Otsikollahan luonnollisesti viitataan Jare & VilleGallen kappaleeseen "Koutsi soittaa". MM-kisojen lähestyessä eletään myös niitä aikoja, kun koutsi soittaa. Jos soittaa. Ja pelaajat vastaavat. Jos vastaavat.
Maanantai-illan kiekkouutinen oli se, että Jere Karalahti kiukuttelee Jukka Jaloselle eikä vastaa soittoihin. Jalonen olisi halunnut saada Karalahden mukaan Tukholman risteilylle - eikun Tukholman turnaukseen, mutta Karalahti on ilmeisesti edelleen sydämistynyt viime kevään tapahtumista.
Sporttia ja urheilua -blogilla on tunnetusti hyvät yhteydet, niin myös tässä tapauksessa. Kirjaimellisesti. Nimittäin olemme saaneet omista lähteistämme käsiimme tallenteet kaikista Jalosen soittamista puheluista. Koska toimimme suuren esikuvamme VRLeaksin tavoin vapaan tiedonkulun airueina, julkaisemme nyt pienen otoksen näistä puheluista. Teknisistä syistä johtuen tosin vain kirjallisessa muodossa.
Puhelu 1 - Teemu Selänne
"Nythän mä sen muistin!
Täytyy ladata puheaikaa jos vaikka Jukka sattuis soittamaan!"
Jalonen: "Jukka tässä moro, aattelin kysästä että ootko kiinnostunut keväällä MM-kisoista?"
Selänne: "Niin joo siis kato... Kun mää keskityn nyt täysillä kato tähän Ankka-hommaan, eikös siellä ollu kuitenkin ne Tupu-Hupu-Lupu kaverit?"
Jalonen: "No Tupu ei kato pelaa enää, Hupu tulee kyllä, mutta se Lupu... Kato se on vähän hankala juttu, tota, täytyy varmaan laittaa Juti soittaan sille tai jotain. Mutta Teemu hei, kai sää kato nyt voit tulla?"
Selänne: "No hei tosi hyvä että oot näin ajoissa liikkeellä, mutta tässä voi tulla treidejä vielä ja muuta sellasta. Mutta ihan varmasti tiedän, että oon tekemättä mitään päätöksiä ennen lokakuuta kuitenkin. Käyhän se? Että soittele hei sitten niin nähdään missä mennään, jooko?"
Jalonen: "Siis häh?"
Selänne: "Niin kato riippuu missä kunnossa paikat on kun haluan kuitenkin olla 100% kunnossa kun kausi alkaa"
Jalonen: "TEEMU! Täällä on siis päävalmentaja Jukka Jalonen Suomen jääkiekkomaajoukkueesta. Oletko kiinnostunut pelaamaan keväällä koti-MM-kisoissa?"
Selänne: "Ai Jukka, joo moi. Tottakai olis hieno päättää ura ja kausi - oonko sanonut että en vielä ole tehnyt mitään päätöksiä ensi kaudesta vaan haluan katsoo tämän kevään nyt ihan rauhassa ja keskittyä nostamaan Ducksit takaisin mukaan playoff-taisteluun - Helsingissä. Eli soitteletko lähempänä, kiitti, moi!"
Puhelu 2 - Mikko Koivu
Jalonen: "Jukka tässä moi, Juti varaskin jo sulle lennot Helsinkiin huhtikuun lopulle. Nähdään silloin, moro!"
Koivu: "*huokaus* Joo, niin taidetaan taas nähdä... Moi..."
Puhelu 3 - Olli Jokinen
Jalonen: "Olli, moro! Jalosen Jukka tässä!"
Jokinen: "No just... Mitä sulla?"
Jalonen: "Ajattelin nyt varmistella että pitääkö sun päätös vai olisitko käytettävissä keväällä kisoihin?"
Jokinen: "Ihan totta, Jukka. Mulla on todellakin parempaa tekemistä toukokuussa."
Jalonen: "Mutta kotikisat..."
Jokinen: "Viitaten viimeisimpiin gallupeihin niin mulla on kauden jälkeen muutama kollega jututettavana, joten anna olla. Moro."
Puhelu 4 - Anssi Salmela
Jalonen: "Jukka tässä moro, mitä äijä?"
Salmela: "No eihän täs misis. Mää oon häis mut en koskaa naimisis."
Jalonen: "Sehän on hienoa! Mä oon öissä töissä, en missää myymälöissä!"
Salmela: "Ne tuo mulle rekalla kultaa Ruotsista!"
Jalonen: "Ja ysikaks jäi Neuvostoliitto, mutta mitäs ajattelit tehdä keväällä?"
Salmela: "Pelaan himas taskubiljardii"
Jalonen: "Turha rupee koutsille värjää!"
Salmela: "Miks viina ei voi olla ilmasta?"
Jalonen: "No voitaisko vaikka ens viikonloppuna tavata ja jutella asiasta?"
Salmela: "Viikonloput mä oon aikamatkal. Ja autan vaan morsiusneitoi hädäs."
Jalonen: "Anssi... Jos sovitaan että saat maskotikses Jessen ja Nikon, käykö?"
Salmela: "Siis faktahan se, et täs kaupungis on vaa yks seriffi."
Jalonen: "Asia sovittu!"
Puhelu 5 - Jonas Enlund
Jalonen: "Enska, Jalonen tässä!"
Enlund: "Joo moi, mitä mielessä?"
Jalonen: "Aattelin sua vähän semmoseks maalintekijäks tonne kotikisoihin. Ykköskentässä varma paikka. Kiinnostaako?"
Enlund: "Joo, siistiä. Tuleehan Jori?"
Jalonen: "En usko että mahtuu rosteriin kun on ollut niin paljon loukkaantuneena eli joutusit siinä mielessä kyllä nyt lentään solona."
Enlund: "Tuleehan Jori?"
Jalonen: "Jori ei oo pystynyt antaan näyttöjä eli ei voida oikein valita..."
Enlund: "Onhan Jori tulossa?"
Jalonen: "Jori on loukkaantuneena eikä taida toipua ennen ens kautta..."
Enlund: "Jorin valintahan lienee samalla sitten myös selvä?"
Jalonen: "*ravistelee puhelintaan* Jonas, JO-RI ON LOUK-KAAN-TU-NUT!"
Enlund: "Huippua, me tullaan samalla koneella Jorin kanssa, ciao!"
Puhelu 6 - Saku Koivu
Jalonen: "Jukka tässä moi, soitin sulle kun..."
Koivu: "Tosi hienoa kun soitit mulle, Jukka, vaikka mä tiesinkin odottaa tätä soittoa."
Jalonen: "Kiva kuulla että olit valmistautunut. Pelkäsin, että tää vois olla jotenkin vaik..."
Koivu: "Mää ilman muuta tuun kotikisoihin kapteeniksi, sehän on suorastaan mun velvollisuus. Ja nyt kun kerran tässä jutulla ollaan niin mulla olis pari muutakin juttua sulle. Ensinnäkin, onhan Ville tulossa?"
Jalonen: "Niin mä olin vähän ajatellut kun se on siellä HIFK:ssä niin vahvasti pelannutkin. Mutta..."
Koivu: "Hyvä, Jukka, oon aina ollutkin sitä mieltä että sulla on pelisilmää. Ajattelin, että mun ja Villen kanssa siihen ykköseen vois koittaa joko Teemua tai sitten sitä Mikkeä. Siinä Mikessä on jotain kovin samaa kuin mussa. Varmaan kulkis peli meillä hyvin yhteen!"
Jalonen: "Joo siis ilman muuta Mikke on ykkösessä, mutta..."
Koivu: "Oot huippuäijä! Ketäs pakkeja ajattelit ottaa mukaan? Kato meillähän on täällä toi Lyde ja sillä ei oo menny kaikki ihan putkeen tänä vuonna mutta ihan on huippuäijä edelleen, kai sää sen otat, vai?"
Jalonen: "No pakit on vielä vähän auki, mutta..."
Koivu: "Toi BB-Bruce huutelee tuolla jotain, käske sen Jutin laittaa liput tulemaan niin nähdään keväällä, moro!"
Seurasin melko tiiviisti maanantai-iltapäivällä Twitterin ihmeellistä maailmaa. Pinnalla oli tuolloin kolme asiaa.
1) Dennis Endrasin spekuloitu siirto Adler Mannheimiin
2) Jokereiden vahvistukset (Josef Boumedienne & Ross Lupaschuk)
3) SM-liigan toimitusjohtajan JP Vuorisen blogiteksti Erkka Westerlundille
Luonnollisesti oheen mahtui spekulointia Toskalan tai Niittymäen siirymisestä HIFK:iin, tarinaa Smolenakin siirtymisestä Pelicanseihin. Tagi #smliigatrendinä koko iltapäivän.
Mistä sitten oli kyse?
Endrasin tapauksessa huhut saivat alkunsa saksalaisen jääkiekkosivuston (kyllä, sellaisiakin on!) spekulaatiosta , jossa Endrasin huhuiltiin tehneen Adler Mannheimin kanssa kolmivuotinen sopimus joka astuisi voimaan vielä ennen siirtorajan päättymistä. Tätä ihmeteltiin jonkin aikaa, kunnes joku älysi kysyä asiaa suoraan IFK:sta, jossa se luonnollisesti kiistettiin täysin perättömänä HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondasin suulla.
Huhun liikkeellelähdölle oli toki ihan hyviäkin perusteita. Ensinnäkin, Endras on saksalainen. Toisekseen Adler kaipaa vahvistusta maalivahtiosastolleen sillä nykyinen ykkösvahti Fred Brathwaite on loukkaantuneena eikä tuosta ainakaan enää nuorene. Toisekseen, tällä hetkellä HIFK:llä voisi olla saatavilla parikin melko meritoitunutta maalivahtia kuten Vesa Toskala ja Antero Niittymäki. Näistä ainakin Niittymäki pystyisi Endrasin paikan täyttämään. Hassulta olisikin tuntunut, että hyvin pelannut maalivahti päästettäisin ranskalaisen visiitin myötä pois ja tilalle otettaisiin jälleen uusi veskari - varsinkin kun lienee varsin järjellisiä toiveita saada Riksmankin pelikuntoon loppukaudeksi. Huhu kuivui siis kokoon yhtä nopeasti kuin nousikin.
Jokereiden uusia hankintoja ei kovin paljoa jaksettukaan sitten kohista. Lähinnä ihmeteltiin Jokereiden intoa hankkia "kehäraakkeja" sen enempää asiaa analysoimatta. Kuitenkin moni urheilutoimittaja Esko Seppäsen johdolla olivat aiheesta eri mieltä ja Urheilulehti aiheeseen nopeasti reagoikin pureksimalla hankinnat palasiksi. Ehkä tuo avasi vähän monien silmiä, sillä kyse on todellisuudessa kovista ja täsmällisistä hankinnoista. Kekäläisen näköinen kauppa, siis.
Iltapäivän kolmas puheenaihe oli SM-liigan toimitusjohtajan avautuminen tuomaritoiminnan kritisoinnista lähinnä Erkka Westerlundin suuntaan. En nyt todellakaan jaksa tuota kirjoitusta nyt märehtimään sen enempää, vaan keskityn lähinnä sen synnyttämiin reaktioihin ja tapahtumiin. Vuorisen teksti julkaistiin tasan kello 14 SM-liigan www-sivuilla. Juttu levisi alta aikayksikön Twitterissä ja se oltiin pureksittu kokonaan reilussa tunnissa. SM-liiga itse jaksoi jakaa linkin Twitteriin vasta kolme tuntia myöhemmin eikä se enää synnyttänyt mitään uutta keskustelua. Tästä päästään edelleen mukavasti SM-liigan olemattomaan viestintästrategiaan. Asioita kommentoidaan ja niihin puututaan aina armottoman myöhään. Niin pienissä asioissa (Liigablogi) kuin suurissa. Jälkimmäisellä viittaan luonnollisesti Lahden joukkokahakkaan josta ensimmäiset kommentit liigan suunnasta tuli noin vuorokausi tapahtuman jälkeen. Niin no olihan se sunnuntai ja kaikkea...
Kävelin viime viikolla ulos paikallisesta marketista, jonka edustalla on pienoinen koppi. Tuossa kopissa myydään pääsääntöisesti kanaa, mutta tarjolla on toki myös perisaksalaiseen tapaan erilaisia makkaroita - sämpylällä tai ilman. Olen kävellyt tuon saman kopin ohi kymmeniä kertoja ja joka kerta grillatun kanan tuoksu osuu nenään houkuttelevasti, mutta tällä kertaa jokin oli toisin. Huomasin myyjän avaavan höyrykattilan kantta ja kurottavan pihtejään kohti melko tavallisen näköistä makkaraa. Tai kuten Matti Näsä sanoisi: "tasalaatuista B-luokan makkaraa".
Samalla hetkellä silmieni eteen avautui täysin kirkkaana maisema yli 20 vuoden takaa. Kaikkine väreineen, näkyineen ja tuoksuineen.
Kun höyrymakkaran tuoksu leijui nenääni grillatun kanan tuoksun yli ja välittömästi muistin Hakametsän jäähallin ravintolapalvelut jostain kaukaisuudesta. Joskus 80-luvulla Hakametsässä oli tasan kaksi myyntipistettä. Molemmissa päädyissä omansa. Siinä, missä nykyään sijaitsee vessat. Päädyn sisäänkäyntien välissä oli koko seinän mittainen myyntitiski, josta sai ostaa syötävää. Tiskin yläpuolella oli punaisella maalattu osa, johon oli kiinnitetty liitutaulun paloja, joihin sitten oli liidulla kirjoitettu myyntiartikkeli hintatietoineen.
Ruokalista ei ollut kovin pitkä, mutta sitäkin maittavampi. Höyrymakkara, lihapiirakka (nakilla tai nakeilla) ja vähän myöhemmin valikoimaan tuli myös muistaaksen jonkinlainen hampurilainen. Sekä makkarat että lihikset lämmitettiin höyrykeittimessä. Ja se sinappi. Se oli hyvää.
Jos oli oikein hyvä tuuri käynyt niin oli saanut kotoaan taskurahaa yhden makkaran verran. Ja joskus muistan menneeni peliin suoraan koulusta harrastuksen kautta jolloin taskurahaa oli annettu sitten oikein lihapiirakan ja nakkien verran. Ehkä tuosta johtuu se, että yhä edelleen suosikkipikaruokani on lihapiirakka kahdella nakilla.
Tuohon aikaan vietin aikaani jäähallilla vaatimattomasti sanottuna paljon. Käytännössä kävin katsomassa jokaisen Tapparan kotipelin, lähes kaikki A-junnupelit ja muutenkin molemmilla Hakametsän halleilla tuli pyörittyä paljon. Kauden aloitti Tampere-cup (aivan kuten yhä tänäkin päivänä) ja minun kohdallani se yleensä loppui runkosarjaan vaikka tamperelaisjoukkueet tuohon aikaan yleensä play-offeissa pelasivatkin. Tämä ihan siitä syystä, ettei rahoitusta oikein kotoa tahtonut hieman kalliimpiin play-off peleihin enää irrota.
Tuona aikana tuli kerättyä myös melkoinen läjä jääkiekkoja. Hakametsän hallin päätykatsomot oli muutettu seisomakatsomoista istumakatsomoiksi ja betoniin oli asennettu pitkät puiset penkit, joissa oli numeroidut paikat. Niinä kertoina kun ukko ei halunnut tai päässyt peliin pääsin hänen kausikortillaan juuri tuonne päätyyn. Ja kun innokas nuori mies oli paikalla aina vähintään tunti ennen pelin alkua, niin lämmittelyissä kaukalon päätylaidan yli verkkoon ammutut kiekot päätyivät yleensä taskuun. Silloin päätyverkko ulottui vapaana suoraan maahan saakka, alimpia katsomorivejä ei ollut vaan joutui hyppäämään katsomosta kaiteen yli jään tasolle ja kiipeämään jostain sitten takaisin katsomoon. Noiden kiekkojen ansiosta sen paremmin minun kuin veljienikään ei ole ikinä täytynyt jääkiekkoja kaupasta ostaa. Parhaimmillaan kiekkoja lojui meidän ulkovarastossa 3 muovikassillista!
Pelien jälkeen, erityisesti Tampere-cupissa, oli tietenkin sitten käytävä ruinaamassa mailoja pelaajilta. Niitä harvemmin sai, mutta sitten kun tuuri osui kohdalle niin ilo oli mitä suurin. Erityisesti on jäänyt mieleen Tapparan A-junnujen peli Kiekkoreipasta vastaan joskus 80-luvun puolessa välissä. Siis siihen aikaan kun Tapparalla oli jokseenkin ylivoimaiset A-juniorit. Peli päättyi 16-2 kotijoukkueelle ja vajaalukuisena paikalle saapunut lahteilaisjoukkue ei jaksanut olla edes kovin masentunut tuloksesta. Vierasjoukkueen maalivahti ilmeisesti totesi, että siitä ottelusta ei kannata jättää itselleen yhtään muistoa joten minä painelin linja-autolla kotiin räväkän oranssin Montrealin maalivahdinmailan kanssa. Ainoa asia mitä jälkeenpäin olen miettinyt on se, että kuka tuo maalivahti mahtoikaan olla...
Tampere-cupissa suurinta huviani oli pyydellä mailoja venäläisjoukkueiden pelaajilta. Usein aika hyvälläkin menestyksellä - yllättävää kyllä! Menestykseni johtui siitä, että opiskelin koulussa pitkänä kielenä venäjää ja vaikken siitä osannut vasta kuin alkeet niin opettelemalla muutaman sopivan fraasin etukäteen ulkoa sai venäläispelaajilta sitten mukavasti mailoja. Tosin niiden mailojen laatu oli jopa pikkupojan mielestä aika heikko eikä niiden kanssa lähikentälle oikein edes kehdannut mennä höntsyilemään.
Muistan sen kuin eilisen päivän, kun pistin käteeni isoäitini kutomat villalapaset ja nappasin ulkovarastosta kiekkomailan ja painelin läheiselle kentälle. Mailana oli Koho Silverfibre (kovilla kavereilla oli sitten Blackfibret). Autotallin seinällä lepää edelleen yksi Silverfibre joka on itse asiassa täysin käyttämätön. Eikä sillä kyllä ikinä tulla yhtään kiekkoa ampumaan. Maila on Jyrki Lumpeen maila Ilves-kaudelta 1985-1986 ja pitää sisällään kaikkien silloisten Ilves-pelureiden nimikirjoitukset kuten muun muassa Lumpeen itsensä, Risto Jalon, Jordy Douglaksen, Matti "Pitkä" Kaarion sekä Jarmo Myllyksen. Mailan voisi olla ehkä parempi majailla Jääkiekkomuseossa kuin minun autotallissa.
Silverfibren ikävänä puolena oli se tosiasia, että niiden villalapasten läpi tuli kädet täyteen lasikuitutikkuja jotka kutittivat ja kirvelsivät ikävästi käsiä pitkän aikaa. Oppia ikä kaikki ja seuraavilla kerroilla käsissä olikin sitten nahkaiset rukkaset.
Paljon on noista ajoista muuttunut mailojen suhteen. Pyynnöstä tutustuin muutama päivä sitten kiekkomailojen uusinta teknologiaa sisältäviin Reebokin mailoihin ja erityisesti A.i -sarjaan.
Täytyy sanoa, etten olisi uskonut kuinka paljon on muuttunut mailateollisuudessa viime vuosina muuttunut. Ja ennen kaikkea kehittynyt. En pysty satunnaisena harrastajana sanomaan ovatko kaikki muutokset tosiaan tarpeellisia, mutta kuunneltuani vuosien ajan ammattilaisten jutustelua työkalujen merkityksestä tälläkin saralla on pakko uskoa, että uudet innovaatiot ovat todellakin tulleet tarpeeseen. Loppujen lopuksihan me tavalliset jääkiekon katsojat saamme nauttia paremmista laukauksista ja taitavammista harhautuksista ja sitä myöten paremmasta pelistä.
Kävin paikallisessa urheiluliikkeessä vilkaisemassa Reebokin A.i 9 mailaa ja se teki kieltämättä vaikutuksen. Ja kun vielä jälkeenpäin vilkaisin videon aiheesta ja sain todellisen käsityksen siitä mitä kaikkea maila pitää sisällään niin ei voi muuta kuin hämmästellä. Löytyy alusta loppuun yhtenäinen hiilikuituvarsi (eli kaukana ovat ne ajat kun puulapa lensi tangentin suuntaan varresta), muotoiltu varsiosa (kutsuvat sitä Tactile Griptonite(TM):ksi) joka helpottaa mailan käsittelyä, uusi kevyt lapa ja kaksi kertaa vahvempi nilkkaosa. Toinen asia on sitten se, että tarvitsenko itse satunnaisena harrastajana noin hienoa ja kallista mailaa? En varmastikaan lienee selvä vastaus, mutta jo viikottain pelaavalle tuommoinen maila voi jo hyvinkin olla hintansa väärti olettaen että kestävyys on todellakin luvattua luokkaa.
Joten takaisin sorvin ja tutkimuspöydän ääreen. Koska en todellakaan olisi osannut valita oikeaa mailaa päädyin tekemään mailan valinnan Reebokin sivuilla. Muutamien tietojen syöttämisen jälkeen Sidney Crosby, jolla muuten on tällä hetkellä ihan mukavasti aikaa kertoa mikä on juuri minulle sopiva maila, kertoi että minulle sopivin maila on vähän edullisempi 6k Sickkick III. Tähän varmaan eniten vaikutti se tosiasia, etten ole kovin valmis maksamaan mailasta paljoa yli sataa euroa.
Lopuksi vielä muistutus kaikille siitä mitä voi sattua kun yrittää hienoa temppua:
Ja siinä tapauksessa on syytä ottaa mallia mestarilta itseltään jolla on ainakin työvälineet kunnossa:
Edellisestä kirjoituksesta on kulunut aikaa. Se johtuu siitä, että hektinen syksy vei resursseja melkolailla eikä aikaa kirjoittamiselle liikoja jäänyt. Ja toisaalta, tämä aihe on pitänyt minua otteessani ja päätin etten julkaise yhtään muuta kirjoitusta ennen kuin saan tämän möhkäleen suollettua ulos näppäimistöltä. Ehkä tämän jälkeen taas vähän useammin - ja lyhyemmin. Mutta nyt asiaan, koittakaa jaksaa loppuun saakka.
Tausta
Syksyllä puolentoista viikon aikana kävin kolmessa eri maassa neljässä eri urheilutapahtumassa. Tarkoitukseni olisi tässä kirjoituksessa vertailla noita tapahtumia sekä lajillisten että maakohtaisien erojen suhteen. Luultavasti tästä kirjoituksesta tulee ylivoimaisesti pisin, mitä tässä blogissa olen julkaissut, mutta toivottavasti kestätte mukana, rakkaat lukijat.
Matkustan työkseni. Reissupäiviä ei tule sentään ihan formulakuskien malliin, mutta kohtuullisesti kuitenkin. Tänä vuonna kaiken kaikkiaan 88 kappaletta. Työmatkoilla ei yleensä jää aikaa muuhun kuin työn tekemiseen ja vapaa-ajan matkoilla vaimo yleensä pitää huolta ajankäytöstä. Kuitenkin kuluneet päivät ovat tehneet poikkeuksen ja olen päässyt kurkistamaan vähän myös urheiluareenoille.
Kaiken kaikkiaan marras-joulukuun vaihteen 2,5 viikkoon mahtui 5 peliä, 4 eri areenaa kolmessa eri maassa. Kahden eri lajin, neljän eri sarjan ottelutapahtumaa, joista kolme hyvin erilaista jääkiekko-ottelua ja yksi jalkapallopeli.
Näiden lisäksi kävin vielä muutama päivä myöhemmin katsomassa toisenkin Adlerin matsin (09.12.2011 DEL-liga (Mannheim, Saksa) Adler Mannheim - Hamburg Freezers (2-0)), mutta siitä lienee turha raportoida sillä tapahtumakulku noudatteli ensimmäisen pelin kaavaa:
Sateinen ja sumuinen tiistai-ilta Turussa ei paljoa tarjonnut, mutta sentään SM-liigakiekkoa löytyi kalenterista. Saksalainen kollega innostui lähtemään kiekkomatsiin kanssani, mutta oli kovin huolissaan siitä, että pitäisikö meidän hankkia liput etukäteen ettei jäädä ilman. Koitin epätoivoisesti vakuutella kolleegaani, että TPS:n peleissä ei varsinkaan hallin kokoon nähden mitään valtavaa succeeta ole syksyn aikana nähty mutta vakuutteluistani huolimatta hermostuneisuus oli käsinkosketeltavissa. Kun vihdoin saimme 12€:n (S-etukortilla euron alennus!) liput HK-areenan lipunmyynnistä niin hänkin pystyi rentoutumaan.
Edullisesti kohtuullisille paikoille oli illan parasta antia
Pelin alkuun oli 20 minuuttia aikaa joten päädyimme ottamaan luonnollisesti oluet ennen pelin alkua. 5,50€ vetisestä ja täysin ylikylmästä 0,4 litran oluesta tuntui kohtuullisen kovalta hinnalta. Mutta täytyyhän TPS:nkin jollain elää ettei tarvitse Ruissalon toimistoa lihoiksi laittaa.
Kiipesimme parahiksi yläkertaan kun joukkueet tulivat kentälle. Valot hallissa olivat päällä eikä sisääntuloon liittynyt sen kummempia seremonioita. Tämä vähän ihmetytti allekirjoittanutta, mutta toisaalta miksi vaivautua vain 5010 katsojan takia? Näistäkin ainakin 1000 kausikorttilaista oli selkeästi jättänyt pelin väliin ja arviolta noin 1000 ulkomaalaisopiskelijan kutsuryhmäkin lienee saaneen lippunsa melko edukkaasta, ellei peräti ilmaiseksi. Halli oli siis tyhjä, hiljainen, kolkko ja tunnelmaton.
Turun HK-areena oli lähes näin tyhjä myös pelipäivänä (c) Anssi Koskinen
Peli sinällään tarjosi jotain. Kotijoukkue oli yllättävän hampaaton ja haluton, mutta Kalpa näytti miksi se johtaa liigaa melko ylivoimaisesti. Peli oli sujuvaa, kiekkokontrolli vastustamatonta ja viimeistely tehokasta. Kalpan esityksen ansiosta sentään rahoilleen (12€) sai kohtuullisen vastineen. Alla olevasta koosteesta näkee ottelun varsin hienot maalit sekä taustalla tyhjähkön HK-areenan.
Kalpa latoi ja TPS otti ottelun toivottavasti oppitunnin kannalta
Hallista ulos lähti melkoisen hiljainen ja aneeminen väkimassa sateiseen marraskuun iltaan. Ei turhaan ihmetellä ja kirota näitä synkkiä marraskuun tiistai-illan vääntöjä.
Palattuani kotiin Saksaan oli aika siirtyä lajista toiseen eli jalkapalloon. Kalenteriin oli laitettu kakkos-Bundesliigan ottelu KSC - Aachen eli käytännössä jumbofinaali. Pyysin firmastani VIP-liput koko perheelle, jotta ottalunautinto ei jäisi ainakaan olosuhteista kiinni. Keli kun näillä leveysasteilla marraskuun lopussa voi olla mitä tahansa +15 asteen ja lumisateen välillä. Tällä kerralla myös sää oli suotuisa auringon helliessä katsojia ja lämpötilan tavoitellessa 10-plusasteen rajaa.
VIP-lipt käsissä kohti matsia
Saavuimme paikalle vajaa tunti ennen ottelun alkua, sillä tarjoilu alkoi VIP-tiloissa silloin. Turvatarkastus stadionalueen portilla oli melko pinnallinen vaikkakin tytärtemme pienet selkäreput kiinnostivat tarkastajia hämmästyttävän paljon. Käveltyämme portilta stadionille löysimme VIP-tiloihin osoittavat kyltit ja astuimme hissiin noustaksemme katsomon yläosaan. Yrityksemme VIP-tila on kohtuullisen kokoinen ja hyvällä sijainnilla. Peliä pystyi seuraamaan mukavasti joko sisältä tai sitten välittömästi tilan vieressä olevilta istuimilta. Me kuten kaikki muutkin päädyimme ulos peliä katsomaan, olihan tarjolla lämpimiä fleece-vilttejä sekä tarjoilua katsomoon.
Näkymä VIP-katsomosta oli kohtuullinen
Pelin alkupuolella tunnelma Wildparkissa oli kohtuullisen mukava kotijoukkueen kannattajien pitäessä huolta metelistä. Laulu raikasi ja olut virtasi vaikka peli alkoikin jo kello 13.00. VIP-aitiossa virtasi oluen lisäksi myös hehkuviini ja jälkikasvun käsittelyssä limppari. Lasten hämmästys oli melkoinen, kun vartin pelin jälkeen VIP-emäntä tuli kyselemään että mitähän juotavaa arvon VIP-vieraille saisi olla. Kysyvä katse vanhempia kohti ja hyväksynnän jälkeen olikin sitten Fantan vuoro. Toisella puoliajalla ei sitten enää vanhemmilta hyväksyntää kyseltykään.
KSC:n kannattajia laulatti vielä ottelun alussa
Pelin taso oli suhteellisen heikko ja kohtuullisen kotijoukkueen kannatuksen hiljensi melko tehokkaasti vierasjoukkueen 2-0 voitto, joka ajoi kotijoukkueen kohti putoamista ja sitä kautta käytännössä konkurssia. KSC:n taloudellinen tilanne on sen verran huono, että kolmosbundesliigan tulorakenteella tuskin irtoaa enää lisenssiä. KSC on jo käyttänyt valmentajanvaihtokortin eikä apua heikkoihin esityksiin ole tuntunut löytyvän mistään. Viime kausi päättyi täpärään säilymiseen, mutta nyt vain ihme voi pelastaa seuran.
Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että silloin tällöin on kyllä mukava käydä urheilutapahtumassa VIP-vieraana. Tarjoilu pelasi mukavasti, paikat olivat loistavat ja perhekin viihtyi oikein mukavasti. Jos tämän paketin olisi joutunut omalla rahalla kustantamaan niin meidän perheen kustannus olisi ollut 360€. Sen rahan arvoinen tämä tapahtuma ei missään nimessä ollut.
Työreissu vei sitten seuraavalla viikolla Tukholmaan Lufthansan siivin. Olin tiennyt tämän reissun tulosta jo pitemmän aikaa ja todennut että Djurgården pelaa tuona iltana Hovetissa MODO:a vastaan. En ollut täysin varma ehdinkö työkiireiltä peliin mutta päivän edetessä selvisi että pelille jää hyvinkin aikaa.
Hotellihuoneessa menin nettiin aikomuksenani ostaa lippu illan matsiin. Mutta sepäs ei onnistunutkaan koska en satu omistamaan ruotsalaista pankkitiliä. Pienen pähkimisen jälkeen pyysin hotellin vastaanotosta apua lipunmetsästykseeni. Ystävällinen Scandic Malmenin respa teki kyllä kaikkensa, mutta lopputulos oli se, että hallia kohti oli lähdettävä ilman lippua.
Onneksi hallin nurkalle päästyäni vastaan tuli paras kaverini Vladko, jolla oli povitaskussa nippu lippuja. Vähän pohdin, että uskaltaako Vladkolta lipun ostaa ettei käy hallin ovella ohraisesti, mutta edullinen hinta houkutti. Vladko kertoi saaneensa lippuja joukkueen sponsorilta eikä minulla ollut luonnollisesti mitään vaikeuksia olla uskomatta Vladkon kertomusta. 300SEK arvoinen lippu vaihtoi omistajaa 200SEK:lla eli noin 22 eurolla. Oikean hinnan ollessa siis noin 33 euroa. Lippu kelpasi ovella.
Hallille päästyäni huomaisin aikaa olevan reippaasti olueen, jopa pariin. Oluet jäivät kuitenkin tässä vaiheessa yhteen sillä hinta oli 59SEK eli vajaan 7 euroa. Enkä kysellyt oliko kyse ruotsalaisesta mellanölistä vai ihan oikeasta oluesta. Maistui rankan työpäivän jälkeen ihan hyvältä joka tapauksessa.
Hovet valmiina illan otteluun DIF-MODO
Jo pelaajien astuessa kaukaloon tuli selväksi, että tunnelma hallissa tulee olemaan jotain ihan muuta kuin aiemmissa tapahtumissa. Fanikatsomo lauloi ja tanssi koko ottelun, vaikka MODO johti ottelua alusta loppuun saakka ja meni pahimmillaan toisen erän alussa jo 0-4 johtoon. Kellon lyömistä jouduttiin odottamaan pitkälle, lähes ottelun puoleen väliin saakka, mutta kun se löi niin juhla oli valmis jatkumaan.
Klockan slår on DIF:n maalilaulu
Kiri ei auttanut, vaan vieraat veivät pisteet mennessään. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä NHL-varaus Mika Zibanejadin pelaavan livenä. Mika ei ollut ihan parhaimmillaan pelin alkupuolella (kuten ei koko joukkuekaan), mutta paransi ottelun loppua kohti ollen lopulta ehkä jopa DIF:n paras pelaaja. Miehellä voi olla tulevaisuutta NHL:ssä.
DIF:n fanien kannatusta parin vuoden takaa - tilanne ei ole parissa vuodessa muuttunut.
Kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan loistava tapahtuma, mutta lompakko ei kyllä kestäisi kovin montaa matsia kaudessa ainakaan normaaleilla lipunhinnoilla.
Otteluruuhkan kliimaksi oli sitten kotinurkilla Mannheimissa. 18€ lipun kohtuulliselle istumapaikalle sai kätevästi hankittua netistä ja ne oltaisiin postitettu samaan rahaan ihan kotiin saakka, mutta koska hommasin lipun pelipäivänä niin nouto tapahtui hallin lipunnoutopisteestä. Helppoa ja kätevää.
Kotoa on matkaa Mannheimin SAP-areenalle vajaat 40 kilometriä ja sen voi taittaa näppärästi joko autolla tai lähijunalla. Valitsin lähijunan, sillä tiesin kokemuksesta oluen maksavan hallilla 3 euroa. Hyvä valinta.
SAP-areena on tyylikäs ja moderni monitoimiareena (Hubert Berberich)
Junan lähestyessä Mannheim-Rangierbahnhof-asemaa (jota muuten ei enää tätä kirjoitettaessa ole olemassa vaan sen on korvannut aivan hallin kylkeen tehty uusi asema nimeltä Mannheim ARENA/Maimarkt) kuului junan kaiuttimista ensin normaali kuulutus seuraavasta asemasta. Tätä seurasi kotkan (der Adler = kotka) kirkaisu ja kehoitus kaikkia Adlerin kannattajia hyppäämään ulos junasta. Melko tyylikästä, sanoisin.
Muutaman minuutin kävely hallille ja tosiaan lippujen nouto ja ovista sisään. Ensimmäisenä vastaan tulee Adlerin fanituotekauppa josta mukaan tarttui kummipojalle joululahja, toivottavasti kelpasi.
Portaita pari kerrosta ylöspäin ja olutta koneeseen. Yksittäin ostettuna siis sen 3€ mutta paljousalennuksella sai 4 kappaletta hintaan 11€. Vaihtoehtoisesti pala pitsaa tai sämpylä makkaralla ja olut 5,50€. Kohtuullisen kohtuullista. Ja oluenhan ja syötävän saa viedä myös katsomoon, luonnollisesti. Mutta jätetään nyt luettelematta loput oluenostokerrat.
Katsojia lämmiteltiin illan peliin esittämällä Adlerin kausitrailer joka itsessään on melko näyttävä ja hyvin tehty. Joka ottelussa katsojat muistavat pitää erityistä meteliä kohdassa, jossa Denis Reul taklaa Audin rusinaksi ja pyörittelee viileästi silmiään tapahtumalle.
Adler Mannheimin teaser-video kaudelle 2011-2012
Pelaajat tuodaan yleisölle halli pimeänä raskaan musiikin säestämänä. Meteli ja valoshow on melkoinen ja yleisö tykkää.
Pelaajien sisääntulo on melko värikäs kokemus Mannheimissa.
Peli itsessään on yleisesti ottaen DEL-liigassa siedettävää. Vauhti jonkinverran hitaampaa kuin SM-liigassa ja taklauksia ei juurikaan näy. Pelaajat koostuvat melko pitkälti saksalaisista sekä vahvistuksina on pääosin AHL:ssa uraansa luoneita pelaajia. Monilla vahvistuksilla on alla jokunen NHL-matsi, mutta on mukana myös joitakin ihan mainittavankin NHL-uran tehneitä veteraaneja jäähdyttelemässä kuten Adlerin maalivahti Fred Brathwaite.
Peli valmis alkamaan - sekä kentällä että katsomossa.
Tämä kansainvälisen ottelukierrokseni tapahtuma oli ainoa joka päättyi kotijoukkueen voittoon. Muutenkin Adlerilla on kausi mennyt melko mukavasti, josta parhaiten kertoo tietenkin sarjataulukon kärkipaikka. Vaikka ottelut ovat melko hyvällä prosentilla olleet loppuunmyytyjä ei tässä sunnuntai-illan väännössä hallissa ollut "kuin" reilut 8000 katsojaa. Mutta sekin on melko hyvin jalkapallohullussa maassa.
Yhteenveto
Maassa maan tavalla, kuten sanonta ja otsikko kuuluu. Marraskuinen tiistai-ilta Turussa oli hyvinkin suomalainen jääkiekkotapahtuma kaikkine "oireineen". Sitä en jäänyt kaipaamaan eikä se johtunut siitä että olisin elämässäni nähnyt liikaa SM-liigaotteluita. Tapahtuma oli vain kaikin puolin vaisu eikä pelin tasokaan päässyt liiaksi nousemaan, kiitos kotijoukkueen.
Jalkapallo Euroopassa on aina parasta paikanpäällä. Tosin ilman VIP-lippuja KSC:n ottelun parasta antia olisi ollut auringonpaiste. Fanit jaksoivat pitää jonkinlaista tunnelmaa vastustajan ensimmäiseen maaliin saakka mutta lukuisat tappiot näkyivät myös faneissa - joukkueesta puhumattakaan. Itselle tapahtuma jäi melko kliiniseksi johtuen VIP-lipuista ja -paikoista, mutta silmillä pystyi aistimaan tietynlaisen pysähtyneisyyden sekä stadionilla että seurassa. Kaikki odottavat romahduksen tapahtumista.
Tukholma on tunnetusti kallis paikka, mutta jos unohtaa rahan hetkeksi ja keskittyy nauttimaan tunnelmasta ja jääkiekosta, niin kierroksen paras anti oli ehdottomasti Hovetissa. Itse pelin ja tuotteen taso on kieltämättä Ruotsissa tuon yhden pelin perusteella ainakin kohdillaan, vaikka toisenlaisiakin tarinoita on Suomessa kuultu. Ehkä hifistelytasolla peli todellakin on SM-liigassa keskimäärin parempaa kuin Elitserienissä, mutta näissä yksittäisissä tapahtumissa tilanne oli päinvastainen. Ja kuinka pitkä matka SM-liigassa onkaan vielä yleisön viihtyvyyden saamiseksi samalle tasolle edes Ruotsin kanssa, Saksasta puhumattakaan.
Adlerin peli täyttää olosuhteiltaan vaativimmankin fanin toiveet. Stadion on uusi, videokuutiot ja muut viihdykkeet kunnossa. Tarjolla on edullista syötävää ja juotavaa jonka saa viedä mukanaan katsomoon. Tupakallekaan ei nikotiininhimoisten tarvitse mennä ulos saakka vaan riittää kun kävelee portaikkoon jossa tupakointi on sallittua eikä se häiritse siellä muita. Fanit lauloivat ja kannattivat ja seura on panostanut merkittävästi audiovisuaaliseen tuotantoon. Vain pelin tasossa jäädään jälkeen Suomea ja Ruotsia. On merkittävää, että Adler kerää noin 10000 katsojakeskiarvon. Tuo lukumäärä on melko kunnioitettava katsojamäärä ihan missä tahansa sarjassa (NHL:n ulkopuolella) mutta varsinkin potkupalloon keskittyvässä Saksassa. Buumi on kova ja sitä auttaa luonnollisesti se, ettei Mannheimilla ole omaa jalkapallojoukkuetta pääsarjoissa.
Myös tämä intro-video kertoo Adlerin panostuksesta audiovisuaaliseen puoleen
Mihin haluaisin sitten mennä uudestaan? Jos rahaa ei täytyisi ajatella, niin Djurgårdenin peliin haluaisin mennä uudestaan ja sen ehkä teenkin mikä aikataulut niin sallivat. Jos taas ottaa vähän lompakkoakin huomioon, niin katse kääntyy Mannheimin suuntaan. Hinta/laatu-suhde oli kuitenkin paljon parempi kuin Turussa vaikkakin pelin taso ei aivan samaan ylläkään.
Ehkä tällä kaudella täytyy vielä käydä katsomassa yksi oikeakin Bundesliigaottelu. Lähin paikka olisi Sinsheim jossa Hoffeinheim pelaa kotiottelunsa. Matkaa sinne on reilut 40 kilometriä. Mutta Hoffenheimin otteluissa ei myydä olutta...
