tiistai 11. syyskuuta 2012

Penalttia

Mistään muustahan ei jääkiekkomaailmassa Suomessa ole viime päivinä puhuttukaan kuin SBA-casesta. Siis siitä Semir Ben-Amorin suorittamasta takomisesta Ville Peltosen päähän.

Viimeistään Iltasanomien julkaiseman videon jälkeen ei pitäisi olla mahdollista kenenkään väittää etteikö käskytystä olisi tapahtunut.

Tällöin jopa suuremmassa vastuussa teosta on päävalmentaja Lämsä. Jos valmentaja hyväksyy, kannustaa ja jopa pakottaa tuollaisiin tekoihin, on hänen myös kannettava vastuu. Tätä mieltä on (onneksi) ainakin myös liigan kilpailutoimenjohtaja, entinen liigatuomari, Arto I. Järvelä.

Lämsän toimitsijakiellon tulee olla pitempi kuin Semir Ben-Amorin pelikiellon. Ja SBA:n pelikiellon tulee kestää vähintään jouluun.

Ja mikäli toimitsijakieltoa ei liigan puolesta Lämsälle tule, Jokereiden tulisi erottaa valmentajansa. Oikeastaan Jokereiden tulisi erottaa päävalmentajansa joka tapauksessa. Ja mikäli näin ei tapahdu, hyväksyy myös Kekäläinen ja Harkimo tämänkaltaisen toiminnan.

Vielä kommenttina niille kaikille (mm. Kalervo Kummola), jotka sanovat ettei poliisin tai oikeastaan kenenkään muun pitäisi puuttua kaukalossa tapahtuneisiin asioihin. Miksi kaukalossa saisi tahallisesti ja tarkoituksellisesti vahingoittaa toista ilman pelkoa normaalin yhteiskunnan rangaistuksista. Saako toisen pelaajan tappaa kaukalossa ilman yhteiskunnan langettamaa rangaistusta? Millä tavalla jääkiekko on erillään normaalista yhteiskunnasta?

Niin, ja mistä Jokerit saa uuden päävalmentajan vain muutama päivä ennen kauden alkua?

maanantai 3. syyskuuta 2012

Money, money money

Tuomareiden arvostelu kuuluu lähes jokaiseen urheilulajiin. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Viimeisimmän kritiikin salibandyn tiimoilta on nostattanut liigaerotuomareiden palkkioneuvottelut, joista kirjoitti mm. Tuomo Reponen Jatkuvaa syöttöä-blogissa. Hauskaa sinällään, että kerrankin ei valiteta vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä.

Mietin muutaman päivän kirjoittaako vastinetta tuohon melko raflaavaan tekstiin ja jos kirjoitan niin mistä lähtökohdasta. Eilen illalla tulin siihen tulokseen Pääkallo-sivuston jatkettua aihetta, että peliin on puututtava - siksi irvokkaita yleistyksiä, harhaluuloja sekä totaalisia väärinkäsityksiä esiintyi sekä molemmissa kirjoituksissa että varsinkin kommenteissa.

Koska Salet (Salibandyn liigaerotuomarit ry) eikä käytännössä kukaan yksittäinenkään erotuomari halua (ymmärrettävästi) kommentoida keskeneräisiä neuvotteluita, ajattelin "erotuomari evp" -ominaisuudessa hieman valottaa taustoja. Josko vaikka joku niitä täältä lukisi ja miettisi sitten asioita uudestaan uudesta näkökulmasta.

Omasta taustastani sen verran, että itsellä ei rahkeet riittäneet nousta tuomariksi absoluuttiselle huipputasolle. Kykyjen puolesta arvion saa tehdä joku muu, mutta omasta puolestani voin sanoa, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt edes pitämään vaadittua kuntotasoa yllä. Puhumattakaan siitä, että olisi voinut seurata (mielellään paikan päältä) tarpeeksi huippusalibandyä ja tämän lisäksi vielä viheltämään määrällisesti tarpeeksi alempia sarjoja ollakseen valmiina huipulle. Vyöltä löytyy 4 ykkösdivarin matsia sekä saman verran naisten liigapelejä. Hengissä selvisin, kuitenkin. Ja ainakin toistaiseksi voin sanoa, että ura loppui omalla huipulla (viimeisin vihelletty ottelu Ruskeasuolla M1-matsi syksyllä 2010). Sitten työelämä vei toiseen maahan, jossa salibandyä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata kovin vahvaksi lajiksi.

Mutta asiaan. Ensinnäkin on täysin turhaa verrata pelaajia tässä yhteydessä erotuomareihin. Molemmat neuvotelkoot omat sopimuksensa ja pitäkööt huolta omista asioistaan. En minäkään työelämässä mene sanomaan pomolleni että haluan saman palkan kuin toisen osaston kollega. Menen sanomaan, että haluan korkeamman palkan koska olen mielestäni sen arvoinen. Ja sitten on perusteluiden syytä olla kunnossa, muuten ei sitä palkankorotusta tipu. Ja toisaalta taas on pomon (tässä tapauksessa Salibandyliigan) asia arvioida olenko sen korotuksen arvoinen ja mitä seuraa siitä jos korotusta tai muunkaltaista sopimusta ei saada aikaan. Olenko sen jälkeen enää motivoitunut? Voisiko pomo motivoida minua jollain muulla tavalla? Yleensä työntekijä (tai erotuomari), joka ei ole motivoitunut ei myöskään suorita parhaalla mahdollisella tavalla. Liigatuomarit kokevat olevansa aliarvostettuja (rahallisesti) ja siksi heille pitäisi heidän mielestä maksaa enemmän. Joko siis heille maksetaan enemmän, tarjota jotakin muuta joka heitä tyydyttää tai sitten heille täytyy perustella miksei heille makseta enempää. Ja tuo perustelu on tehtävä sillä tavalla, että liigatuomarit sen perustelun pystyvät hyväksymään. Minä henkilökohtaisesti pystyn hyväksymään pomon kieltäytymisen palkankorotuksesta esimerkiksi sillä perusteella, että yritys tekee tappiota.

Salibandytuomarointi huipputasolla (miesten ja naisten liiga sekä miesten ykkönen) ei ole enää pelkkä harrastus. Samoin kuin ei ole pelaaminenkaan tuolla tasolla. Salibandyyn käytetyt tunnit ovat huipputuomareilla todella merkittäviä.

Lähtökohdista on syytä muistaa, että pelaajan ura alkaa noin 10-vuotiaana ja huipulle päästään noin 20-vuotiaana. Suurin osa pelaajista lopettaa ainakin huipputasolla päälle 30-vuotiaina. Tuomariura ei voi alkaa ennen kuin on täyttänyt 15 vuotta. Huipulle pääsee keskimäärin päälle 30-vuotiaana eli siinä vaiheessa kun pelaaja on jo ripustanut tai ainakin ripustamassa mailaansa kaulaan. Absoluuttinen totuus tämä ei tietenkään ole, mutta pysykää nyt matkassa. Kyllä te pointin ymmärrätte, eikö?

Elämä ikävuosien 20-30 välillä on melko erilaista kuin välillä 30-40 vuotta. 20-30 ikävuoden välillä pääsääntöisesti opiskellaan ja/tai tehdään töitä, harrastetaan, ehkä seurustellaan ja hengaillaan kavereiden kanssa. Ripeimmät ehkä alkavat perustamaan perhettä. 30-40 ikävuosien välillä käydään töissä, ollaan naimisissa, kasvatetaan lapsia ja tehdään uraa. Kun tähän 30-40 ikävuoden väliin yhdistetään vielä huippuerotuomarointi, ollaan jo mielenkiintoisessa yhtälössä. Miettikää niitä satoja tunteja, jotka huipputuomarit ovat poissa perheidensä ja lastensa luota joka kausi, jotta liigaa saadaan pelattua. Selkeä vähemmistö pelaajista kuitenkin joutuu uhrautumaan näiden asioiden suhteen vaikka heitäkin toki jonkin verran on. Todellinen hatunnosto heille, sekä pelaajille että tuomareille.

Käyttääkö huippuerotuomari sitten paljon aikaansa salibandyyn vai onko huippuerotuomarointi vain kypsien hedelmien poimimista eli palkkioiden nostamista kerran viikossa? Vastaus on yksiselitteinen: aikaa palaa moninkertaisesti verrattuna itse ottelutapahtumaan kuluvaan aikaan.

Huipputuomarin kausi alkaa välittömästi vanhan kauden päätyttyä. Jotta selviää läpi kuntotesteistä (joita käsittääksen liigatuomareille järjestetään tätä nykyä 2 tai 3 kertaa kaudessa) täytyy olla jatkuvassa hyvässä fyysisessä kunnossa. Kokemuksesta tiedän, että tähän ei riitä se, että käy kesällä juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Juoksulenkkejä (min. 1h/kerta) täytyy tehdä vähintään 4-5 kertaa viikossa läpi vuoden jonka lisäksi omatoimista harjoittelua, erityisesti jalkojen lihaskunnon parantamiseksi, on suotavaa tehdä säännöllisesti. Lisäksi on käytettävä aikaa sekä peli- että kilpailusääntöjen opiskeluun, sääntöjen soveltamisen opiskeluun unohtamatta PeliMaailman ja KisaMaailman sääntöjä. Lisäksi on osattava toimitsijaohjeet sekä divari- että liigaotteluihin liittyvät erityismääräykset (ns. sarjamääräykset).

Ja itse kouluttautumisesta puhumattakaan, huipputuomarit viettävät vuodessa muutaman viikonlopun Eerikkilän urheiluopistolla koulutettavana. Silloin ollaan jo öitä pois kotoa eikä illanviettoon todellakaan kuulu Forssan makkaramarkkinat.

Ja mitä tulee itse ottelutapahtumaan, niin se on todellakin muutakin kuin 2h matolla seisoskelua. Jo pelkästään säännöt edellyttävät, että tuomareiden on oltava paikalla ottelutapahtumassa tunti ennen ottelun alkua. Käytännössä paikalla ollaan, varsinkin matkapeleissä, vähintään 1,5h ennen tapahtuman alkua. Tämä siksi, että matkan aikana tuleviin yllättäviin tilanteisiin (esim. auton hajoaminen) on varauduttava. Lisäksi ottelun jälkeen on otteluvalvojan palautetilaisuus ja suihkussakin on tapana käydä. Itse ottelutapahtuma siis vie vähintään 4 tuntia. Ja matkustus päälle.

Paljon on väännetty peistä myös matkakulukorvauksista sekä päivärahoista. Näitä ei todellakaan tule nyt sekoittaa tai laskea mukaan tuomaripalkkioihin. Matkakulukorvaukset ovat korvauksia, eivät palkkioita. Näistä maksetaan polttoaineet, vakuutukset, autoverot, huollot sekä auton arvon aleneminen. Päivärahat taas ovat tarkoitettu niiden kulujen kattamiseen, joita syntyy siitä että ollaan pois kotoa. Eli kun käydään siellä ABC:lla syömässä se 15 euron buffeepöytä pariin kertaan. Jos matkaa ottelupaikkakunnalle on vaikka 200km menee matkoihin helposti 4 tuntia. Ja kun se yhdistetään otteluun kuluvaan aikaan tulee yhteisajaksi 8 tuntia. Silloin on syytä sitä pastaa tuomarinkin tankata pariin kertaan että jaksaa. Niin ja hartsportit päälle.

Nykyinen korvaus on siis 160 euroa ottelulta. Jos sen jakaa neljällä tunnilla saadaan tuntipalkaksi 40 euroa. Miinus verot, luonnollisesti. Niitä ei edes voi kiertää liigatasolla vaikka näin on jossakin kommenteissä väitetty tehtävän. Maksu hoidetaan keskitetysti verokorttia vastaan. Sivutulokortilla nettopalkaksi jää noin 20 euroa tunnilta. Toki parempi kuin keskivertoduunarin palkka, mutta sitä "hyvää" palkkaa maksetaankin vain kahdelta tunnilta. Ei koko kuulta.

Ja onhan tuomaroinnista myös kuluja. Käsittääkseni huipputasolla tuomariasu tulee "viran puolesta", mutta kenkiä, pillejä ja hikinauhoja ei osta kukaan muu kuin tuomari itse. Ovat toki verovähennyskelpoisia. Lisäksi jokainen koulutus sekä kurssi maksaa ja lisenssikin täytyy ostaa. Vakuutuksetkin on syytä olla kunnossa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta kun jalka murtui kesken Suomen cupin finaaliottelun (juujuu, haastajafinaali mutta kuitenkin).

Paljon on huudeltu myös "rakkaudesta lajiin"-kommentein palkkioiden perään. Nykyisellään ja myös ainakin vähän korotetuin palkkioin huipputuomarit tekevät työnsä todellakin rakkaudesta lajiin. Se kentällä ja parhaimmillaan myös seuraavan päivän lehdestä tuleva ulosteen määrä on varmasti myös mieltä ylentävää ottaa vastaan. Itse en päässyt tuota puolta kokemaan kuin seurojen omien nettisivujen palautteen muodossa, lehdistö sentään jätti rauhaan.

Ja vielä kerran. Pelaajat käyttävät vielä enemmän aikaa lajiin ja saavat ehkäpä keskimäärin vielä vähemmän rahaa lajista. Mutta nyt ei ole kyse pelaajista vaan tuomareista. Nyt puhutaan siitä ovatko tuomarit tuon tai korotetun palkkion arvoisia eikä siitä mitä pelaajille kuuluisi maksaa. Nämä asiat ovat erillisiä, vaikkakin rahalähde onkin sama (liigan ja liigaseurojen yhteistyökumppanit sekä maksavat katsojat). Normaaleissakin työpaikoissa toiset tienaavat enemmän kuin toiset eikä salibandy ole erillinen osa yhteiskuntaa.

Kuten alussa mainitsin, minusta ei tullut huipputuomaria. Olisi ehkä voinut tulla, jos olisin pystynyt/halunnut siihen panostaa omaa (palkatonta) aikaa enemmän kuin 10-15 tuntia viikossa, mikä on ehdoton minimimäärä tuomarihuipulle päästäkseen. Kuitenkin sen verran lähelle huippua pääsin, että näin ja ymmärsin mitä se vaatii. Salibandytuomaroinnin huipulla voidaan sanoa edelleen olevan harrastus, mutta se vaatii todella rankkaa sitoutumista.

On täysin oikeutettua vaatia huipputuomareilta hyviä suorituksia. Jos ei nyt palkkioihin vedoten niin ainakin jo ihan liigan yleiseen tasoon vedoten. Liigaa tai divaria ei yksinkertaisesti voi tuomaroida vasemmalla kädellä eikä sitä myöskään yksikään huipputuomari tee. Huipulle pääsee vain pieni, erittäin laadukas joukko motivoituneita ja kykynsä todistaneita yksilöitä. Nämä absoluuttiset huipputuomarit tekevät illasta toiseen lähes virheetöntä työtä, mutta valitettavasti kovin usein tuo "lähes" nostetaan framille. Joskus se virhe sattuu sellaisessa paikassa ettei sitä huomaa kukaan muu kuin tuomari itse ja joskus taas sellaisessa paikassa, missä sen huomaa jopa se makkaranmyyjä. Näistä virheistä ei päästä ikinä eroon, mutta niitä pyritään jatkuvasti vähentämään. Ja siinä koko tuomarijärjestelmä on onnistunut. Ja sen eteen tuomarikunta kouluttajineen ja otteluvalvojineen tekee jatkuvasti valtavan määrän työtä. Ja tuosta työstä palkkioita maksetaan vain minimaalisesti (otteluvalvoja saa pienen korvauksen, samoin kuin kouluttaja pitämistään koulutustunneista).

Jokaisen huipputuomarin tavoite on viheltää täydellinen ottelu. Siihen ei ole kukaan vielä pystynyt.

Aftermath comment: Täsmennyksenä mainittakoon, että konteksti tekstini alussa vähän heittää. Itse Pääkallo.fi:n jutussa ei ollut mitään irvokasta vaan asia oli esitetty objektiivisesti hyvää journalistista tapaa noudattaen tiedustelemalla kommentteja molemmilta osapuolilta. Sen sijaan kommenteissa oli heitelty melko provokatiivista ja jopa täysin väärää informaatiota ja tämän tekstin tarkoitus on siis valaista yleisölle mitä tarkoittaa huipputuomarina toimiminen ja miksi siitä maksetaan palkkioita. Mielestäni on hyvää ja tärkeää saada keskusteluun myös toisen osapuolen näkökulmaa. Vaikken itse ole enää aktiivituomari (enkä siis siellä ihan terävimmällä huipullakaan viheltänyt) niin olen sentään kulissien taakse päässyt kurkistamaan.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Lineaarista optimointia

Luin lukiossa pitkää matematiikkaa viiden kurssin verran kunnes totesin että vapaa-ajan voi käyttää muuhunkin kuin laskutehtäviin. Yksi mieleenpainuvimmista asioista joita noiden kurssien aikana opin oli lineaarinen optimointi. Noin yleistettynä kyse on siitä, että miten tietyillä alkuarvoilla saadaan aikaiseksi mahdollisimman hyvä lopputulos.

Esimerkki:
Jos sinulla on esimerkiksi käytössä 20 metriä köyttä, niin miten saat sillä mahdollisimman ison aitauksen?
Aitauksen sivut ovat 5 metriä ja 5 metriä eli pinta-ala on 25m2.
Aitauksen sivut ovat 6 metriä ja 4 metriä eli pinta-ala on 24m2.
Aitauksen sivut ovat 7 metriä ja 3 metriä eli pinta-ala on 21m2.
Aitauksen sivut ovat 8 metriä ja 2 metriä eli pinta-ala on 16m2.
Aitauksen sivut ovat 9 metriä ja 1 metriä eli pinta-ala on 9m2.


Samaa periaatetta, joskin vähän laajennettuna ja monimutkaistettuna voidaan noudattaa myös jääkiekkohallin täyttämisessä. Mitä korkeammat lipunhinnat niin sitä vähemmän katsojia. Ja toisaalta, mitä alhaisemmat niin sitä varmemmin halli tulee täyteen.

Optimaalisin tilanne on siis saada halli täyteen mahdollisimman korkealla lipun hinnalla ja sillä oletuksella, että kansan kitinöillä ei ole mitään väliä. Tai hallin tunnelmalla joka johtuu taas tietyistä seikoista.

Jottei taas kenellekään jäisi epäselväksi, niin myös minunkin mielestäni liput Suomen peleihin ovat pöyristyttävän kalliita. Hannu Jortikan heitto siitä, että formulakisojen lipunhinnat ovat karanneet käsistä oli typerä koska hänellä ei selvästikään ollut mitään käsitystä niistä. Itse ostin heinäkuun Hockenheimin kisaan viikonloppulipun hintaan 99€ eli sisältää moottoriurheilua sekä markkinoita 3 päivän edestä. Ei vain 2 tunnin vaan ihan oikeasti kolmen päivän edestä. Tosin toki seisomakatsomoon, mutta formulamaailman Kale eli Bernie Ecclestone ymmärtääkin lineaarisen optimoinnin päälle ja laittaa erihintaisia lippuja saataville jotta tupa saadaan varmasti täyteen. Kyllähän toki F1-lipustakin saa maksaa tuhansia euroja, jos haluaa!

Hartwall-areenan kapasiteetti on jääkiekko-otteluissa 13349 henkeä (lähde: Hartwall-arena). Kahdessa Suomen ensimmäisessä ottelussa halli on ollut lähes täynnä (Valko-Venäjä -ottelu 12345 katsojaa ja Slovakia - ottelussa 12885 katsojaa). Tähän suhteutettuna kitinä kovista lipunhinnoista Suomen otteluihin on ollut jokseenkin turhaa. Halli on ollut lähes täynnä eli pulinat pois. Toki täytyy muistaa, että ilman tämänpäiväistä päätöstä pudottaa Ranska- ja Kazakstan-otteluiden lipunhinnat neljäsosaan alkuperäisestä katastrofi olisi ollut ovella tuolla.

Mutta todellinen ongelma ja aito epäonnistuminen lepää ihan jossain muualla. Ainakin lineaarisen optimoinnin näkökulmasta. Oikeastaan kaikki muut ottelut paitsi yllä mainitut Suomen-ottelut, ovat pelattu enemmän tai vähemmän tyhjille katsomoille. Kansainvälisen mm-tason jääkiekko-ottelun pelaaminen reilun tuhannen katsojen silmien edessä hämmästyttää. Toisaalta, en minäkään olisi valmis maksamaan 35 euroa Ranska-Kazakstan ottelusta. Tosin kunnioitettavat 8673 henkeä olivat (tiedetään, peli myyty osana pakettia eikä hallissa ollut todellisuudessa kuin muutama tuhat katsojaa).

Hämmästystä herättää myös Kanada - USA ottelun yleisömäärä eli 6842. Kaksi joukkuetta todella kirkkaita NHL-tähtiä eikä tuon enempää katsojia! Syksyllä sama halli oli loppuunmyyty noin kaksi kertaa kalliimmilla hinnoilla kun osittain samat pelaajat aloittivat NHL-kautta. Tätä vasten peilattuna kitinä kovista lipunhinnoista on turhaa, mutta olennaisin asia on luonnollisesti Leijona-pelien lippuhinnat.

Miksi sitten halli olisi tärkeätä saada täyteen jokaiseen peliin? Ensinnäkin tunnelman takia. Tästä on ollut puhetta jo niin monessa mediassa etten jaksa näitä perusteita ja latteaa tunnelmaa käydä tässä läpi.

Mutta toisekseen ja tärkeimmäksi, jotta liiton kassaan kilahtaisi lisää rahaa. Jos hallilla on reilut 13 tuhatta henkeä 3 pelissä päivässä, se tarkoittaa tuhansien ja taas tuhansien eurojen oheismyyntiä. Olut virtaa, pizzapalat suhahtavat naamaan ja matkaan tarttuu jos jonkin moista kisakrääsää. Ja tämän takia epäonnistunut lippuhinnoittelu ennen kaikkea kaikissa muissa kuin Suomen peleissä on liiton rahavirran kannalta katastrofi.

PS. Pitihän sen vasemmistolaisen sporttiministeri-Arhiksen päästä sitten ne irtopisteet keräämään. Vaikkakin ihan asiaa puhuukin, mutta popularisoi ihan kivasti.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Jännityksen huipentuma

Tänään iltapäivälehdet ovat olleet täynnä tarinoita SM-liigan ratkaisseesta finaalista, sankareista ja taustoista. SM-liiga siirtyi kesälomalle joka päättyy suunnilleen pitsiturnauksen aikoihin heinäkuussa. Kausi kuitenkin jatkuu. NHL:ssä play-offit ovat vasta ensimmäisellä kierroksella eikä siellä(kään) yllätyksiltä ole vältytty. Neljästä ensimmäisestä Pittsburgin ja Philadelphian välisestä pelistä saisi vähintään yhden blogitekstin jokaisesta. Eikä ihan lyhyitä tekstejä. Jotain niistä peleistä kertoo se, että olen nyt katsonut kolmannen kohtaamisen kahdesti viikon sisällä enkä muista katsoneeni ikinä yhtään jääkiekkopeliä ennen tuota kahteen kertaan. Enkä ainakaan viikon sisään.

Mutta unohdetaan NHL ja SM-liiga. Ja MM-kisoista en jaksa kirjoittaa riviäkään, sillä tämän asian käsittelin kattavasti (ja kovin osuvastikin) jo tammikuussa.

Nyt keskitytään olennaiseen eli DEL-liigan finaaleihin.

Tarkoitus oli mennä katsomaan kolmesta voitosta poikki menevän sarjan neljättä ottelua jossa mestaruus oli katkolla Adler Mannheimille. Edullisimmat liput olivat 28€ eikä sitä voi pitää pahana hintana finaalilipusta. Mutta kun sen kertoo perheen nuppiluvulla niin päästään jo toiselle sadalle eli finaali jäi sitten väliin. Varsinkin kun reilua viikkoa aiemmin olimme perheen voimin katsomassa välieräottelua ja käytimme reissuun fanituotteineen, ruokineen ja juomineen yli 200 euroa.

Lötä jäähän ja pelit käyntiin.



Adler johti kolmannen erän alkupuolella jo 5-2 ja mestaruus näytti vahvasti  jäävän Mannheimiin. Mutta ei jäänyt koska Adlerin pelaajat pissivät alleensa. Kuulemma. Työkaveri kertoi, oli ollut paikalla. Vastustaja eli Berliinin Jääkarhut väänsivät matsin jatkoajalle jossa puskivat vaadittavan maalin ja siirsivät ratkaisun siihen kuuluisaan game fiveen.

Täytyy sanoa, että tuntuu jotenkin käsittämättömältä istua täydessä (13600 katsojaa) SAP-Arenassa joka pitää sellaista meteliä että ihan oikeasti tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Olut virtasi, tunnelma nousi erä erältä ja kun kotijoukkueen voittoa ei vastustaja pystynyt estämään oli lauantainen iltapäivä lähellä täydellisyyttä.

Missattu finaalipeli ei lopulta onneksi ihan niin paljoa jäänyt harmittamaan Adlerin tappion myötä. Nyt mestaruus ratkaistaan Berliinissä tänään.

Ja Berliini on aivan liian kaukana kotoa, saatika Dresdenistä minne saavun muutaman minuutin kuluttua.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Oksat pois

Ei ei, kyse ei ole maalivahti Mika Oksasta vaan karsinnoista, liigakarsinnoista.

Ilves vastaan Sport. Ilveksellä kotietu kuten asiaan kuuluu kaikesta tammiskritiikistä huolimatta. Ilveksellä ylivoimainen materiaali. Budjettikin vähintään kaksinkertainen. Miksi siis pelata näitä pelejä, kuten Ilveksen puheenjohtaja Hannu Meskanen kyseli?

Siksi, että Ilves tullaan yllättämään housut kintuissa. Siksi, että Sport on valmis voittamaan Ilveksen. Siksi, että Sport on oppinut viime keväästä. Siksi, että Ilvekseltä puuttuu valmennusosaamista. Siksi, että Ilves kuvittelee selviävänsä karsinnoista nimilistalla ja rutiinilla.

Ei onnistu. Ilves tulee olemaan todellisessa pulassa. Sport haluaa voittaa ja Ilves haluaisi selviytyä kesälomille.

Puhutaan peli-ilmeestä ja sen parantumisesta. Tätä kirjoitettaessa kuuntelen radiosta Ilveksen Samuli Kivimäen haastattelua voitetun HPK-ottelun jälkeen. Pelkään, että HPK-voitto tuo vain hyvänolon tunteen ja aiheuttaa lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Todellisuudessa Raimo Helminen on valmentanut Ilvestä lähes koko kauden. Helminen ei ole valmis SM-liigavalmentaja jos hänestä ikinä sellaiseksi onkaan. Pikkuleijonat pärjäsivät kohtuullisesti Helmisestä huolimatta. Ensi kaudella, joko liigassa tai Mestiksessä, nähdään Helmisen taidot lopullisesti. Potkut ovat kova paikka annettavaksi, oli urheilullisessa johdossa sitten Hiitelä tai kuka tahansa muu.

Niin. Kaikesta huolimatta en jaksa uskoa Sportin liiganousuun. Mutta nyt jos koskaan se todellakin on mahdollista. Toivottavasti sydämentykytykset ovat riittävän isoja ilvesläisille, jotta saavat seuransa kuntoon.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Koutsi soittaa

Otsikollahan luonnollisesti viitataan Jare & VilleGallen kappaleeseen "Koutsi soittaa". MM-kisojen lähestyessä eletään myös niitä aikoja, kun koutsi soittaa. Jos soittaa. Ja pelaajat vastaavat. Jos vastaavat.





Maanantai-illan kiekkouutinen oli se, että Jere Karalahti kiukuttelee Jukka Jaloselle eikä vastaa soittoihin. Jalonen olisi halunnut saada Karalahden mukaan Tukholman risteilylle - eikun Tukholman turnaukseen, mutta Karalahti on ilmeisesti edelleen sydämistynyt viime kevään tapahtumista.

Sporttia ja urheilua -blogilla on tunnetusti hyvät yhteydet, niin myös tässä tapauksessa. Kirjaimellisesti. Nimittäin olemme saaneet omista lähteistämme käsiimme tallenteet kaikista Jalosen soittamista puheluista. Koska toimimme suuren esikuvamme VRLeaksin tavoin vapaan tiedonkulun airueina, julkaisemme nyt pienen otoksen näistä puheluista. Teknisistä syistä johtuen tosin vain kirjallisessa muodossa.


Puhelu 1 - Teemu Selänne
"Nythän mä sen muistin!
Täytyy ladata puheaikaa jos vaikka Jukka sattuis soittamaan!"
Jalonen: "Jukka tässä moro, aattelin kysästä että ootko kiinnostunut keväällä MM-kisoista?"
Selänne: "Niin joo siis kato... Kun mää keskityn nyt täysillä kato tähän Ankka-hommaan, eikös siellä ollu kuitenkin ne Tupu-Hupu-Lupu kaverit?"
Jalonen: "No Tupu ei kato pelaa enää, Hupu tulee kyllä, mutta se Lupu... Kato se on vähän hankala juttu, tota, täytyy varmaan laittaa Juti soittaan sille tai jotain. Mutta Teemu hei, kai sää kato nyt voit tulla?"
Selänne: "No hei tosi hyvä että oot näin ajoissa liikkeellä, mutta tässä voi tulla treidejä vielä ja muuta sellasta. Mutta ihan varmasti tiedän, että oon tekemättä mitään päätöksiä ennen lokakuuta kuitenkin. Käyhän se? Että soittele hei sitten niin nähdään missä mennään, jooko?"
Jalonen: "Siis häh?"
Selänne: "Niin kato riippuu missä kunnossa paikat on kun haluan kuitenkin olla 100% kunnossa kun kausi alkaa"
Jalonen: "TEEMU! Täällä on siis päävalmentaja Jukka Jalonen Suomen jääkiekkomaajoukkueesta. Oletko kiinnostunut pelaamaan keväällä koti-MM-kisoissa?"
Selänne: "Ai Jukka, joo moi. Tottakai olis hieno päättää ura ja kausi - oonko sanonut että en vielä ole tehnyt mitään päätöksiä ensi kaudesta vaan haluan katsoo tämän kevään nyt ihan rauhassa ja keskittyä nostamaan Ducksit takaisin mukaan playoff-taisteluun - Helsingissä. Eli soitteletko lähempänä, kiitti, moi!"

Puhelu 2 - Mikko Koivu
Jalonen: "Jukka tässä moi, Juti varaskin jo sulle lennot Helsinkiin huhtikuun lopulle. Nähdään silloin, moro!"
Koivu: "*huokaus* Joo, niin taidetaan taas nähdä... Moi..."

Puhelu 3 - Olli Jokinen
Jalonen: "Olli, moro! Jalosen Jukka tässä!"
Jokinen: "No just... Mitä sulla?"
Jalonen: "Ajattelin nyt varmistella että pitääkö sun päätös vai olisitko käytettävissä keväällä kisoihin?"
Jokinen: "Ihan totta, Jukka. Mulla on todellakin parempaa tekemistä toukokuussa."
Jalonen: "Mutta kotikisat..."
Jokinen: "Viitaten viimeisimpiin gallupeihin niin mulla on kauden jälkeen muutama kollega jututettavana, joten anna olla. Moro."

Puhelu 4 - Anssi Salmela
Jalonen: "Jukka tässä moro, mitä äijä?"
Salmela: "No eihän täs misis. Mää oon häis mut en koskaa naimisis."
Jalonen: "Sehän on hienoa! Mä oon öissä töissä, en missää myymälöissä!"
Salmela: "Ne tuo mulle rekalla kultaa Ruotsista!"
Jalonen: "Ja ysikaks jäi Neuvostoliitto, mutta mitäs ajattelit tehdä keväällä?"
Salmela: "Pelaan himas taskubiljardii"
Jalonen: "Turha rupee koutsille värjää!"
Salmela: "Miks viina ei voi olla ilmasta?"
Jalonen: "No voitaisko vaikka ens viikonloppuna tavata ja jutella asiasta?"
Salmela: "Viikonloput mä oon aikamatkal. Ja autan vaan morsiusneitoi hädäs."
Jalonen: "Anssi... Jos sovitaan että saat maskotikses Jessen ja Nikon, käykö?"
Salmela: "Siis faktahan se, et täs kaupungis on vaa yks seriffi."
Jalonen: "Asia sovittu!"

Puhelu 5 - Jonas Enlund
Jalonen: "Enska, Jalonen tässä!"
Enlund: "Joo moi, mitä mielessä?"
Jalonen: "Aattelin sua vähän semmoseks maalintekijäks tonne kotikisoihin. Ykköskentässä varma paikka. Kiinnostaako?"
Enlund: "Joo, siistiä. Tuleehan Jori?"
Jalonen: "En usko että mahtuu rosteriin kun on ollut niin paljon loukkaantuneena eli joutusit siinä mielessä kyllä nyt lentään solona."
Enlund: "Tuleehan Jori?"
Jalonen: "Jori ei oo pystynyt antaan näyttöjä eli ei voida oikein valita..."
Enlund: "Onhan Jori tulossa?"
Jalonen: "Jori on loukkaantuneena eikä taida toipua ennen ens kautta..."
Enlund: "Jorin valintahan lienee samalla sitten myös selvä?"
Jalonen: "*ravistelee puhelintaan* Jonas, JO-RI ON LOUK-KAAN-TU-NUT!"
Enlund: "Huippua, me tullaan samalla koneella Jorin kanssa, ciao!"

Puhelu 6 - Saku Koivu
Jalonen: "Jukka tässä moi, soitin sulle kun..."
Koivu: "Tosi hienoa kun soitit mulle, Jukka, vaikka mä tiesinkin odottaa tätä soittoa."
Jalonen: "Kiva kuulla että olit valmistautunut. Pelkäsin, että tää vois olla jotenkin vaik..."
Koivu: "Mää ilman muuta tuun kotikisoihin kapteeniksi, sehän on suorastaan mun velvollisuus. Ja nyt kun kerran tässä jutulla ollaan niin mulla olis pari muutakin juttua sulle. Ensinnäkin, onhan Ville tulossa?"
Jalonen: "Niin mä olin vähän ajatellut kun se on siellä HIFK:ssä niin vahvasti pelannutkin. Mutta..."
Koivu: "Hyvä, Jukka, oon aina ollutkin sitä mieltä että sulla on pelisilmää. Ajattelin, että mun ja Villen kanssa siihen ykköseen vois koittaa joko Teemua tai sitten sitä Mikkeä. Siinä Mikessä on jotain kovin samaa kuin mussa. Varmaan kulkis peli meillä hyvin yhteen!"
Jalonen: "Joo siis ilman muuta Mikke on ykkösessä, mutta..."
Koivu: "Oot huippuäijä! Ketäs pakkeja ajattelit ottaa mukaan? Kato meillähän on täällä toi Lyde ja sillä ei oo menny kaikki ihan putkeen tänä vuonna mutta ihan on huippuäijä edelleen, kai sää sen otat, vai?"
Jalonen: "No pakit on vielä vähän auki, mutta..."
Koivu: "Toi BB-Bruce huutelee tuolla jotain, käske sen Jutin laittaa liput tulemaan niin nähdään keväällä, moro!"

maanantai 30. tammikuuta 2012

Huhujen ja tarinoiden lähteillä

Seurasin melko tiiviisti maanantai-iltapäivällä Twitterin ihmeellistä maailmaa. Pinnalla oli tuolloin kolme asiaa.

1) Dennis Endrasin spekuloitu siirto Adler Mannheimiin
2) Jokereiden vahvistukset (Josef Boumedienne & Ross Lupaschuk)
3) SM-liigan toimitusjohtajan JP Vuorisen blogiteksti Erkka Westerlundille

Luonnollisesti oheen mahtui spekulointia Toskalan tai Niittymäen siirymisestä HIFK:iin, tarinaa Smolenakin siirtymisestä Pelicanseihin. Tagi #smliiga trendinä koko iltapäivän.

Mistä sitten oli kyse?

Endrasin tapauksessa huhut saivat alkunsa saksalaisen jääkiekkosivuston (kyllä, sellaisiakin on!) spekulaatiosta , jossa Endrasin huhuiltiin tehneen Adler Mannheimin kanssa kolmivuotinen sopimus joka astuisi voimaan vielä ennen siirtorajan päättymistä. Tätä ihmeteltiin jonkin aikaa, kunnes joku älysi kysyä asiaa suoraan IFK:sta, jossa se luonnollisesti kiistettiin täysin perättömänä HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondasin suulla.

Huhun liikkeellelähdölle oli toki ihan hyviäkin perusteita. Ensinnäkin, Endras on saksalainen. Toisekseen Adler kaipaa vahvistusta maalivahtiosastolleen sillä nykyinen ykkösvahti Fred Brathwaite on loukkaantuneena eikä tuosta ainakaan enää nuorene. Toisekseen, tällä hetkellä HIFK:llä voisi olla saatavilla parikin melko meritoitunutta maalivahtia kuten Vesa Toskala ja Antero Niittymäki. Näistä ainakin Niittymäki pystyisi Endrasin paikan täyttämään. Hassulta olisikin tuntunut, että hyvin pelannut maalivahti päästettäisin ranskalaisen visiitin myötä pois ja tilalle otettaisiin jälleen uusi veskari - varsinkin kun lienee varsin järjellisiä toiveita saada Riksmankin pelikuntoon loppukaudeksi. Huhu kuivui siis kokoon yhtä nopeasti kuin nousikin.

Jokereiden uusia hankintoja ei kovin paljoa jaksettukaan sitten kohista. Lähinnä ihmeteltiin Jokereiden intoa hankkia "kehäraakkeja" sen enempää asiaa analysoimatta. Kuitenkin moni urheilutoimittaja Esko Seppäsen johdolla olivat aiheesta eri mieltä ja Urheilulehti aiheeseen nopeasti reagoikin pureksimalla hankinnat palasiksi. Ehkä tuo avasi vähän monien silmiä, sillä kyse on todellisuudessa kovista ja täsmällisistä hankinnoista. Kekäläisen näköinen kauppa, siis.

Iltapäivän kolmas puheenaihe oli SM-liigan toimitusjohtajan avautuminen tuomaritoiminnan kritisoinnista lähinnä Erkka Westerlundin suuntaan. En nyt todellakaan jaksa tuota kirjoitusta nyt märehtimään sen enempää, vaan keskityn lähinnä sen synnyttämiin reaktioihin ja tapahtumiin. Vuorisen teksti julkaistiin tasan kello 14 SM-liigan www-sivuilla. Juttu levisi alta aikayksikön Twitterissä ja se oltiin pureksittu kokonaan reilussa tunnissa. SM-liiga itse jaksoi jakaa linkin Twitteriin vasta kolme tuntia myöhemmin eikä se enää synnyttänyt mitään uutta keskustelua. Tästä päästään edelleen mukavasti SM-liigan olemattomaan viestintästrategiaan. Asioita kommentoidaan ja niihin puututaan aina armottoman myöhään. Niin pienissä asioissa (Liigablogi) kuin suurissa. Jälkimmäisellä viittaan luonnollisesti Lahden joukkokahakkaan josta ensimmäiset kommentit liigan suunnasta tuli noin vuorokausi tapahtuman jälkeen. Niin no olihan se sunnuntai ja kaikkea...

Hajuja ja tuoksuja, kiekkoja ja mailoja

Kävelin viime viikolla ulos paikallisesta marketista, jonka edustalla on pienoinen koppi. Tuossa kopissa myydään pääsääntöisesti kanaa, mutta tarjolla on toki myös perisaksalaiseen tapaan erilaisia makkaroita - sämpylällä tai ilman. Olen kävellyt tuon saman kopin ohi kymmeniä kertoja ja joka kerta grillatun kanan tuoksu osuu nenään houkuttelevasti, mutta tällä kertaa jokin oli toisin. Huomasin myyjän avaavan höyrykattilan kantta ja kurottavan pihtejään kohti melko tavallisen näköistä makkaraa. Tai kuten Matti Näsä sanoisi: "tasalaatuista B-luokan makkaraa".

Samalla hetkellä silmieni eteen avautui täysin kirkkaana maisema yli 20 vuoden takaa. Kaikkine väreineen, näkyineen ja tuoksuineen.

Kun höyrymakkaran tuoksu leijui nenääni grillatun kanan tuoksun yli ja välittömästi muistin Hakametsän jäähallin ravintolapalvelut jostain kaukaisuudesta. Joskus 80-luvulla Hakametsässä oli tasan kaksi myyntipistettä. Molemmissa päädyissä omansa. Siinä, missä nykyään sijaitsee vessat. Päädyn sisäänkäyntien välissä oli koko seinän mittainen myyntitiski, josta sai ostaa syötävää. Tiskin yläpuolella oli punaisella maalattu osa, johon oli kiinnitetty liitutaulun paloja, joihin sitten oli liidulla kirjoitettu myyntiartikkeli hintatietoineen.

Ruokalista ei ollut kovin pitkä, mutta sitäkin maittavampi. Höyrymakkara, lihapiirakka (nakilla tai nakeilla) ja vähän myöhemmin valikoimaan tuli myös muistaaksen jonkinlainen hampurilainen. Sekä makkarat että lihikset lämmitettiin höyrykeittimessä. Ja se sinappi. Se oli hyvää.

Jos oli oikein hyvä tuuri käynyt niin oli saanut kotoaan taskurahaa yhden makkaran verran. Ja joskus muistan menneeni peliin suoraan koulusta harrastuksen kautta jolloin taskurahaa oli annettu sitten oikein lihapiirakan ja nakkien verran. Ehkä tuosta johtuu se, että yhä edelleen suosikkipikaruokani on lihapiirakka kahdella nakilla.

Tuohon aikaan vietin aikaani jäähallilla vaatimattomasti sanottuna paljon. Käytännössä kävin katsomassa jokaisen Tapparan kotipelin, lähes kaikki A-junnupelit ja muutenkin molemmilla Hakametsän halleilla tuli pyörittyä paljon. Kauden aloitti Tampere-cup (aivan kuten yhä tänäkin päivänä) ja minun kohdallani se yleensä loppui runkosarjaan vaikka tamperelaisjoukkueet tuohon aikaan yleensä play-offeissa pelasivatkin. Tämä ihan siitä syystä, ettei rahoitusta oikein kotoa tahtonut hieman kalliimpiin play-off peleihin enää irrota.

Tuona aikana tuli kerättyä myös melkoinen läjä jääkiekkoja. Hakametsän hallin päätykatsomot oli muutettu seisomakatsomoista istumakatsomoiksi ja betoniin oli asennettu pitkät puiset penkit, joissa oli numeroidut paikat. Niinä kertoina kun ukko ei halunnut tai päässyt peliin pääsin hänen kausikortillaan juuri tuonne päätyyn. Ja kun innokas nuori mies oli paikalla aina vähintään tunti ennen pelin alkua, niin lämmittelyissä kaukalon päätylaidan yli verkkoon ammutut kiekot päätyivät yleensä taskuun. Silloin päätyverkko ulottui vapaana suoraan maahan saakka, alimpia katsomorivejä ei ollut vaan joutui hyppäämään katsomosta kaiteen yli jään tasolle ja kiipeämään jostain sitten takaisin katsomoon. Noiden kiekkojen ansiosta sen paremmin minun kuin veljienikään ei ole ikinä täytynyt jääkiekkoja kaupasta ostaa. Parhaimmillaan kiekkoja lojui meidän ulkovarastossa 3 muovikassillista!

Pelien jälkeen, erityisesti Tampere-cupissa, oli tietenkin sitten käytävä ruinaamassa mailoja pelaajilta. Niitä harvemmin sai, mutta sitten kun tuuri osui kohdalle niin ilo oli mitä suurin. Erityisesti on jäänyt mieleen Tapparan A-junnujen peli Kiekkoreipasta vastaan joskus 80-luvun puolessa välissä. Siis siihen aikaan kun Tapparalla oli jokseenkin ylivoimaiset A-juniorit. Peli päättyi 16-2 kotijoukkueelle ja vajaalukuisena paikalle saapunut lahteilaisjoukkue ei jaksanut olla edes kovin masentunut tuloksesta. Vierasjoukkueen maalivahti ilmeisesti totesi, että siitä ottelusta ei kannata jättää itselleen yhtään muistoa joten minä painelin linja-autolla kotiin räväkän oranssin Montrealin maalivahdinmailan kanssa. Ainoa asia mitä jälkeenpäin olen miettinyt on se, että kuka tuo maalivahti mahtoikaan olla...

Tampere-cupissa suurinta huviani oli pyydellä mailoja venäläisjoukkueiden pelaajilta. Usein aika hyvälläkin menestyksellä - yllättävää kyllä! Menestykseni johtui siitä, että opiskelin koulussa pitkänä kielenä venäjää ja vaikken siitä osannut vasta kuin alkeet niin opettelemalla muutaman sopivan fraasin etukäteen ulkoa sai venäläispelaajilta sitten mukavasti mailoja. Tosin niiden mailojen laatu oli jopa pikkupojan mielestä aika heikko eikä niiden kanssa lähikentälle oikein edes kehdannut mennä höntsyilemään.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Lasikuitutikuista sormissa hiilikuituun

Muistan sen kuin eilisen päivän, kun pistin käteeni isoäitini kutomat villalapaset ja nappasin ulkovarastosta kiekkomailan ja painelin läheiselle kentälle. Mailana oli Koho Silverfibre (kovilla kavereilla oli sitten Blackfibret). Autotallin seinällä lepää edelleen yksi Silverfibre joka on itse asiassa täysin käyttämätön. Eikä sillä kyllä ikinä tulla yhtään kiekkoa ampumaan. Maila on Jyrki Lumpeen maila Ilves-kaudelta 1985-1986 ja pitää sisällään kaikkien silloisten Ilves-pelureiden nimikirjoitukset kuten muun muassa Lumpeen itsensä, Risto Jalon, Jordy Douglaksen, Matti "Pitkä" Kaarion sekä Jarmo Myllyksen. Mailan voisi olla ehkä parempi majailla Jääkiekkomuseossa kuin minun autotallissa.


Silverfibren ikävänä puolena oli se tosiasia, että niiden villalapasten läpi tuli kädet täyteen lasikuitutikkuja jotka kutittivat ja kirvelsivät ikävästi käsiä pitkän aikaa. Oppia ikä kaikki ja seuraavilla kerroilla käsissä olikin sitten nahkaiset rukkaset.


Paljon on noista ajoista muuttunut mailojen suhteen. Pyynnöstä tutustuin muutama päivä sitten kiekkomailojen uusinta teknologiaa sisältäviin Reebokin mailoihin ja erityisesti A.i -sarjaan.


Reebok


Täytyy sanoa, etten olisi uskonut kuinka paljon on muuttunut mailateollisuudessa viime vuosina muuttunut. Ja ennen kaikkea kehittynyt. En pysty satunnaisena harrastajana sanomaan ovatko kaikki muutokset tosiaan tarpeellisia, mutta kuunneltuani vuosien ajan ammattilaisten jutustelua työkalujen merkityksestä tälläkin saralla on pakko uskoa, että uudet innovaatiot ovat todellakin tulleet tarpeeseen. Loppujen lopuksihan me tavalliset jääkiekon katsojat saamme nauttia paremmista laukauksista ja taitavammista harhautuksista ja sitä myöten paremmasta pelistä.


Kävin paikallisessa urheiluliikkeessä vilkaisemassa Reebokin A.i 9 mailaa ja se teki kieltämättä vaikutuksen. Ja kun vielä jälkeenpäin vilkaisin videon aiheesta ja sain todellisen käsityksen siitä mitä kaikkea maila pitää sisällään niin ei voi muuta kuin hämmästellä. Löytyy alusta loppuun yhtenäinen hiilikuituvarsi (eli kaukana ovat ne ajat kun puulapa lensi tangentin suuntaan varresta), muotoiltu varsiosa (kutsuvat sitä Tactile Griptonite(TM):ksi) joka helpottaa mailan käsittelyä, uusi kevyt lapa ja kaksi kertaa vahvempi nilkkaosa.
Toinen asia on sitten se, että tarvitsenko itse satunnaisena harrastajana noin hienoa ja kallista mailaa? En varmastikaan lienee selvä vastaus, mutta jo viikottain pelaavalle tuommoinen maila voi jo hyvinkin olla hintansa väärti olettaen että kestävyys on todellakin luvattua luokkaa.


Joten takaisin sorvin ja tutkimuspöydän ääreen. Koska en todellakaan olisi osannut valita oikeaa mailaa päädyin tekemään mailan valinnan Reebokin sivuilla. Muutamien tietojen syöttämisen jälkeen Sidney Crosby, jolla muuten on tällä hetkellä ihan mukavasti aikaa kertoa mikä on juuri minulle sopiva maila, kertoi että minulle sopivin maila on vähän edullisempi 6k Sickkick III. Tähän varmaan eniten vaikutti se tosiasia, etten ole kovin valmis maksamaan mailasta paljoa yli sataa euroa.


Lopuksi vielä muistutus kaikille siitä mitä voi sattua kun yrittää hienoa temppua:




Ja siinä tapauksessa on syytä ottaa mallia mestarilta itseltään jolla on ainakin työvälineet kunnossa:



Vaikka tässä tekstissä kerrotut asiat ovatkin kirjoittajan aitoja, rehellisiä ja todellisia näkemyksiä sekä mielipiteitä, niin on syytä mainita että tämä teksti on sponsoroitu kirjoitus.
Viral video by ebuzzing

lauantai 7. tammikuuta 2012

Maassa maan tavalla

Alkusanat

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut aikaa. Se johtuu siitä, että hektinen syksy vei resursseja melkolailla eikä aikaa kirjoittamiselle liikoja jäänyt. Ja toisaalta, tämä aihe on pitänyt minua otteessani ja päätin etten julkaise yhtään muuta kirjoitusta ennen kuin saan tämän möhkäleen suollettua ulos näppäimistöltä. Ehkä tämän jälkeen taas vähän useammin - ja lyhyemmin. Mutta nyt asiaan, koittakaa jaksaa loppuun saakka.

Tausta

Syksyllä puolentoista viikon aikana kävin kolmessa eri maassa neljässä eri urheilutapahtumassa. Tarkoitukseni olisi tässä kirjoituksessa vertailla noita tapahtumia sekä lajillisten että maakohtaisien erojen suhteen. Luultavasti tästä kirjoituksesta tulee ylivoimaisesti pisin, mitä tässä blogissa olen julkaissut, mutta toivottavasti kestätte mukana, rakkaat lukijat.

Matkustan työkseni. Reissupäiviä ei tule sentään ihan formulakuskien malliin, mutta kohtuullisesti kuitenkin. Tänä vuonna kaiken kaikkiaan 88 kappaletta. Työmatkoilla ei yleensä jää aikaa muuhun kuin työn tekemiseen ja vapaa-ajan matkoilla vaimo yleensä pitää huolta ajankäytöstä. Kuitenkin kuluneet päivät ovat tehneet poikkeuksen ja olen päässyt kurkistamaan vähän myös urheiluareenoille.

Kaiken kaikkiaan marras-joulukuun vaihteen 2,5 viikkoon mahtui 5 peliä, 4 eri areenaa kolmessa eri maassa. Kahden eri lajin, neljän eri sarjan ottelutapahtumaa, joista kolme hyvin erilaista jääkiekko-ottelua ja yksi jalkapallopeli.

Kävin siis katsomassa seuraavat matsit:

22.11.2011 SM-liiga (Turku, Suomi) TPS-Kalpa (0-5)
26.11.2011 2. Bundesliga (Karlsruhe, Saksa) KCS - Aachen (0-2)
29.11.2011 Elitserien (Tukholma, Ruotsi)  Djurgårdens IF-MODO (3-5)
04.12.2011 DEL-liga (Mannheim, Saksa) Adler Mannheim - Augsburg Panthers (4-2)

Näiden lisäksi kävin vielä muutama päivä myöhemmin katsomassa toisenkin Adlerin matsin (09.12.2011 DEL-liga (Mannheim, Saksa) Adler Mannheim - Hamburg Freezers (2-0)), mutta siitä lienee turha raportoida sillä tapahtumakulku noudatteli ensimmäisen pelin kaavaa:

22.11.2011 (Turku, Suomi) TPS-Kalpa (0-5)

Sateinen ja sumuinen tiistai-ilta Turussa ei paljoa tarjonnut, mutta sentään SM-liigakiekkoa löytyi kalenterista. Saksalainen kollega innostui lähtemään kiekkomatsiin kanssani, mutta oli kovin huolissaan siitä, että pitäisikö meidän hankkia liput etukäteen ettei jäädä ilman. Koitin epätoivoisesti vakuutella kolleegaani, että TPS:n peleissä ei varsinkaan hallin kokoon nähden mitään valtavaa succeeta ole syksyn aikana nähty mutta vakuutteluistani huolimatta hermostuneisuus oli käsinkosketeltavissa. Kun vihdoin saimme 12€:n (S-etukortilla euron alennus!) liput HK-areenan lipunmyynnistä niin hänkin pystyi rentoutumaan.

Edullisesti kohtuullisille paikoille oli illan parasta antia
Pelin alkuun oli 20 minuuttia aikaa joten päädyimme ottamaan luonnollisesti oluet ennen pelin alkua. 5,50€ vetisestä ja täysin ylikylmästä 0,4 litran oluesta tuntui kohtuullisen kovalta hinnalta. Mutta täytyyhän TPS:nkin jollain elää ettei tarvitse Ruissalon toimistoa lihoiksi laittaa.


Kiipesimme parahiksi yläkertaan kun joukkueet tulivat kentälle. Valot hallissa olivat päällä eikä sisääntuloon liittynyt sen kummempia seremonioita. Tämä vähän ihmetytti allekirjoittanutta, mutta toisaalta miksi vaivautua vain 5010 katsojan takia? Näistäkin ainakin 1000 kausikorttilaista oli selkeästi jättänyt pelin väliin ja arviolta noin 1000 ulkomaalaisopiskelijan kutsuryhmäkin lienee saaneen lippunsa melko edukkaasta, ellei peräti ilmaiseksi. Halli oli siis tyhjä, hiljainen, kolkko ja tunnelmaton.

Turun HK-areena oli lähes näin tyhjä myös pelipäivänä (c) Anssi Koskinen
Peli sinällään tarjosi jotain. Kotijoukkue oli yllättävän hampaaton ja haluton, mutta Kalpa näytti miksi se johtaa liigaa melko ylivoimaisesti. Peli oli sujuvaa, kiekkokontrolli vastustamatonta ja viimeistely tehokasta. Kalpan esityksen ansiosta sentään rahoilleen (12€) sai kohtuullisen vastineen. Alla olevasta koosteesta näkee ottelun varsin hienot maalit sekä taustalla tyhjähkön HK-areenan.


Kalpa latoi ja TPS otti ottelun toivottavasti oppitunnin kannalta

Hallista ulos lähti melkoisen hiljainen ja aneeminen väkimassa sateiseen marraskuun iltaan. Ei turhaan ihmetellä ja kirota näitä synkkiä marraskuun tiistai-illan vääntöjä.

26.11.2011 (Karlsruhe, Saksa) KCS - Aachen (0-2)



Palattuani kotiin Saksaan oli aika siirtyä lajista toiseen eli jalkapalloon. Kalenteriin oli laitettu kakkos-Bundesliigan ottelu KSC - Aachen eli käytännössä jumbofinaali. Pyysin firmastani VIP-liput koko perheelle, jotta ottalunautinto ei jäisi ainakaan olosuhteista kiinni. Keli kun näillä leveysasteilla marraskuun lopussa voi olla mitä tahansa +15 asteen ja lumisateen välillä. Tällä kerralla myös sää oli suotuisa auringon helliessä katsojia ja lämpötilan tavoitellessa 10-plusasteen rajaa.
VIP-lipt käsissä kohti matsia
Saavuimme paikalle vajaa tunti ennen ottelun alkua, sillä tarjoilu alkoi VIP-tiloissa silloin. Turvatarkastus stadionalueen portilla oli melko pinnallinen vaikkakin tytärtemme pienet selkäreput kiinnostivat tarkastajia hämmästyttävän paljon. Käveltyämme portilta stadionille löysimme VIP-tiloihin osoittavat kyltit ja astuimme hissiin noustaksemme katsomon yläosaan. Yrityksemme VIP-tila on kohtuullisen kokoinen ja hyvällä sijainnilla. Peliä pystyi seuraamaan mukavasti joko sisältä tai sitten välittömästi tilan vieressä olevilta istuimilta. Me kuten kaikki muutkin päädyimme ulos peliä katsomaan, olihan tarjolla lämpimiä fleece-vilttejä sekä tarjoilua katsomoon.
Näkymä VIP-katsomosta oli kohtuullinen
Pelin alkupuolella tunnelma Wildparkissa oli kohtuullisen mukava kotijoukkueen kannattajien pitäessä huolta metelistä. Laulu raikasi ja olut virtasi vaikka peli alkoikin jo kello 13.00. VIP-aitiossa virtasi oluen lisäksi myös hehkuviini ja jälkikasvun käsittelyssä limppari. Lasten hämmästys oli melkoinen, kun vartin pelin jälkeen VIP-emäntä tuli kyselemään että mitähän juotavaa arvon VIP-vieraille saisi olla. Kysyvä katse vanhempia kohti ja hyväksynnän jälkeen olikin sitten Fantan vuoro. Toisella puoliajalla ei sitten enää vanhemmilta hyväksyntää kyseltykään.


KSC:n kannattajia laulatti vielä ottelun alussa

Pelin taso oli suhteellisen heikko ja kohtuullisen kotijoukkueen kannatuksen hiljensi melko tehokkaasti vierasjoukkueen 2-0 voitto, joka ajoi kotijoukkueen kohti putoamista ja sitä kautta käytännössä konkurssia. KSC:n taloudellinen tilanne on sen verran huono, että kolmosbundesliigan tulorakenteella tuskin irtoaa enää lisenssiä. KSC on jo käyttänyt valmentajanvaihtokortin eikä apua heikkoihin esityksiin ole tuntunut löytyvän mistään. Viime kausi päättyi täpärään säilymiseen, mutta nyt vain ihme voi pelastaa seuran.

Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että silloin tällöin on kyllä mukava käydä urheilutapahtumassa VIP-vieraana. Tarjoilu pelasi mukavasti, paikat olivat loistavat ja perhekin viihtyi oikein mukavasti. Jos tämän paketin olisi joutunut omalla rahalla kustantamaan niin meidän perheen kustannus olisi ollut 360€. Sen rahan arvoinen tämä tapahtuma ei missään nimessä ollut.

29.11.2011 (Tukholma, Ruotsi)  Djurgårdens IF-MODO (3-5)


Työreissu vei sitten seuraavalla viikolla Tukholmaan Lufthansan siivin. Olin tiennyt tämän reissun tulosta jo pitemmän aikaa ja todennut että Djurgården pelaa tuona iltana Hovetissa MODO:a vastaan. En ollut täysin varma ehdinkö työkiireiltä peliin mutta päivän edetessä selvisi että pelille jää hyvinkin aikaa.

Hotellihuoneessa menin nettiin aikomuksenani ostaa lippu illan matsiin. Mutta sepäs ei onnistunutkaan koska en satu omistamaan ruotsalaista pankkitiliä. Pienen pähkimisen jälkeen pyysin hotellin vastaanotosta apua lipunmetsästykseeni. Ystävällinen Scandic Malmenin respa teki kyllä kaikkensa, mutta lopputulos oli se, että hallia kohti oli lähdettävä ilman lippua.

Onneksi hallin nurkalle päästyäni vastaan tuli paras kaverini Vladko, jolla oli povitaskussa nippu lippuja. Vähän pohdin, että uskaltaako Vladkolta lipun ostaa ettei käy hallin ovella ohraisesti, mutta edullinen hinta houkutti. Vladko kertoi saaneensa lippuja joukkueen sponsorilta eikä minulla ollut luonnollisesti mitään vaikeuksia olla uskomatta Vladkon kertomusta. 300SEK arvoinen lippu vaihtoi omistajaa 200SEK:lla eli noin 22 eurolla. Oikean hinnan ollessa siis noin 33 euroa. Lippu kelpasi ovella.

Hallille päästyäni huomaisin aikaa olevan reippaasti olueen, jopa pariin. Oluet jäivät kuitenkin tässä vaiheessa yhteen sillä hinta oli 59SEK eli vajaan 7 euroa. Enkä kysellyt oliko kyse ruotsalaisesta mellanölistä vai ihan oikeasta oluesta. Maistui rankan työpäivän jälkeen ihan hyvältä joka tapauksessa.

Hovet valmiina illan otteluun DIF-MODO
Jo pelaajien astuessa kaukaloon tuli selväksi, että tunnelma hallissa tulee olemaan jotain ihan muuta kuin aiemmissa tapahtumissa. Fanikatsomo lauloi ja tanssi koko ottelun, vaikka MODO johti ottelua alusta loppuun saakka ja meni pahimmillaan toisen erän alussa jo 0-4 johtoon. Kellon lyömistä jouduttiin odottamaan pitkälle, lähes ottelun puoleen väliin saakka, mutta kun se löi niin juhla oli valmis jatkumaan.


Klockan slår on DIF:n maalilaulu

Kiri ei auttanut, vaan vieraat veivät pisteet mennessään. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä NHL-varaus Mika Zibanejadin pelaavan livenä. Mika ei ollut ihan parhaimmillaan pelin alkupuolella (kuten ei koko joukkuekaan), mutta paransi ottelun loppua kohti ollen lopulta ehkä jopa DIF:n paras pelaaja. Miehellä voi olla tulevaisuutta NHL:ssä.


DIF:n fanien kannatusta parin vuoden takaa - tilanne ei ole parissa vuodessa muuttunut.

Kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan loistava tapahtuma, mutta lompakko ei kyllä kestäisi kovin montaa matsia kaudessa ainakaan normaaleilla lipunhinnoilla.

04.12.2011 (Mannheim, Saksa) Adler Mannheim - Augsburger Panther (4-2)


Otteluruuhkan kliimaksi oli sitten kotinurkilla Mannheimissa. 18€ lipun kohtuulliselle istumapaikalle sai kätevästi hankittua netistä ja ne oltaisiin postitettu samaan rahaan ihan kotiin saakka, mutta koska hommasin lipun pelipäivänä niin nouto tapahtui hallin lipunnoutopisteestä. Helppoa ja kätevää.

Kotoa on matkaa Mannheimin SAP-areenalle vajaat 40 kilometriä ja sen voi taittaa näppärästi joko autolla tai lähijunalla. Valitsin lähijunan, sillä tiesin kokemuksesta oluen maksavan hallilla 3 euroa. Hyvä valinta.


SAP-areena on tyylikäs ja moderni monitoimiareena (Hubert Berberich)

Junan lähestyessä Mannheim-Rangierbahnhof-asemaa (jota muuten ei enää tätä kirjoitettaessa ole olemassa vaan sen on korvannut aivan hallin kylkeen tehty uusi asema nimeltä Mannheim ARENA/Maimarkt) kuului junan kaiuttimista ensin normaali kuulutus seuraavasta asemasta. Tätä seurasi kotkan (der Adler = kotka) kirkaisu ja kehoitus kaikkia Adlerin kannattajia hyppäämään ulos junasta. Melko tyylikästä, sanoisin.

Muutaman minuutin kävely hallille ja tosiaan lippujen nouto ja ovista sisään. Ensimmäisenä vastaan tulee Adlerin fanituotekauppa josta mukaan tarttui kummipojalle joululahja, toivottavasti kelpasi.

Portaita pari kerrosta ylöspäin ja olutta koneeseen. Yksittäin ostettuna siis sen 3€ mutta paljousalennuksella sai 4 kappaletta hintaan 11€. Vaihtoehtoisesti pala pitsaa tai sämpylä makkaralla ja olut 5,50€. Kohtuullisen kohtuullista. Ja oluenhan ja syötävän saa viedä myös katsomoon, luonnollisesti. Mutta jätetään nyt luettelematta loput oluenostokerrat.

Katsojia lämmiteltiin illan peliin esittämällä Adlerin kausitrailer joka itsessään on melko näyttävä ja hyvin tehty. Joka ottelussa katsojat muistavat pitää erityistä meteliä kohdassa, jossa Denis Reul taklaa Audin rusinaksi ja pyörittelee viileästi silmiään tapahtumalle.



Adler Mannheimin teaser-video kaudelle 2011-2012



Pelaajat tuodaan yleisölle halli pimeänä raskaan musiikin säestämänä. Meteli ja valoshow on melkoinen ja yleisö tykkää.


Pelaajien sisääntulo on melko värikäs kokemus Mannheimissa.


Peli itsessään on yleisesti ottaen DEL-liigassa siedettävää. Vauhti jonkinverran hitaampaa kuin SM-liigassa ja taklauksia ei juurikaan näy. Pelaajat koostuvat melko pitkälti saksalaisista sekä vahvistuksina on pääosin AHL:ssa uraansa luoneita pelaajia. Monilla vahvistuksilla on alla jokunen NHL-matsi, mutta on mukana myös joitakin ihan mainittavankin NHL-uran tehneitä veteraaneja jäähdyttelemässä kuten Adlerin maalivahti Fred Brathwaite.

Peli valmis alkamaan - sekä kentällä että katsomossa.
Tämä kansainvälisen ottelukierrokseni tapahtuma oli ainoa joka päättyi kotijoukkueen voittoon. Muutenkin Adlerilla on kausi mennyt melko mukavasti, josta parhaiten kertoo tietenkin sarjataulukon kärkipaikka. Vaikka ottelut ovat melko hyvällä prosentilla olleet loppuunmyytyjä ei tässä sunnuntai-illan väännössä hallissa ollut "kuin" reilut 8000 katsojaa. Mutta sekin on melko hyvin jalkapallohullussa maassa.

Yhteenveto

Maassa maan tavalla, kuten sanonta ja otsikko kuuluu. Marraskuinen tiistai-ilta Turussa oli hyvinkin suomalainen jääkiekkotapahtuma kaikkine "oireineen". Sitä en jäänyt kaipaamaan eikä se johtunut siitä että olisin elämässäni nähnyt liikaa SM-liigaotteluita. Tapahtuma oli vain kaikin puolin vaisu eikä pelin tasokaan päässyt liiaksi nousemaan, kiitos kotijoukkueen.

Jalkapallo Euroopassa on aina parasta paikanpäällä. Tosin ilman VIP-lippuja KSC:n ottelun parasta antia olisi ollut auringonpaiste. Fanit jaksoivat pitää jonkinlaista tunnelmaa vastustajan ensimmäiseen maaliin saakka mutta lukuisat tappiot näkyivät myös faneissa - joukkueesta puhumattakaan. Itselle tapahtuma jäi melko kliiniseksi johtuen VIP-lipuista ja -paikoista, mutta silmillä pystyi aistimaan tietynlaisen pysähtyneisyyden sekä stadionilla että seurassa. Kaikki odottavat romahduksen tapahtumista.

Tukholma on tunnetusti kallis paikka, mutta jos unohtaa rahan hetkeksi ja keskittyy nauttimaan tunnelmasta ja jääkiekosta, niin kierroksen paras anti oli ehdottomasti Hovetissa. Itse pelin ja tuotteen taso on kieltämättä Ruotsissa tuon yhden pelin perusteella ainakin kohdillaan, vaikka toisenlaisiakin tarinoita on Suomessa kuultu. Ehkä hifistelytasolla peli todellakin on SM-liigassa keskimäärin parempaa kuin Elitserienissä, mutta näissä yksittäisissä tapahtumissa tilanne oli päinvastainen. Ja kuinka pitkä matka SM-liigassa onkaan vielä yleisön viihtyvyyden saamiseksi samalle tasolle edes Ruotsin kanssa, Saksasta puhumattakaan.

Adlerin peli täyttää olosuhteiltaan vaativimmankin fanin toiveet. Stadion on uusi, videokuutiot ja muut viihdykkeet kunnossa. Tarjolla on edullista syötävää ja juotavaa jonka saa viedä mukanaan katsomoon. Tupakallekaan ei nikotiininhimoisten tarvitse mennä ulos saakka vaan riittää kun kävelee portaikkoon jossa tupakointi on sallittua eikä se häiritse siellä muita. Fanit lauloivat ja kannattivat ja seura on panostanut merkittävästi audiovisuaaliseen tuotantoon. Vain pelin tasossa jäädään jälkeen Suomea ja Ruotsia. On merkittävää, että Adler kerää noin 10000 katsojakeskiarvon. Tuo lukumäärä on melko kunnioitettava katsojamäärä ihan missä tahansa sarjassa (NHL:n ulkopuolella) mutta varsinkin potkupalloon keskittyvässä Saksassa. Buumi on kova ja sitä auttaa luonnollisesti se, ettei Mannheimilla ole omaa jalkapallojoukkuetta pääsarjoissa.


Myös tämä intro-video kertoo Adlerin panostuksesta audiovisuaaliseen puoleen

Mihin haluaisin sitten mennä uudestaan? Jos rahaa ei täytyisi ajatella, niin Djurgårdenin peliin haluaisin mennä uudestaan ja sen ehkä teenkin mikä aikataulut niin sallivat. Jos taas ottaa vähän lompakkoakin huomioon, niin katse kääntyy Mannheimin suuntaan. Hinta/laatu-suhde oli kuitenkin paljon parempi kuin Turussa vaikkakin pelin taso ei aivan samaan ylläkään.

Ehkä tällä kaudella täytyy vielä käydä katsomassa yksi oikeakin Bundesliigaottelu. Lähin paikka olisi Sinsheim jossa Hoffeinheim pelaa kotiottelunsa. Matkaa sinne on reilut 40 kilometriä. Mutta Hoffenheimin otteluissa ei myydä olutta...