torstai 30. marraskuuta 2017

Vastine Aamulehdelle



Viitaten toimittaja Lauri Lehtisen kolumniin Aamulehdessa, Sporttia ja urheilua päätti tarttua härkää sarvista ja vastata Lehtisen kolumniin. Ensin kannattaa lukea Lehtisen kolumni tästä ja sitten vasta lukea alla oleva vastine.


Maksaisitko Aamulehden lukemisesta? Minä en – Aamulehti kirjoittaa kuolettavan tylsästi

Kolumni: On suuri sääli, mikäli Aamulehti ei kykene kirjoittamisen ohessa viihdyttämään lukijoitaan.


Kun istuin tiistaiaamuna keittiössä ja luin Aamulehdetä, ajatus pulpahti mieleen. Eikä ensimmäistä kertaa viime viikkoina.

Maksaisinko tämän lehden lukemisesta täyden hinnan? kysyin itseltäni. Ollakseni rehellinen, vastasin nopeasti: en, en maksaisi.

Mielestäni paikallislehden viihdearvo koostuu toimittajien, kirjoitustavan ja toimituksen toimittamien lehtien viihdearvosta.

Aamulehti reputtaa monet näistä mittareista. Jopa paikalliskilpailija Tamperelainen on näin marraskuussa kiinnostavampi kokonaisuus.

Toimittajat:

Aamulehden, ja erityisesti urheilusivujen, lukijat ovat saaneet nauttia viime vuosina Suomen kuumimmista ja vetovoimaisimmista lehdentekijöistä – toimittajista, joiden tekstejä kaikki haluavat lukea.

Jorma Pokkinen, Santtu Silvennoinen, Elina Paasonen olivat viihdepakkauksia tuotteen sisällä. He huusivat lehtien sivuilla: "Lukekaa minua!"

Nyky-Aamulehdellä on kyllä taitavia pelaajia.

Esimerkiksi Lehtinen, Aalto, Gynther ja Kares ovat paperilla A-kategorian toimittajia nykypäivän meidaan. On palkintoja, hurjia artikkelimääriä ja MM-kisaedustuksia. Yksikään heistä ei kuitenkaan tällä hetkellä loista sivuilla, ei huo'u intohimoa tai valovoimaisuutta.

Haluaisin elää maailmassa, jossa elämänsä tarinaa kirjoittava Lehtinen myy irtonumerot loppuun. Nykymaailma ei ole vielä siihen valmis.

Aamulehdestä on hyvin vaikeaa löytää myöskään räiskyviä persoonia. Särmikkäimmät sepät, elokuvakriitikko Eronen ja palkittu Otsamo, ovat taantuneet. Ei hyvä.

Kirjoitustapa:

Aamulehden tylsyydestä ja konemaisesta kirjoitustavasta on puhuttu vuosikaudet. Monelle tylsä on sanana synonyymi Jussi Tuulensuulle tai/ja Aamulehdelle. Minusta yleistys on typerä.

Aamulehti kirjoitti esimerkiksi Jouko Jokisen alaisuudessa todella viihdyttävääkin tarinaa ja Jokisen sekä Tuulensuun aikakausina kirjoitustapa on ollut useimmiten selkeä, tunnistettava ja se on saanut toimittajistaan parhaan irti. Vihaat uutta ulkoasua tai et, selkeys teki Aamulehdestä luotettavan kumppanin.

Nyt tilanne on toinen. Tuulensuu vaikuttaa muokanneen Aamulehden kirjoitustapaa useampaan otteeseen jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana, eikä selkeää konseptia ole ollut helppoa havaita.

Kuten jo aiemmin käytiin läpi, kirjoitustapa ei myöskään ole nostanut yksilöitä esiin. Kun Johanna Vehkoo lähti Tampereelta Long Play:n, hänestä tuli uusi vapahtaja. Long Playssa ja myöhemmin Ylen Valheenpaljastajana vuodet ovat tuoneet menestystä ja palkintoja.

Aamulehti on siis kehittänyt toimittajia, muttei ole saanut heistä parasta irti. Vehkoon tapauksessa hedelmät kerätään nyt maailmalla.

Mitä Aamulehden kirjoitustavan luomaan tunteeseen ja intohimoon tulee, voidaan kysyä, mikä tunne ja intohimo?

Aamulehden toimittajisto ehdottomasti yrittää toimituksessa, siitä ei ole kyse. Näppäimistöpainallusten raivokkuus, puhelut, sanankäyttö, sanavalintojen päättäväisyys ja nopeus, suoraviivaisuus, toimituksen yleisilme... Monet asiat kuitenkin osoittavat, että Aamulehdestä ei löydy tunteiden paloa. Suurin osa vastuusta menee päätoimituksen piikkiin.

Tilanne muuttunee talven kuluessa, mutta se ei lohduta maksanutta lukijaa sateisena marraskuun aamuna. Kotona netistä voi sentään lukea Ilta-Sanomia.

Lehdet: 

Aamulehti on pystynyt luomaan kiinnostavan tuotteen viime vuosina ja tänä alkukautena tuottamalla pirusti lehtiä. Nyt lehti on neljän päivän julkaisuputkessa.

Toimittajat eivät ole onnistuneet nostamaan tasoaan niissä lehdissä, joiden merkitys on ollut korkeimmillaan. Viime viikon kolme niin sanottua erikoisnumeroa olivat vaisuja esityksiä.

Ja Aamulehti on viime vuosina osoittanut kykenevänsä toimimaan aivan erilaisella tavalla – viihteenkin näkökulmasta – juuri näissä "isoissa lehdissä". Esimerkiksi Jokisen Aamulehden ja Kari Vainion Turun Sanomain vertailussa viihdyttävämpiä tekstejä en hetkeen muista lukeneeni.

Nyt tuo turbovaihde on pysynyt piilossa.

Jaan positiivista palautetta Aamulehden Morolle, joka on Tampereen olosuhteet huomioiden erittäin laadukkaalla tasolla. Moron viihdyttävyys ei kuitenkaan poista muita puutteita.

Aamulehden syvimpänä tehtävänä on toimittaa juttuja Tampereelta, mutta lehti on samalla osa meidaviihdebisnestä, joka maksaa toimijoiden palkat. Aamulehti parantaa varmasti tasoaan kevään lähestyessä, mutta miten käy viihdearvon?

Olisi sääli, mikäli näin kovatasoinen lehti ei kykenisi toimituksellisen työn ohessa myös viihdyttämään lukijoitaan.