Mistään muustahan ei jääkiekkomaailmassa Suomessa ole viime päivinä puhuttukaan kuin SBA-casesta. Siis siitä Semir Ben-Amorin suorittamasta takomisesta Ville Peltosen päähän.
Viimeistään Iltasanomien julkaiseman videon jälkeen ei pitäisi olla mahdollista kenenkään väittää etteikö käskytystä olisi tapahtunut.
Tällöin jopa suuremmassa vastuussa teosta on päävalmentaja Lämsä. Jos valmentaja hyväksyy, kannustaa ja jopa pakottaa tuollaisiin tekoihin, on hänen myös kannettava vastuu. Tätä mieltä on (onneksi) ainakin myös liigan kilpailutoimenjohtaja, entinen liigatuomari, Arto I. Järvelä.
Lämsän toimitsijakiellon tulee olla pitempi kuin Semir Ben-Amorin pelikiellon. Ja SBA:n pelikiellon tulee kestää vähintään jouluun.
Ja mikäli toimitsijakieltoa ei liigan puolesta Lämsälle tule, Jokereiden tulisi erottaa valmentajansa. Oikeastaan Jokereiden tulisi erottaa päävalmentajansa joka tapauksessa. Ja mikäli näin ei tapahdu, hyväksyy myös Kekäläinen ja Harkimo tämänkaltaisen toiminnan.
Vielä kommenttina niille kaikille (mm. Kalervo Kummola), jotka sanovat ettei poliisin tai oikeastaan kenenkään muun pitäisi puuttua kaukalossa tapahtuneisiin asioihin. Miksi kaukalossa saisi tahallisesti ja tarkoituksellisesti vahingoittaa toista ilman pelkoa normaalin yhteiskunnan rangaistuksista. Saako toisen pelaajan tappaa kaukalossa ilman yhteiskunnan langettamaa rangaistusta? Millä tavalla jääkiekko on erillään normaalista yhteiskunnasta?
Niin, ja mistä Jokerit saa uuden päävalmentajan vain muutama päivä ennen kauden alkua?
Mielipiteitä urheilusta, erityisesti jääkiekosta. Joskus on vähemmän asiaa, useimmiten kuitenkin enemmän.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Penalttia
Tunnisteet:
ben-amor,
erottaminen,
irrallaan,
jokerit,
jouluun saakka,
kummola,
käskyttää,
lämsä,
pelikielto,
sba,
sm-liiga,
valmennus,
ville peltonen,
yhteiskunta
maanantai 3. syyskuuta 2012
Money, money money
Tuomareiden arvostelu kuuluu lähes jokaiseen urheilulajiin. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Viimeisimmän kritiikin salibandyn tiimoilta on nostattanut liigaerotuomareiden palkkioneuvottelut, joista kirjoitti mm. Tuomo Reponen Jatkuvaa syöttöä-blogissa. Hauskaa sinällään, että kerrankin ei valiteta vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä.
Mietin muutaman päivän kirjoittaako vastinetta tuohon melko raflaavaan tekstiin ja jos kirjoitan niin mistä lähtökohdasta. Eilen illalla tulin siihen tulokseen Pääkallo-sivuston jatkettua aihetta, että peliin on puututtava - siksi irvokkaita yleistyksiä, harhaluuloja sekä totaalisia väärinkäsityksiä esiintyi sekä molemmissa kirjoituksissa että varsinkin kommenteissa.
Koska Salet (Salibandyn liigaerotuomarit ry) eikä käytännössä kukaan yksittäinenkään erotuomari halua (ymmärrettävästi) kommentoida keskeneräisiä neuvotteluita, ajattelin "erotuomari evp" -ominaisuudessa hieman valottaa taustoja. Josko vaikka joku niitä täältä lukisi ja miettisi sitten asioita uudestaan uudesta näkökulmasta.
Omasta taustastani sen verran, että itsellä ei rahkeet riittäneet nousta tuomariksi absoluuttiselle huipputasolle. Kykyjen puolesta arvion saa tehdä joku muu, mutta omasta puolestani voin sanoa, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt edes pitämään vaadittua kuntotasoa yllä. Puhumattakaan siitä, että olisi voinut seurata (mielellään paikan päältä) tarpeeksi huippusalibandyä ja tämän lisäksi vielä viheltämään määrällisesti tarpeeksi alempia sarjoja ollakseen valmiina huipulle. Vyöltä löytyy 4 ykkösdivarin matsia sekä saman verran naisten liigapelejä. Hengissä selvisin, kuitenkin. Ja ainakin toistaiseksi voin sanoa, että ura loppui omalla huipulla (viimeisin vihelletty ottelu Ruskeasuolla M1-matsi syksyllä 2010). Sitten työelämä vei toiseen maahan, jossa salibandyä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata kovin vahvaksi lajiksi.
Mutta asiaan. Ensinnäkin on täysin turhaa verrata pelaajia tässä yhteydessä erotuomareihin. Molemmat neuvotelkoot omat sopimuksensa ja pitäkööt huolta omista asioistaan. En minäkään työelämässä mene sanomaan pomolleni että haluan saman palkan kuin toisen osaston kollega. Menen sanomaan, että haluan korkeamman palkan koska olen mielestäni sen arvoinen. Ja sitten on perusteluiden syytä olla kunnossa, muuten ei sitä palkankorotusta tipu. Ja toisaalta taas on pomon (tässä tapauksessa Salibandyliigan) asia arvioida olenko sen korotuksen arvoinen ja mitä seuraa siitä jos korotusta tai muunkaltaista sopimusta ei saada aikaan. Olenko sen jälkeen enää motivoitunut? Voisiko pomo motivoida minua jollain muulla tavalla? Yleensä työntekijä (tai erotuomari), joka ei ole motivoitunut ei myöskään suorita parhaalla mahdollisella tavalla. Liigatuomarit kokevat olevansa aliarvostettuja (rahallisesti) ja siksi heille pitäisi heidän mielestä maksaa enemmän. Joko siis heille maksetaan enemmän, tarjota jotakin muuta joka heitä tyydyttää tai sitten heille täytyy perustella miksei heille makseta enempää. Ja tuo perustelu on tehtävä sillä tavalla, että liigatuomarit sen perustelun pystyvät hyväksymään. Minä henkilökohtaisesti pystyn hyväksymään pomon kieltäytymisen palkankorotuksesta esimerkiksi sillä perusteella, että yritys tekee tappiota.
Salibandytuomarointi huipputasolla (miesten ja naisten liiga sekä miesten ykkönen) ei ole enää pelkkä harrastus. Samoin kuin ei ole pelaaminenkaan tuolla tasolla. Salibandyyn käytetyt tunnit ovat huipputuomareilla todella merkittäviä.
Lähtökohdista on syytä muistaa, että pelaajan ura alkaa noin 10-vuotiaana ja huipulle päästään noin 20-vuotiaana. Suurin osa pelaajista lopettaa ainakin huipputasolla päälle 30-vuotiaina. Tuomariura ei voi alkaa ennen kuin on täyttänyt 15 vuotta. Huipulle pääsee keskimäärin päälle 30-vuotiaana eli siinä vaiheessa kun pelaaja on jo ripustanut tai ainakin ripustamassa mailaansa kaulaan. Absoluuttinen totuus tämä ei tietenkään ole, mutta pysykää nyt matkassa. Kyllä te pointin ymmärrätte, eikö?
Elämä ikävuosien 20-30 välillä on melko erilaista kuin välillä 30-40 vuotta. 20-30 ikävuoden välillä pääsääntöisesti opiskellaan ja/tai tehdään töitä, harrastetaan, ehkä seurustellaan ja hengaillaan kavereiden kanssa. Ripeimmät ehkä alkavat perustamaan perhettä. 30-40 ikävuosien välillä käydään töissä, ollaan naimisissa, kasvatetaan lapsia ja tehdään uraa. Kun tähän 30-40 ikävuoden väliin yhdistetään vielä huippuerotuomarointi, ollaan jo mielenkiintoisessa yhtälössä. Miettikää niitä satoja tunteja, jotka huipputuomarit ovat poissa perheidensä ja lastensa luota joka kausi, jotta liigaa saadaan pelattua. Selkeä vähemmistö pelaajista kuitenkin joutuu uhrautumaan näiden asioiden suhteen vaikka heitäkin toki jonkin verran on. Todellinen hatunnosto heille, sekä pelaajille että tuomareille.
Käyttääkö huippuerotuomari sitten paljon aikaansa salibandyyn vai onko huippuerotuomarointi vain kypsien hedelmien poimimista eli palkkioiden nostamista kerran viikossa? Vastaus on yksiselitteinen: aikaa palaa moninkertaisesti verrattuna itse ottelutapahtumaan kuluvaan aikaan.
Huipputuomarin kausi alkaa välittömästi vanhan kauden päätyttyä. Jotta selviää läpi kuntotesteistä (joita käsittääksen liigatuomareille järjestetään tätä nykyä 2 tai 3 kertaa kaudessa) täytyy olla jatkuvassa hyvässä fyysisessä kunnossa. Kokemuksesta tiedän, että tähän ei riitä se, että käy kesällä juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Juoksulenkkejä (min. 1h/kerta) täytyy tehdä vähintään 4-5 kertaa viikossa läpi vuoden jonka lisäksi omatoimista harjoittelua, erityisesti jalkojen lihaskunnon parantamiseksi, on suotavaa tehdä säännöllisesti. Lisäksi on käytettävä aikaa sekä peli- että kilpailusääntöjen opiskeluun, sääntöjen soveltamisen opiskeluun unohtamatta PeliMaailman ja KisaMaailman sääntöjä. Lisäksi on osattava toimitsijaohjeet sekä divari- että liigaotteluihin liittyvät erityismääräykset (ns. sarjamääräykset).
Ja itse kouluttautumisesta puhumattakaan, huipputuomarit viettävät vuodessa muutaman viikonlopun Eerikkilän urheiluopistolla koulutettavana. Silloin ollaan jo öitä pois kotoa eikä illanviettoon todellakaan kuulu Forssan makkaramarkkinat.
Ja mitä tulee itse ottelutapahtumaan, niin se on todellakin muutakin kuin 2h matolla seisoskelua. Jo pelkästään säännöt edellyttävät, että tuomareiden on oltava paikalla ottelutapahtumassa tunti ennen ottelun alkua. Käytännössä paikalla ollaan, varsinkin matkapeleissä, vähintään 1,5h ennen tapahtuman alkua. Tämä siksi, että matkan aikana tuleviin yllättäviin tilanteisiin (esim. auton hajoaminen) on varauduttava. Lisäksi ottelun jälkeen on otteluvalvojan palautetilaisuus ja suihkussakin on tapana käydä. Itse ottelutapahtuma siis vie vähintään 4 tuntia. Ja matkustus päälle.
Paljon on väännetty peistä myös matkakulukorvauksista sekä päivärahoista. Näitä ei todellakaan tule nyt sekoittaa tai laskea mukaan tuomaripalkkioihin. Matkakulukorvaukset ovat korvauksia, eivät palkkioita. Näistä maksetaan polttoaineet, vakuutukset, autoverot, huollot sekä auton arvon aleneminen. Päivärahat taas ovat tarkoitettu niiden kulujen kattamiseen, joita syntyy siitä että ollaan pois kotoa. Eli kun käydään siellä ABC:lla syömässä se 15 euron buffeepöytä pariin kertaan. Jos matkaa ottelupaikkakunnalle on vaikka 200km menee matkoihin helposti 4 tuntia. Ja kun se yhdistetään otteluun kuluvaan aikaan tulee yhteisajaksi 8 tuntia. Silloin on syytä sitä pastaa tuomarinkin tankata pariin kertaan että jaksaa. Niin ja hartsportit päälle.
Nykyinen korvaus on siis 160 euroa ottelulta. Jos sen jakaa neljällä tunnilla saadaan tuntipalkaksi 40 euroa. Miinus verot, luonnollisesti. Niitä ei edes voi kiertää liigatasolla vaikka näin on jossakin kommenteissä väitetty tehtävän. Maksu hoidetaan keskitetysti verokorttia vastaan. Sivutulokortilla nettopalkaksi jää noin 20 euroa tunnilta. Toki parempi kuin keskivertoduunarin palkka, mutta sitä "hyvää" palkkaa maksetaankin vain kahdelta tunnilta. Ei koko kuulta.
Ja onhan tuomaroinnista myös kuluja. Käsittääkseni huipputasolla tuomariasu tulee "viran puolesta", mutta kenkiä, pillejä ja hikinauhoja ei osta kukaan muu kuin tuomari itse. Ovat toki verovähennyskelpoisia. Lisäksi jokainen koulutus sekä kurssi maksaa ja lisenssikin täytyy ostaa. Vakuutuksetkin on syytä olla kunnossa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta kun jalka murtui kesken Suomen cupin finaaliottelun (juujuu, haastajafinaali mutta kuitenkin).
Paljon on huudeltu myös "rakkaudesta lajiin"-kommentein palkkioiden perään. Nykyisellään ja myös ainakin vähän korotetuin palkkioin huipputuomarit tekevät työnsä todellakin rakkaudesta lajiin. Se kentällä ja parhaimmillaan myös seuraavan päivän lehdestä tuleva ulosteen määrä on varmasti myös mieltä ylentävää ottaa vastaan. Itse en päässyt tuota puolta kokemaan kuin seurojen omien nettisivujen palautteen muodossa, lehdistö sentään jätti rauhaan.
Ja vielä kerran. Pelaajat käyttävät vielä enemmän aikaa lajiin ja saavat ehkäpä keskimäärin vielä vähemmän rahaa lajista. Mutta nyt ei ole kyse pelaajista vaan tuomareista. Nyt puhutaan siitä ovatko tuomarit tuon tai korotetun palkkion arvoisia eikä siitä mitä pelaajille kuuluisi maksaa. Nämä asiat ovat erillisiä, vaikkakin rahalähde onkin sama (liigan ja liigaseurojen yhteistyökumppanit sekä maksavat katsojat). Normaaleissakin työpaikoissa toiset tienaavat enemmän kuin toiset eikä salibandy ole erillinen osa yhteiskuntaa.
Kuten alussa mainitsin, minusta ei tullut huipputuomaria. Olisi ehkä voinut tulla, jos olisin pystynyt/halunnut siihen panostaa omaa (palkatonta) aikaa enemmän kuin 10-15 tuntia viikossa, mikä on ehdoton minimimäärä tuomarihuipulle päästäkseen. Kuitenkin sen verran lähelle huippua pääsin, että näin ja ymmärsin mitä se vaatii. Salibandytuomaroinnin huipulla voidaan sanoa edelleen olevan harrastus, mutta se vaatii todella rankkaa sitoutumista.
On täysin oikeutettua vaatia huipputuomareilta hyviä suorituksia. Jos ei nyt palkkioihin vedoten niin ainakin jo ihan liigan yleiseen tasoon vedoten. Liigaa tai divaria ei yksinkertaisesti voi tuomaroida vasemmalla kädellä eikä sitä myöskään yksikään huipputuomari tee. Huipulle pääsee vain pieni, erittäin laadukas joukko motivoituneita ja kykynsä todistaneita yksilöitä. Nämä absoluuttiset huipputuomarit tekevät illasta toiseen lähes virheetöntä työtä, mutta valitettavasti kovin usein tuo "lähes" nostetaan framille. Joskus se virhe sattuu sellaisessa paikassa ettei sitä huomaa kukaan muu kuin tuomari itse ja joskus taas sellaisessa paikassa, missä sen huomaa jopa se makkaranmyyjä. Näistä virheistä ei päästä ikinä eroon, mutta niitä pyritään jatkuvasti vähentämään. Ja siinä koko tuomarijärjestelmä on onnistunut. Ja sen eteen tuomarikunta kouluttajineen ja otteluvalvojineen tekee jatkuvasti valtavan määrän työtä. Ja tuosta työstä palkkioita maksetaan vain minimaalisesti (otteluvalvoja saa pienen korvauksen, samoin kuin kouluttaja pitämistään koulutustunneista).
Jokaisen huipputuomarin tavoite on viheltää täydellinen ottelu. Siihen ei ole kukaan vielä pystynyt.
Aftermath comment: Täsmennyksenä mainittakoon, että konteksti tekstini alussa vähän heittää. Itse Pääkallo.fi:n jutussa ei ollut mitään irvokasta vaan asia oli esitetty objektiivisesti hyvää journalistista tapaa noudattaen tiedustelemalla kommentteja molemmilta osapuolilta. Sen sijaan kommenteissa oli heitelty melko provokatiivista ja jopa täysin väärää informaatiota ja tämän tekstin tarkoitus on siis valaista yleisölle mitä tarkoittaa huipputuomarina toimiminen ja miksi siitä maksetaan palkkioita. Mielestäni on hyvää ja tärkeää saada keskusteluun myös toisen osapuolen näkökulmaa. Vaikken itse ole enää aktiivituomari (enkä siis siellä ihan terävimmällä huipullakaan viheltänyt) niin olen sentään kulissien taakse päässyt kurkistamaan.
Mietin muutaman päivän kirjoittaako vastinetta tuohon melko raflaavaan tekstiin ja jos kirjoitan niin mistä lähtökohdasta. Eilen illalla tulin siihen tulokseen Pääkallo-sivuston jatkettua aihetta, että peliin on puututtava - siksi irvokkaita yleistyksiä, harhaluuloja sekä totaalisia väärinkäsityksiä esiintyi sekä molemmissa kirjoituksissa että varsinkin kommenteissa.
Koska Salet (Salibandyn liigaerotuomarit ry) eikä käytännössä kukaan yksittäinenkään erotuomari halua (ymmärrettävästi) kommentoida keskeneräisiä neuvotteluita, ajattelin "erotuomari evp" -ominaisuudessa hieman valottaa taustoja. Josko vaikka joku niitä täältä lukisi ja miettisi sitten asioita uudestaan uudesta näkökulmasta.
Omasta taustastani sen verran, että itsellä ei rahkeet riittäneet nousta tuomariksi absoluuttiselle huipputasolle. Kykyjen puolesta arvion saa tehdä joku muu, mutta omasta puolestani voin sanoa, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt edes pitämään vaadittua kuntotasoa yllä. Puhumattakaan siitä, että olisi voinut seurata (mielellään paikan päältä) tarpeeksi huippusalibandyä ja tämän lisäksi vielä viheltämään määrällisesti tarpeeksi alempia sarjoja ollakseen valmiina huipulle. Vyöltä löytyy 4 ykkösdivarin matsia sekä saman verran naisten liigapelejä. Hengissä selvisin, kuitenkin. Ja ainakin toistaiseksi voin sanoa, että ura loppui omalla huipulla (viimeisin vihelletty ottelu Ruskeasuolla M1-matsi syksyllä 2010). Sitten työelämä vei toiseen maahan, jossa salibandyä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata kovin vahvaksi lajiksi.
Mutta asiaan. Ensinnäkin on täysin turhaa verrata pelaajia tässä yhteydessä erotuomareihin. Molemmat neuvotelkoot omat sopimuksensa ja pitäkööt huolta omista asioistaan. En minäkään työelämässä mene sanomaan pomolleni että haluan saman palkan kuin toisen osaston kollega. Menen sanomaan, että haluan korkeamman palkan koska olen mielestäni sen arvoinen. Ja sitten on perusteluiden syytä olla kunnossa, muuten ei sitä palkankorotusta tipu. Ja toisaalta taas on pomon (tässä tapauksessa Salibandyliigan) asia arvioida olenko sen korotuksen arvoinen ja mitä seuraa siitä jos korotusta tai muunkaltaista sopimusta ei saada aikaan. Olenko sen jälkeen enää motivoitunut? Voisiko pomo motivoida minua jollain muulla tavalla? Yleensä työntekijä (tai erotuomari), joka ei ole motivoitunut ei myöskään suorita parhaalla mahdollisella tavalla. Liigatuomarit kokevat olevansa aliarvostettuja (rahallisesti) ja siksi heille pitäisi heidän mielestä maksaa enemmän. Joko siis heille maksetaan enemmän, tarjota jotakin muuta joka heitä tyydyttää tai sitten heille täytyy perustella miksei heille makseta enempää. Ja tuo perustelu on tehtävä sillä tavalla, että liigatuomarit sen perustelun pystyvät hyväksymään. Minä henkilökohtaisesti pystyn hyväksymään pomon kieltäytymisen palkankorotuksesta esimerkiksi sillä perusteella, että yritys tekee tappiota.
Salibandytuomarointi huipputasolla (miesten ja naisten liiga sekä miesten ykkönen) ei ole enää pelkkä harrastus. Samoin kuin ei ole pelaaminenkaan tuolla tasolla. Salibandyyn käytetyt tunnit ovat huipputuomareilla todella merkittäviä.
Lähtökohdista on syytä muistaa, että pelaajan ura alkaa noin 10-vuotiaana ja huipulle päästään noin 20-vuotiaana. Suurin osa pelaajista lopettaa ainakin huipputasolla päälle 30-vuotiaina. Tuomariura ei voi alkaa ennen kuin on täyttänyt 15 vuotta. Huipulle pääsee keskimäärin päälle 30-vuotiaana eli siinä vaiheessa kun pelaaja on jo ripustanut tai ainakin ripustamassa mailaansa kaulaan. Absoluuttinen totuus tämä ei tietenkään ole, mutta pysykää nyt matkassa. Kyllä te pointin ymmärrätte, eikö?
Elämä ikävuosien 20-30 välillä on melko erilaista kuin välillä 30-40 vuotta. 20-30 ikävuoden välillä pääsääntöisesti opiskellaan ja/tai tehdään töitä, harrastetaan, ehkä seurustellaan ja hengaillaan kavereiden kanssa. Ripeimmät ehkä alkavat perustamaan perhettä. 30-40 ikävuosien välillä käydään töissä, ollaan naimisissa, kasvatetaan lapsia ja tehdään uraa. Kun tähän 30-40 ikävuoden väliin yhdistetään vielä huippuerotuomarointi, ollaan jo mielenkiintoisessa yhtälössä. Miettikää niitä satoja tunteja, jotka huipputuomarit ovat poissa perheidensä ja lastensa luota joka kausi, jotta liigaa saadaan pelattua. Selkeä vähemmistö pelaajista kuitenkin joutuu uhrautumaan näiden asioiden suhteen vaikka heitäkin toki jonkin verran on. Todellinen hatunnosto heille, sekä pelaajille että tuomareille.
Käyttääkö huippuerotuomari sitten paljon aikaansa salibandyyn vai onko huippuerotuomarointi vain kypsien hedelmien poimimista eli palkkioiden nostamista kerran viikossa? Vastaus on yksiselitteinen: aikaa palaa moninkertaisesti verrattuna itse ottelutapahtumaan kuluvaan aikaan.
Huipputuomarin kausi alkaa välittömästi vanhan kauden päätyttyä. Jotta selviää läpi kuntotesteistä (joita käsittääksen liigatuomareille järjestetään tätä nykyä 2 tai 3 kertaa kaudessa) täytyy olla jatkuvassa hyvässä fyysisessä kunnossa. Kokemuksesta tiedän, että tähän ei riitä se, että käy kesällä juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Juoksulenkkejä (min. 1h/kerta) täytyy tehdä vähintään 4-5 kertaa viikossa läpi vuoden jonka lisäksi omatoimista harjoittelua, erityisesti jalkojen lihaskunnon parantamiseksi, on suotavaa tehdä säännöllisesti. Lisäksi on käytettävä aikaa sekä peli- että kilpailusääntöjen opiskeluun, sääntöjen soveltamisen opiskeluun unohtamatta PeliMaailman ja KisaMaailman sääntöjä. Lisäksi on osattava toimitsijaohjeet sekä divari- että liigaotteluihin liittyvät erityismääräykset (ns. sarjamääräykset).
Ja itse kouluttautumisesta puhumattakaan, huipputuomarit viettävät vuodessa muutaman viikonlopun Eerikkilän urheiluopistolla koulutettavana. Silloin ollaan jo öitä pois kotoa eikä illanviettoon todellakaan kuulu Forssan makkaramarkkinat.
Ja mitä tulee itse ottelutapahtumaan, niin se on todellakin muutakin kuin 2h matolla seisoskelua. Jo pelkästään säännöt edellyttävät, että tuomareiden on oltava paikalla ottelutapahtumassa tunti ennen ottelun alkua. Käytännössä paikalla ollaan, varsinkin matkapeleissä, vähintään 1,5h ennen tapahtuman alkua. Tämä siksi, että matkan aikana tuleviin yllättäviin tilanteisiin (esim. auton hajoaminen) on varauduttava. Lisäksi ottelun jälkeen on otteluvalvojan palautetilaisuus ja suihkussakin on tapana käydä. Itse ottelutapahtuma siis vie vähintään 4 tuntia. Ja matkustus päälle.
Paljon on väännetty peistä myös matkakulukorvauksista sekä päivärahoista. Näitä ei todellakaan tule nyt sekoittaa tai laskea mukaan tuomaripalkkioihin. Matkakulukorvaukset ovat korvauksia, eivät palkkioita. Näistä maksetaan polttoaineet, vakuutukset, autoverot, huollot sekä auton arvon aleneminen. Päivärahat taas ovat tarkoitettu niiden kulujen kattamiseen, joita syntyy siitä että ollaan pois kotoa. Eli kun käydään siellä ABC:lla syömässä se 15 euron buffeepöytä pariin kertaan. Jos matkaa ottelupaikkakunnalle on vaikka 200km menee matkoihin helposti 4 tuntia. Ja kun se yhdistetään otteluun kuluvaan aikaan tulee yhteisajaksi 8 tuntia. Silloin on syytä sitä pastaa tuomarinkin tankata pariin kertaan että jaksaa. Niin ja hartsportit päälle.
Nykyinen korvaus on siis 160 euroa ottelulta. Jos sen jakaa neljällä tunnilla saadaan tuntipalkaksi 40 euroa. Miinus verot, luonnollisesti. Niitä ei edes voi kiertää liigatasolla vaikka näin on jossakin kommenteissä väitetty tehtävän. Maksu hoidetaan keskitetysti verokorttia vastaan. Sivutulokortilla nettopalkaksi jää noin 20 euroa tunnilta. Toki parempi kuin keskivertoduunarin palkka, mutta sitä "hyvää" palkkaa maksetaankin vain kahdelta tunnilta. Ei koko kuulta.
Ja onhan tuomaroinnista myös kuluja. Käsittääkseni huipputasolla tuomariasu tulee "viran puolesta", mutta kenkiä, pillejä ja hikinauhoja ei osta kukaan muu kuin tuomari itse. Ovat toki verovähennyskelpoisia. Lisäksi jokainen koulutus sekä kurssi maksaa ja lisenssikin täytyy ostaa. Vakuutuksetkin on syytä olla kunnossa. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta kun jalka murtui kesken Suomen cupin finaaliottelun (juujuu, haastajafinaali mutta kuitenkin).
Paljon on huudeltu myös "rakkaudesta lajiin"-kommentein palkkioiden perään. Nykyisellään ja myös ainakin vähän korotetuin palkkioin huipputuomarit tekevät työnsä todellakin rakkaudesta lajiin. Se kentällä ja parhaimmillaan myös seuraavan päivän lehdestä tuleva ulosteen määrä on varmasti myös mieltä ylentävää ottaa vastaan. Itse en päässyt tuota puolta kokemaan kuin seurojen omien nettisivujen palautteen muodossa, lehdistö sentään jätti rauhaan.
Ja vielä kerran. Pelaajat käyttävät vielä enemmän aikaa lajiin ja saavat ehkäpä keskimäärin vielä vähemmän rahaa lajista. Mutta nyt ei ole kyse pelaajista vaan tuomareista. Nyt puhutaan siitä ovatko tuomarit tuon tai korotetun palkkion arvoisia eikä siitä mitä pelaajille kuuluisi maksaa. Nämä asiat ovat erillisiä, vaikkakin rahalähde onkin sama (liigan ja liigaseurojen yhteistyökumppanit sekä maksavat katsojat). Normaaleissakin työpaikoissa toiset tienaavat enemmän kuin toiset eikä salibandy ole erillinen osa yhteiskuntaa.
Kuten alussa mainitsin, minusta ei tullut huipputuomaria. Olisi ehkä voinut tulla, jos olisin pystynyt/halunnut siihen panostaa omaa (palkatonta) aikaa enemmän kuin 10-15 tuntia viikossa, mikä on ehdoton minimimäärä tuomarihuipulle päästäkseen. Kuitenkin sen verran lähelle huippua pääsin, että näin ja ymmärsin mitä se vaatii. Salibandytuomaroinnin huipulla voidaan sanoa edelleen olevan harrastus, mutta se vaatii todella rankkaa sitoutumista.
On täysin oikeutettua vaatia huipputuomareilta hyviä suorituksia. Jos ei nyt palkkioihin vedoten niin ainakin jo ihan liigan yleiseen tasoon vedoten. Liigaa tai divaria ei yksinkertaisesti voi tuomaroida vasemmalla kädellä eikä sitä myöskään yksikään huipputuomari tee. Huipulle pääsee vain pieni, erittäin laadukas joukko motivoituneita ja kykynsä todistaneita yksilöitä. Nämä absoluuttiset huipputuomarit tekevät illasta toiseen lähes virheetöntä työtä, mutta valitettavasti kovin usein tuo "lähes" nostetaan framille. Joskus se virhe sattuu sellaisessa paikassa ettei sitä huomaa kukaan muu kuin tuomari itse ja joskus taas sellaisessa paikassa, missä sen huomaa jopa se makkaranmyyjä. Näistä virheistä ei päästä ikinä eroon, mutta niitä pyritään jatkuvasti vähentämään. Ja siinä koko tuomarijärjestelmä on onnistunut. Ja sen eteen tuomarikunta kouluttajineen ja otteluvalvojineen tekee jatkuvasti valtavan määrän työtä. Ja tuosta työstä palkkioita maksetaan vain minimaalisesti (otteluvalvoja saa pienen korvauksen, samoin kuin kouluttaja pitämistään koulutustunneista).
Jokaisen huipputuomarin tavoite on viheltää täydellinen ottelu. Siihen ei ole kukaan vielä pystynyt.
Aftermath comment: Täsmennyksenä mainittakoon, että konteksti tekstini alussa vähän heittää. Itse Pääkallo.fi:n jutussa ei ollut mitään irvokasta vaan asia oli esitetty objektiivisesti hyvää journalistista tapaa noudattaen tiedustelemalla kommentteja molemmilta osapuolilta. Sen sijaan kommenteissa oli heitelty melko provokatiivista ja jopa täysin väärää informaatiota ja tämän tekstin tarkoitus on siis valaista yleisölle mitä tarkoittaa huipputuomarina toimiminen ja miksi siitä maksetaan palkkioita. Mielestäni on hyvää ja tärkeää saada keskusteluun myös toisen osapuolen näkökulmaa. Vaikken itse ole enää aktiivituomari (enkä siis siellä ihan terävimmällä huipullakaan viheltänyt) niin olen sentään kulissien taakse päässyt kurkistamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)