sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Lainauksia

Joskus lainataan ohimennen, joskus harkiten. Joskus luvan kanssa ja joskus luvatta. Tällä kertaa vähän kaikkea edellämainittua.

Vuosien varrella olen käyttänyt minuutin jos toisenkin vapaa-ajastani lueskellessani lainauksia IRC:sta. Ja tässä vaiheessa jokainen IT-alan ammattilainen haluaa muistuttaa mikä ero on IRC:lla ja IRC-Gallerialla. Minä en nyt jaksa, jos kiinnostaa niin KVG.

Mutta takaisin aiheeseen. Olen tosiaan vuosien varrella kerännyt muutaman lainauksen tuolta IRCQuoteseista joka taas on paikka johon kerääntyy IRC:ssä lauotut parhaat tarinat. Kannattaa käydä muutenkin tutustumassa, jos haluaa päiväänsä piristystä.

Mutta tässä siis teille, rakkaat lukijani, parhaita paloja kunnon blogikirjoitusta odotellessa.

#ratsastus (1577) [62016]

ukon duunikaveri kerto eilen ihan helmen läpän. Se oli ollu jonottamas kaivohuoneelle, ku olli jokinen oli rymistelly sinne jonon eteen. Olli oli alkanu uhoo pokelle et "etkö tiedä kuka mä oon?" poke oli sanonu et "ihan sama, mut tänään ei kukaan pääse jonon ohi". Olli oli huutanu et "mul on enemmän rahaa ku tol jonolla yhteensä!". Sit oli sen duunikaverin takaa joku pieni mies huutanu et "tuu nyt vaan jonottaan sieltä!", oli ollu Mika Salo ;D

#arkku.gather (301) [133183]
http://ircquotes.fi/?62016
tost tuli miele yks juttu kimmo timosesta
kimmo timone oli menny johonki baarii ja sit nähny jonku kissa siel tiskil
no se oli menny se kissa luo jutuil ja kysyny et tieks et ketä mä oon
muija oli vaa pudistanu päätää jote timone oli kertonu kuka on
sit se muija sano et eihä noi lyhyet voi pelata änärissä
timone sano siihe et haluutko et meen seisoo mun lompakon päälle
muija lähti mukaa

#sm-liiga (231) [133185]
2002 sain ekan varotuksen ku menin tunkee vitun tappara-fanun nassuu sen mustan makkaran mitä se heilutti virvelillään meidän fanikatsomon yllä

#sm-liiga (-88) [60962]
jos sm-liigassa tulee työsulku nii voiko sm-liiga pelaajat mennä nhl:ään siksi aikaa pelaa?

#amiszätti (643) [113084]
<+XaVaX> Heh.. Leila liftas tampereelle. Kysyin sitten siltä että kenen kyydissä se tuli. "En mää tiä. Jotain se sano olevansa Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja." Näytin sitten sille Kummolan kuvaa. "Juu. Toi se oli"...

#wossap.net (659) [99131]
lueskelin tossa tän päivän aamulehden etusivua ja siinä oli juttu Suomen kiekkopronssista. Jutun otsikkona "Tiukka peräpää katkaisi neljän vuoden kuivan kauden" :D
mitä vittua toi toimittaja on miettiny kun se on kirjottanu tota? :D

#vyl (257) [66886]
Huh, säpsähdinpä telkkua katsoessa
Katselin EPG:n kautta että mitä ohjelmaa eri kanavilta tulee, niin Canal+ Sportin kohdalla luki Ishockey SM Sluts.
Ajattelin heti että mitä ihmettä, jotain ruotsalaista kinkyä jääkiekkopornoa ennen kuin tajusin että Sluts. onkin Slutspel :(

rick.fi (288) [15662]
Juttelua Jenkkien kuusituntisesta Super Bowl-tapahtumasta.
..
Suomessakin pitäisi SM-liigafinaaleista tehdä kuusi tuntiset: siihen kuuluisi noin tunnin alkubriefi pelistä, puoli tuntia alkuseremonioita, Sakari Kuosmasen maamme-laulu, Timo Jutilan ja Mika Saukkosen alkuspekuloinnit, Hanna Pakarisen puoliaikashow, Leningrad Cowboysien hyväntekeväisyysottelu toisella puoliajalla ja joka katkon aikana 5 minuutin mainoskatko.
Meinasi unohtua vielä Marco Bjurströmin alkuverryttely

#lost.fi (550) [94553]
(@Anastazia) Vielä loppukevennyt ennen unia: SM-liigassa hyvät tilastoinnit. Kivenmäki oli kolmessa tilastossa kärkikahinoissa: "Tulokkaat", "Puolustajat" ja "Ulkomaalaiset", ainoana heikkoutena mainittakoon, että Kivenmäki on kuusi vuotta SM-liigaa pelannut suomalainen hyökkääjä:D

Välimallin ennustus

Koska off-seasonia on suomalaisittain jäljellä vielä muutama päivä eikä enää yksinkertaisesti jaksa lukea yhtään ennakkoa niin on aika siirtää katse eteenpäin.

Ennustan, että lokakuun puolenvälin kieppeillä Tapparassa tapahtuu puolustuspäässä muutoksia. Joko Mäntylä tai Saravo (tai parhaassa tapauksessa molemmat) lähtee kiekkoilemaan lähdeveron myötä Ruotsiin.

Sopisi tällainenkin soppa tähän Tapparan alkukauteen kaiken muun hälinän sekaan ihan mainiosti. Herrojen sopimukset kun tämän tempun mahdollistaa niin olisi suoranainen ihme jos jonkin kauden miehet pelaisivat ulkomailla ja oletettavasti paras kuvio taloudellisesti olisi juuri yllä ennustetun kaltainen. Paitsi jos kyse on Venäjästä, silloin ei suotta tarvitse kikkailla 6 kuukauden säännön kanssa.

torstai 9. syyskuuta 2010

Baxter vs. Muurinen

Herrat ovat torailleet median välityksellä nyt pari päivää eikä loppua tunnu tulevan. Lehtiin on kerätty kommentteja lähinnä muilta valmentajilta ja kysytty heidän mielipidettään siitä, kuuluisiko Baxter erottaa vai ei. Toisaalta, Baxter hyökkäsi kuin karhuemo Muurisen kimppuun puolustaessaan sekä omaa pestiään, valintojaan ja pelaajiaan.

Mielestäni nyt on vain medialta jäänyt huomaamatta olennainen. Baxter imee parhaillaan mediaa puoleensa kuin hunaja karhuja ja saa täten huomion siirrettyä täysin pois maajoukkueen heikosta esityksestä Moldovaa vastaan. Näin hän ottaa luodit pelaajien puolesta, jotka todellisuudessa olivat syypäitä haluttomaan, hajuttomaan, mauttomaan ja värittömään esitykseen Moldova-pelissä. Ja media menee Baxterin mukana juuri hänen haluamaansa suuntaan. Päivän lehdissä ei paljoa pureskeltu tulleita tappioita vaan keskityttiin käsittelemään Baxteria - suunnasta ja toisesta.

Ja juuri tämä on se seikka, mitä pelaajat varmasti arvostavat. Valmentaja ottaa vastaan likalastin pelaajien puolesta ja pelaajat saavat keskittyä olennaiseen eli parantamaan suoritusta seuraavaan otteluun.

Ja tämä olisi hyvä esimerkiksi Ari Hjelmin huomata ja oppia.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Kausiennakko

Sm-liigan alkuun on enää reilu viikko. Sporttia ja urheilua -blogi tekee muiden merkittävien medioiden tapaan kausiennakon, jossa ruoditaan läpi jokainen joukkue (Karri) kiveäkään kääntämättä. Armottoman ja säälimättömän bloggaajan tiukasta seulasta (eli maalivahdista) ei pääse läpi pieninkään murunen.

Blues, Espoo
Kuten jo aiemmassa, siirtoja koskeneessa, analyysissä valotettiin, Bluesin suurimmat ongelmat viime kaudella olivat maalinteossa sekä rahoituksessa. Ratkaisuna siis Varakas ja Taikuri. Lisäksi puolustukseen hankittiin yhden maalin kaudella 94-95 tehnyt puolustaja Jere Karalahti. Valmennus Bluesilla ei olekaan ollut ikinä ongelma sillä maalivahtivalmentajana (ja joukkueenjohtajana) toimii entinen viinakauppias.

Bluesissa on siis kauden aikana parhaat saunaillat ja sijoitus runkosarjassa 7.

HIFK, Helsinfors
Jag tror att nu är det dags att IFK tar sin plats på toppen. Coachingen är jättebra, målvakten Juuso Riksman är bättre än statistiken från förra säsongen visar. Också Ville Peltonen och Ari Vallin är jättebra förstärkingar. Man måste påpeka att spelare som Juha-Pekka Haataja, Kimmo Kuhta och Mikael Granlund spelar också för IFK.

En gång IFK, alltid IFK. IFK ska vara nummer 1 i grundserien.

HPK, Hämeen Parasta Kiekkoa
HPK:n sloganin lunastaminen vaatii tulevalla kaudella käytännössä ainoastaan Pelicansin kukistamisen (kts. Tappara, Ilves). Ja vaikka HPK olisikin tehnyt konkurssin ilman viime kauden yllättävää menestystä, on jalkeilla sentään riittävä porukka olemaan Hämeen paras seura. Itse asiassa, onpa muuten jännä nähdä olisiko kaikki 4 hämäläisseuraa ihan peränpitäjinä. No ei kai sentään. Eihän?

Rinkelinmäeltä sen verran pinnoja, että pääsee sijalle 8.

Ilves, Tampere
Jos Hurmeella kestää paikat, niin voivat voittaakin muutaman pelin. Tosin maalinteko-osastolta (Masi Marjamäki) vaaditaan venymisiä. Ihan totta, ketä tässä yritetään huijata. Tappelee kovasti Tapparan kanssa välttääkseen runkosarjan jumbosijan mutta vaatii silti ihmeen välttääkseen jälleen karsinnat.

Jumbo.

Jokerit, Ilmala

Viime kaudella ajelin junalla Helsinkiin ja ymmärsin vihdoin ihmisten kritiikin VR:n tiedotuksesta hetkillä kun junat olivat myöhässä. Kaikki kuulutukset ainakin Pasilan aseman kohdalla hautautuivat Ilmalasta kaikuvan Jortikan huudon alle. Puolustus on edelleen melko kädetön ja siksi vahva hyökkäys jää vaille tukea eikä tulos ole niin hyvä kuin voisi olla.

Perussuoritus ja sijalle 4.

Jyp, Hippos
Joukkueen pelaajia on vaihdettu vähemmän kuin suomalainen mies vaihtaa vuodessa kalsareita. Mukavuudenhalua alkaa olla liikaa eikä korvaajaa Immoselle ole vieläkään löydetty. Dufva kuitenkin jauhattaa porukan runkosarjassa korkealle.

Pronssia runkosarjassa, playoffeissa viimeistään semeissä lomille.

Kalpa, Kalakukko
Kapanen lopetti. Sahlstedt lopetti. Strömberg lopetti. Hartikainen lähti. Paikkaajia hankittiin, mutta edes Virta ei saa tuota porukkaa pelaamaan tasaisesti ja voittavasti. Rakennustyö alkoi osittain nyt alusta, mutta onneksi ihan pohjalta ei tarvitse aloittaa. Jos kaikki menee nappiin niin joukkue voi jopa venyä.

Viides tai kuudes runkosarjassa. Sanotaan kuudes.

Kärpät, koko Pohjois-Suomi
Junno... eikun anteeksi urheilutoimenjohtaja mikä-sen-nimi-nyt-olikaan-Aho, on laittanut euroja jonoon eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Pohjois-Suomi takaisin kiekkokartalle, hei hei! Käsittämätön kokoonpano ja jos Viuhkola välillä astuu jopa kaukaloon niin menestystä pitäisi tulla. Kokematon valmennus ja maalivahtiosasto vähän alentavat arvosanaa mutta...

...silti toisena runkosarjassa ja maalivahtipelin onnistuessa tappelee keväällä Pojasta.

Lukko, lähellä ydinvoimalatyömaata

Mitään ei jätetä sattumanvaraan. Analysoidaan. Katsotaan videoita. Harjoitellaan. Mutta valmennuksen reagointipeli kaksisuuntaisessa karvauksessa (vai miten nää sihvosmit nyt meni?) on onnetonta. Toisinto viime kaudesta eli runkosarja menee jees, mutta isojen poikien pelien alkaessa jälleen hiljaista.

Hajuttomasti ja värittömästi viides.

Pelicans, Chicago
Nurminen pumppaa, ei auta. Rahaa tuli vähän Venäjältä ja sitä on investoitu jopa joukkueeseen mutta ei sillä kuuhun mennä. Ehkä sentään sääleihin. Säkällä.

Silti, yhdestoista ja kultainen ananas.

SaiPa, Venäjä
Hajuttomasta ja värittömästä puheen ollen. Yksi kehäraakki ei sitten millään nosta SaiPaa ylöspäin mutta sen sijaan edellisellä sesongilla tasoaan runsaasti nostaneet nuoret Joni Tuomisen (onko 28-vuotias vielä nuori?) sen voivat tehdä. Yllätysvalmein joukkue etukäteisarvioihin nähden mutta ei silti yllätä. Paitsi kiipeämällä tällä kertaa sääleihin.

Idän ihmeelle täyden kympin suoritus.

Tappara, Hakametsä
Mistähän tämän tarinan aloittaisi. Parin aiemman kauden ajan Kissanmaankadun toimistolla on naureskeltu Takojankadun touhuille. Enää ei naurata missäänpäin Tamperetta. Lähtee valmentajat, lähtee pelaajat. Paras vahvistus taisi olla Sindelin lähtö. Ennen ensimmäistäkään liigapeliä, kuten seuran tapoihin kuuluu. Tapparan onneksi on Ilves. Positiivista tamperelaisseurojen ahdingossa on se, että paikallispeleissä on todellakin panosta!

Välttää jumbosijan jos saa paikallispeleistä enemmän pisteitä kuin Ilves.

TPS, Ruissalo
One season wonder, sanon minä. Seuran suurin voimavara päästettiin itään ja vaikkei seuraajassa mitään vikaa olekaan ei hän millään pysty samaan suoritukseen. Toisaalta, ei taitaisi kukaan muukaan pystyä. Ja koska Marko Mäkiselle ei tehty jatkosopimusta vaan mies päästettiin Kazakstanin pääsarjaan (ihan oikeasti!), niin menestystä ei tule. Uskokaa vaan, ei Tapparakaan olisi 2003 mestaruutta voittanut ilman Mäkisen hämmentämistä!

Sentään sääleihin eli yhdeksäs.

Ässät, Isomäki
Harva liigaseura on tehnyt yhtämonena vuonna voittoa kuin Ässät ja tämä kaikki on revitty porilaisten duunareiden selkärangasta. Seurajohto teki oikean ratkaisun kun ei jatkanut Kivenmäen sopimusta mutta muuten mennään kyllä ihan sammutetuin lyhdyin, "omilla junnuilla". Vähän saipamaista meininkiä havaittavissa eikä se riitä kovin pitkälle.

Tusinatavaraa.

Yhteenvetona vielä runkosarja ja tämä on on nyt sitten internettiin hakattua faktaa. Katsokaa ja verratkaa vaikka sitten maaliskuussa. Minä editoin tätä kirjoitusta sitten kauden edetessä. Samalta näyttää tämä kuin Sm-liigan sivuilla.

1. HIFK
2. Kärpät
3. Jyp
4. Jokerit
5. Lukko
6. Kalpa
7. Blues
8. HPK
9. TPS
10. Pelicans
11. Saipa
12. Ässät
13. Tappara
14. Ilves