tiistai 22. maaliskuuta 2022

F1-kauden avaus (ja blogin lämmitystä)

Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen F1-kausi sai todellakin arvoisensa startin Bahrainissa viime viikonloppuna. Paalulta voittoon laukkasi Charles Leclerc aisaparinsa Carlos Sainz nuoremman tullessa toiseksi. Mutta mitä muuta kisasta tarttui tulevaan kuin Ferrarin vahva avaus?

Mersun moottorit

Tehoja puuttuu ja tämä näkyy sekä Mersun omissa autoissa kuin kaikissa asiakastallien autoissa. Verrattuna Red Bulliin (jolla siis heidän oma moottorinsa, joka toki on Hondan rakentama) täytyy muistaa vanha formulatotuus: luotettavuutta on helpompi korjata kuin puuttuvaa nopeutta. Kaudesta voikin tulla melkoinen Via Dolorosa Mercedeksen moottoreita käyttäville talleille.

Kehäkettujen paluu

K-Mag eli Kevin Magnussen ja Niiiiiiiicooooo Hüüüüüüüüüüüülkenberrrrg eli Nico Hülkenberg tekivät paluun kisakuskeiksi. Ensiksi mainittu koko kauden ajaksi ja jälkimmäinen perinteiseksi keikkakuskiksi Bahrainin kisaan koronasairasta Sebastian Vetteliä paikkaamaan. Magnussen ei olisi voinut paremmin kautta aloittaa sijoittumalla 6 sijaa tallitoveriaan korkeammalle viidenneksi. Hülkenberg ei aivan samaan suoritukseen surkealla Aston Martinilla yltänyt, mutta voitti silti tallitoveri Lance Strollin aika-ajoissa, ei huono suoritus sekään.

Kilpailemisen paluu

Ne muutamat kierrokset kun Leclerc ja Verstappen vaihtoivat johtopaikkaa yhtenään olivat parasta mitä F1 on tarjonnut sitten, noh, viime kauden päätöskisan. Vaikka ohituksista huokui aavistuksen Ferrarin paremmuus, oli radalla ihan aitoa kilvanajoa ja ohituksia. Kylmät väreet käsivarsissa oli hienoa seurata taistelua ja todeta samalla sääntömuutosten olleen onnistuneita. Edellä ajavaa autoa on helpompaa seurata ja ohittaminen on tullut sen ansiosta taas piirun verran helpommaksi.

Suomalaiskattaus

Valtteri Bottas nappasi messevän pistesijan heti kärkiviisikon takaa sijoittumalla kuudenneksi. Suoritus oli vahva osoitus Bottaksen kyvyistä sekä kokemuksen tuomasta rauhasta. Startti meni nätisti sanottuna reisille, mutta kiipeäminen noinkin hyvään loppusijoitukseen oli rautainen osoitus osaamisesta. Moni voisi tässä yhteydessä todeta jotain tuurista (turva-auto) ja muiden epäonnesta (Verstappen, Perez, Gasly), mutta Bottas pystyi hyödyntämään muiden huonoudet parhaiten.

Bottasta lukuunottamatta muita suomalaisia mahdu tällä hetkellä F1-lähtöruudukkoon. Tilanteeseen ei ole myöskään tulossa muutosta aivan lähivuosina (jos koskaan!). On täysin mahdollista, ettei Suomesta saada enää kasvatettua F1-tason kuljettajaa. Positiivista oli seurata F1-sarjassa pitkästä aikaa myös suomalaisten tekemisiä (Niko Kari ja William Alatalo), mutta surkealla Jenserillä ei kannata haaveilla yhtään paremmista sijoista kuin mitä Alatalo sai sunnuntain pääkilpailusta napattua.

Suoratoistopalveluista

Niin minä kuin moni muukin päätyi V Sportin sijasta F1:n omaan F1 TV-ratkaisuun, joka on hinnaltaan noin kolmasosa V Sportin palvelun hinnasta. V Sport tarjoaa toki samaan pakettiin paljon muutakin kuin formuloita, mutta jos siihen muuhun ei ole kiinnostusta tai aikaa, niin vaaka kallistuu toisaalle. Kieltämättä tuli ikävä Oikarisen viiltäviä analyysejä sekä Vilanderin asiantuntevia kommentteja ja samoin jäi kutkuttelemaan mitä annettavaa Häkkisellä ja Coulthardilla viikonloppuun olisi ollut. 

Lisäksi F1 TV:n appin lievä keskeneräisyys ja sekavuus ei jättänyt kovin positiivista kuvaa. Ehkä V Sport vielä saa mahdollisuutensa, mutta hinnalle heidän olisi hyvä tehdä tarkistusta.

Yhteenveto

Kaunis kevätsää kilpaili formulaviikonlopun kanssa omasta ajastani ja paikoin ulkoilma voitti päristelyt. Katsomatta jäivät lauantain vapaat harjoitukset sekä sunnuntain F2- ja F3-kilpailut (nämä toki tarkoituksena vielä jälkilähetyksinä katsoa), mutta muutoin viikonloppu tuli melko tiiviisti istuttua ruudun äärellä. Pahimmat vieroitusoireet katosivat, mutta toisaalta taas tuli uusia tilalle. Entistä enemmän tekisi mieli päästä uudestaan paikan päälle todistamaan tuota sirkusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti