän vuoden kuivan kauden" :D
mitä vittua toi toimittaja on miettiny kun se on kirjottanu tota? :D

#vyl (257) [66886]
Huh, säpsähdinpä telkkua katsoessa
Katselin EPG:n kautta että mitä ohjelmaa eri kanavilta tulee, niin Canal+ Sportin kohdalla luki Ishockey SM Sluts.
Ajattelin heti että mitä ihmettä, jotain ruotsalaista kinkyä jääkiekkopornoa ennen kuin tajusin että Sluts. onkin Slutspel :(

rick.fi (288) [15662]
Juttelua Jenkkien kuusituntisesta Super Bowl-tapahtumasta.
..
Suomessakin pitäisi SM-liigafinaaleista tehdä kuusi tuntiset: siihen kuuluisi noin tunnin alkubriefi pelistä, puoli tuntia alkuseremonioita, Sakari Kuosmasen maamme-laulu, Timo Jutilan ja Mika Saukkosen alkuspekuloinnit, Hanna Pakarisen puoliaikashow, Leningrad Cowboysien hyväntekeväisyysottelu toisella puoliajalla ja joka katkon aikana 5 minuutin mainoskatko.
Meinasi unohtua vielä Marco Bjurströmin alkuverryttely

#lost.fi (550) [94553]
(@Anastazia) Vielä loppukevennyt ennen unia: SM-liigassa hyvät tilastoinnit. Kivenmäki oli kolmessa tilastossa kärkikahinoissa: "Tulokkaat", "Puolustajat" ja "Ulkomaalaiset", ainoana heikkoutena mainittakoon, että Kivenmäki on kuusi vuotta SM-liigaa pelannut suomalainen hyökkääjä:D

tiistai 4. tammikuuta 2011

Rulettia tamperelaisittain

Kaikki tietävät kasinoiden rulettipöydät, samoin kaikki tietävät venäläisen ruletin. Mutta mitä on tamperelainen ruletti?

Tamperelainen ruletti on paikallisten jääkiekkoseurojen harrastamaa toimintaa, jossa joukkueen avainhenkilöiden valinnoissa sekoillaan joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Tappara harjoitti rulettiaan läpi kesän valmentajiensa kanssa siten, että off-seasonin aikana peräsimessä heilui 3 eri ukkoa (Mikko Saarinen 5.5. 2010 saakka, 5.5.2010-23.8.2010 Petri Mattila ja siitä eteenpäin sitten Sami Hirvonen). Kun tuohon ralliin lisätään vielä vaihtuneet apulais- ja maalivahtivalmentajat niin saranat ovat kuluneet ihan kiitettävästi.

Ilveksen versio ruletista (tällä kaudella) on taas liittynyt tolppien väliin. Kauden aloitti Jani Hurme mutta kun kiekko ei tahtonut tarttua, niin tilaisuutta ja ihan mielestäni aitoa mahdollisuutta tarjottiin Sami Aittokalliolle. Ei koppi tarttunut Aittokalliollakaan ihan täydellisesti, mutta toisaalta ei hän vielä ole mahdollisuuttaan menettänytkään.

Kun sitten Hurme loukkaantui ja edessäolevat U20-kisat tiesivät Aittokallion poistumista joukkueesta pariksi viikoksi, hankittiin Lukossa epäonnistunut Miika Wiikman. Ilves-johto osoitti pelisilmää tarjoamalla Wiikmanille mahdollisuutta try-outin kautta ja Wiikman käytti tilaisuutensa pelaamalla ensimmäiset ottelunsa Ilveksessä varsin mukavasti, sopimus syntyi loppukaudeksi ja uskoisin että osan Wiikmanin palkasta maksaa edelleen eräs nimeltämainitsematon raumalainen siivousfirma.

Vuodenvaihteessa harjoituksissa Wiikman sai kuitenkin kipeää selkäänsä eikä pysty pelaamaan ainakaan tämän illan (4.1.2011) ottelussa. Ja koska Aittokalliokin on edelleen kisamatkalla loppuivat Ilvekseltä maalivahdit kesken. Nuori Ville Kolppanen, 18, pääsi kokeilemaan liigavauhtia Jyp-ottelun kolmanteen erään mutta Kolppasen harteille ei kyllä olisi voinut lähteä rakentamaan kevään avausta, varsinkin kun kakkosmaalivahtia oltaisiin kaiveltu jo aika syvältä junnulaarista.

Näin Ilves päätyi lainaamaan oman kasvattinsa Juha Metsolan HPK:sta. Metsolan, joka ei aikanaan kelvannut Ilvekselle kelpaa nyt hätäapuna.

Metsolaa on pidetty yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista maalivahdeista, mutta hän on aina tahtonut jäädä jonkun jalkoihin. Ilves-aikoinaan viereltä jyräsivät Tuukka Rask ja Riku Helenius, maajoukkuekuvioissa taas Harri Säteri ja Tomi Karhunen. Ainoastaan vuoden 2007 U18-kisoissa Metsola pääsi näyttämään taitojaan ykkösenä.

Metsolan heikkoutena pidetään suhteellisen pientä pituutta (175cm) nykymaalivahteihin verrattuna. Ehkä siksi Metsola ei ole hyvistä Mestis-esityksistään huolimatta saanut kunnon mahdollisuutta liigassa eikä hän sitä tule saamaan HPK:ssakaan niin kauan kuin Kerhon tolppien välissä heiluu Teemu Lassila.

Menestystä kuitenkin Metsolalle uusimmassa projektissaan, pomppikoon kiekot suotuisasti!