Viime päivinä keskustelu on ympäri median pyörinyt jääkiekkoväkivallan ympärillä. On turha linkittää kaikkien bloggaajien kirjoituksia, sillä niitä on yksinkertaisesti aivan liikaa.
Joten yksi lisää ei tunnu missään.
En vieläkään ole ymmärtänyt sitä, mikä tässä on vaikeaa ja ihmeellistä. Kiekossa puhutaan kaikennäköisistä koodeista, "sitä saa, mitä tilaa" mantraa on hoettu niin paljon että toimittajien näppäimistön kirjaimet ovat varmasti jo kuluneet näiden kirjainten osalta. Puolustellaan tappeluita ja tappelijoita, argumentteina yleensä lopulta on fraasi "ne ovat aina kuuluneet lajiin". Lisäksi vedotaan siihen, että tuomarit eivät tilanteeseen reagoineet tai eivät tilannetta huomanneet, niin täytyy ottaa oikeus omaan käteen ja vähän kouluttaa mokomaa koiruuksien tekijää.
Jos tappelut ovat aina kuuluneet lajiin nimeltä jääkiekko, on jääkiekossa ollut sitten aina ongelma. Jatkoajan toimittaja Markus Komi pääsi jo melko lähelle oivallusta, jääden kuitenkin siitä vielä yhden ajatuksen juoksun. Tolppalaukaus siis, mielestäni.
Lehkonen oli Komin haastattelussa todennut, että törkeästä tempusta ei saa kuitenkaan kuin vitosen, jolloin on ihan paikallaan käydä vielä myllyttämässä kaveria kaupan päälle. Eli sanoma oli selvä: kannattaa teloa vastustajan paras pelaaja pois koska sanktio on pieni rikkeeseen nähden. Kolumnissa Komi selvästi hyväksyi ajatuksen juoksun ja yhtyi Lehkosen näkemykseen.
Ei olisi vaatinut enää paljoa miettiä sitä tosiseikkaa, että mikäli rangaistukset koetaan pieniksi, niitä pitää suurentaa. Ensiksi pitäisi siis nostaa isojen rangaistusten minuuttimääriä viidestä ylöspäin. Toiseksi, kurinpidon pitää rankaista törkeistä vahingoittamisista tai vahingoittamisyrityksistä kovemmin. Peli, tai pari ei selvästi riitä. Ja samanlainen linjaus sitten tappeluihin jotta "kouluttaminen" saadaan myös loppumaan.
Sivistyneeseen yhteiskuntaan ei vain yksinkertaisesti kuulu oman käden oikeus vaan toimiva oikeusjärjestelmä, jollainen on ollut käytössä jo antiikin Kreikasta lähtien. Paikoin jopa ennen sitä.
Tuo itselle käytännönläheisempi laji, salibandy, tarjotkoon vertailukohdan. Rangaistusasteikko on ottelun tuomaristolla käytännössä sama kuin jääkiekossa, pienin vivahde-eroin. Kuitenkin siten, että minuuttimäärät ovat samat. Salibandyssä ei tapella. Käytännössä ei ikinä. Tämä ei vaadi siis kovempia rangaistuksia, vaan erilaista ajatusmaailmaa - sekä pelaamista ilman haarniskaa. Se kun sattuu ihan oikeasti, kun ottaa iskun vastaan päähän ilman kypärää.
Jääkiekon lajina on todellakin syytä alkaa mennä itseensä. En todellakaan ole ihan varma haluanko jatkossa viedä tyttäriäni jääkiekkopeliin, mikäli on olemassa mahdollisuus, että isä joutuu selittämään tappelua tytöille. Tai sitä miksi setä makaa jäällä liikkumattomana lyötyään päänsä laitaan.
Ja silloin tullaan sen perimmäisen kysymyksen äärelle, että kuka lopulta lajin maksaa. Se olen osaltani minä, sekä katsojan että omalla kohdallani myös työelämäni kautta. Ja jos minä sekä kaltaiseni alamme harkita kiekko-otteluiden mielekkyyttä, niin rahavirta pienenee. Ja tästä eteenpäin jokainen osaa varmasti arvata, mihin se johtaa.
Salibandyssä on muuten tehty jo merkittäviä parannuksia esimerkiksi VIP-toiminnan ja yritysvieraiden suhteen. Sama ikkuna on auki myös muille sisäpeleille sekä jalkapallolle.
Roomakin sortui omaan ylimielisyyteensä - toivottavasti jääkiekolle ei käy samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti